Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Helmihääpäivä

Olemme viettäneet mieheni kanssa 30-vuotis hääpäivää kahdesti viimeisen viikon aikana. Ensimmäisen juhlan vietimme perheen kesken ja toisen kahdestaan. Ensimmäinen juhla tuli ”melkein puskista” ja toinen oli suunniteltu. Mutta kerronpa lisää meidän Helmihääpäivistä 🙂

 

Lauantai 19.12.2020

Mieheni sanoi minulle pari viikkoa sitten, että  järjestä itsellesi vapaaksi lauantai 19.12. Tein työtä  käskettyä ja kun kysyin, että onko pyyntöön erityinen syy, niin hän vastasi, että menemme lasten kanssa silloin syömään. Kävin aamulla reformer pilateksessa ja kun tulin kotiin, niin hän sanoi, että lähdetään lounaalle Suomenlinnaan. Se olisi kuulemma meidän viimeinen veneily tänä vuonna, hän aikoo nostaa veneen maanantaina. Hieman pitkin hampain puin päälleni ja pakkauduimme Valoran kanssa veneeseen. Hieman tihkutti vettä, mutta päätin olla kiukuttelematta, kun kerrankin olin lauantain kotona enkä töissä. Kävimme syömässä Edlerfelt ravintolassa, missä olikin loistavaa ruokaa ja ihana palvelu. Tulimme kotiin juuri kello kolme, että ehdimme ennen pimeää. Juuri kun olen avaamassa terassin ovea, niin katson sisälle ja näen nämä 30v ilmapallot! Samassa musiikki pamahtaa täysille ja lapset kumppaneineen ryntäävät sieltä halaamaan ja onnittelemaan ja shampanjapullo poksahtaa auki! Tämä oli yllätys! Odotin siis illallista, mutta en tätä että he ovat meillä kotona, kun tulemme veneajelulta.

Lapset olivat tehneet meille tällaisen taulun lahjaksi!

 

Laittauduimme ilta kuntoon, söimme juustoja ja lapset olivat järjestäneet pientä ohjelmaa. He olivat tehneet vanhoista valokuvista video kertomuksen meidän yhteiselosta vuodesta 1988 lähtien. Video oli niin liikuttava, että purskahdin videon loputtua itkuun. En suinkaan surusta vaan muisteloista, kuinka tapahtumarikas ja hyvä elämä meillä on ollut. Lopuksi kuvassa oli vielä mieheni pois nukkuneet vanhemmat ja minun äiti ja isä. Äitini elää vielä hyvin pirteänä, isäni lähti ihan liian aikaisin, 61-vuotiaana.

Lapset olivat järjestäneet meille myös kenkäleikin. Kuten kuvasta huomaat, molemmilla on minun kenkä ylhäällä eli kysymys oli varmastikin ”Kuka määrää kaapin paikan?” Heh, heh…

 

Illallinen oli varattu Savoy ravintolaan. En tiedä, miten kuvailisin ravintola kokemuksen muuten kuin yhdellä sanalla: T Ä Y D E L L I S T Ä ! Kaikki oli juuri sitä eli ravintolan palvelu, ruoka, ilmapiiri, meidän oma seura …Kiitos 🙂 Ps. voisin helposti tottua tällaisiin kokemuksiin, mutta onhan sekin ihanaa, että tällaiset kokemukset ovat harvinaisuuksia. Silloin niitä osaa arvostaa.

Viiden lajin illallinen ja viinit, ah niin maukasta!

 

Tiistai 22.12.2020

Mietimme mieheni kanssa, että miten juhlistaisimme 30-vuotis hääpäiväämme juuri 22.12. eli oikeana päivänä. Olisimmeko kotona ja viettäisimme tavallisen koti-illan, kuten joka ilta vai tekisimmekö jotain muuta. Normaalisti olisimme Espanjassa, koska joulu ja uusi vuosi ovat tulossa, niin silloin lähdemme sinne. Viime vuonna olimme Espanjassa ja silloin päivä meni huonekaluja purkaessa ja uutta kotia laittaessa. Löydät joulukirjoitukseni Espanjasta täältä.

Onhan sitä jälkikäteen kiva muistella, että teimme jotain erilaista kun meillä oli 30-vuotis hääpäivä eli päätimme mennä yöksi Kämp hotelliin ja lähdimme viettämään nyt niin trendikästä #staycationia

 

Viisi vuotta sitten olimme koko perheen voimin Florida kodissamme. Lensimme päiväreisulle Bahamalle juuri 22.12. eli meidän 25-vuotis hääpäivänämme. Täytyy sanoa, että reissu on jäänyt meidän kaikkien mieleen. Voit lukea reissustamme täältä.

30-vuotta sitten 22.12 oli lauantai. Vietimme häitä Vaasassa. Meidät vihittiin Vaasan kirkossa ja hääjuhla oli ravintola Ernstissä. Vieraita oli reilut 100 ja totean, että vanhempamme olivat järjestäneet meille upeat juhlat. Juuri sellaiset juhlat, jotka me vuorostaan järjestimme mieheni kanssa heinäkuun lopussa tyttärellemme Gabille ja hänen aviopuolisolleen.

 

Meillä meni useita hääpäiviä täysin noteeraamatta. Kun  lapset syntyivät ja olivat pieniä, niin emme ehtineet viettää hääpäiviä. Ne menivät usein tulevan joulun hässäkässä ja hälinässä. Ei niitä silloin niin arvostanut, tuntui että on tärkeämpää tekemistä, kuin hääpäivän vietto. Mutta nyt viime vuosina, olemme yrittäneet tietoisesti muistaa päivää ja käydä edes syömässä silloin. Tuntuu siltä, että mitä enemmän tulee vuosia täyteen, sitä enemmän arvostaa yhteisiä vuosia ja koettua elämää. Sitä arvostaa myös toista, kun miettii että hän on jaksanut rinnallani näin kauan. Noh, minähän olen helppo ja mukava ihminen, ainakin omasta mielestäni 🙂 Mutta kyllä kuulen olevani raskas, kun jatkuvasti teen vain töitä..

Onneksi pian tulee taas uusi vuosi ja uudet uuden vuoden lupaukset! Taidan tietää, mitä lupaan taas ensi vuodelle…

 

Mieheni oli sitä mieltä, että minun tulee saada jokin muisto 30-vuotis hääpäivästämme. Hän oli kuulemma käynyt Lindroosilla katsomassa jotain korua jo etukäteen ja halusi viedä minut sinne. Olen kerännyt Blvgarin B.Zero sarjaa eli minulla  on sarjasta jo ranteessani oleva käsikoru, sormus ja kaulakoru ja nyt sarja täydentyi korvakoruilla. Rakastan ns. ikuisuuskoruja, jotka ovat minulla aina. Juhliin voin vaihdella koruja, mutta muuten minulla on päivästä ja vuodesta toiseen aina samat korut.

Mieheni ehdottaa joskus, että mennään ostamaan minulle jotain kivaa, että jää kiva muisto jostain matkasta tai tapahtumasta. Minä taas sanon, että en tarvitse mitään, mutta se ei  kuulemma ole tarpeesta kiinni vaan hän haluaa, että kerätään mieleenpainuvia muistoja. Mieheni on kiltti ja antelias.

 

Miten toivonkaan, että saamme elää toiset 30-vuotta yhdessä onnellisina ja terveinä. 30-vuoden päästä olen 83-vuotias eli saman ikäinen kuin äitini on nyt. Hän on iloinen, pirteä, reipas ja elämänmyönteinen sekä ennen kaikkea terve. Jos isäni vielä eläisi, niin en epäile hetkeäkään, ettei heidän onnellinen avioliittonsa edelleen jatkuisi.

Ps. tänä vuonna en sovittanut hääpukuani päälle, tein sen viimeksi puolitoista vuotta sitten. Jos haluat nähdä hääpukuni, niin lue juttuni täältä.

 

 

 

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

10 kommenttia

  1. Onnea helmihääpäivän johdosta. Pitkän yhteisen matkan olette kulkeneet ja edessänne on vielä monia yhteisiä vuosia. Olette niin unelmapari, täydennätte toinen toisianne.

    Jo tuplajuhlat kertovat sen, että miehesi asettaa sinut ykköseksi ja sinä hänet, vaikkakin pikku sade matkalla Suomenlinnaan närästi. Kannatti silti nauttia huikea lounas Suomenlinnassa, saapua kotiin ja saada lasten yllätys sekä nauttia illallinen Savoyssa. Ikimuistoinen vuosi 2020 koronan takia ja ikimuistoinen hääpäivä.

    Ihanaa, että vietitte vielä virallisena hääpäivänä miniloman kaksin hulpeassa hotellissa. Valitsemasi korusarja on se mitä pähkäilin yksi päivä. Ikuisuuskorusarja, mikä säkenöi kilpaa kauneutesi kanssa. Olet todellinen kaunotar.

    Oli pakko kurkistaa blogissa olleisiin linkkeihin, lukea ja muistella menneitä. Ihania kuvia ja kirjoituksia vuosien varrelta. Ajattomia ja klassisia kuten sinäkin Kata. Et uskokaan kuinka onnellisia me Doppilaiset olemme sinusta, Gabista, Doppista ja sen henkilökunnasta. Onnea vielä kerran ja muistathan tehdä viisaita ja hyviä uuden vuoden lupauksia.

    • Hei Jaana ja kiitos 🙂 Huh, huh kuinka kauniin kommentin taas kirjoitit 🙂 Olemme onnekkaita, kuin meillä on sinun kaltaisiasi naisia, jotka jaksavat kehua ja tsempata. Iso kiitos vielä kerran ja hyvää joulun jatkoa, Kata

  2. Onnea. Pienetkin juhlat ovat kivoja muistoja elämän ketjussa. Valoisaa uutta vuotta.

    • Hei Aila ja kiitos 🙂 Niin ovat, ne ovat tärkeitä muistoja! Samoin sinulle, kaikkea hyvää uudelle vuodelle! Kata

  3. Onnea teille ihanat❤
    Niin kuin elämä on lahja, toinen sielunkumppani on myös suuri lahja!
    Kaikkea hyvää teille, parisuhteenne voima on aistittavissa kaikessa, mitä meille tuumailet ja avaat kuvien ja sanojen muodossa!
    Olen iloinen puolestanne.

    • Hei Kirsi ja kiitos ihanasta kommentistasi 🙂 Niin oikeassa olet kun kirjoitat ”Niin kuin elämä on lahja, toinen sielunkumppani on myös suuri lahja!” Ihanaa joulun jatkoa, kata

  4. Onnea teille molemmille! Kyllä hääpäivää kannattaa juhlistaa, kun niitä on vielä kertynyt noin monta. Meillä on takana 32 vuotta ja kaksi vuotta sitten olimme juhlistamassa omaa 30-vuotishääpäiväämme viikon mittaisella Adrianmeren risteilyllä. Nuorempana niihin ei kiinnittänyt niin paljon huomiota, mutta nyt hääpäivän vietto tuntuu kivalta. Saamme olla kiitollisia nuorina solmitusta pitkästä, turvallisesta liitosta. Kaikkea hyvää perheellesi!

    • Hei Maritta ja kiitos 🙂 Olet oikeassa, niitä pitää juhlistaa. Ja kuten kirjoitin, niin kun lapset olivat pieniä ja töissä oli kiire, niin hääpäivään ei jaksanut keskittyä. Mutta nyt on paremmin aikaa ja osaa arvostaa yhteistä taivalta ja sitä, mitä ollaan yhdessä rakennettu. Niin saamme olla kiitollisia ja onnellisia ja toivotaan sydämen pohjasta että tämä vain jatkuu ja jatkuu. Kiitos samoin sinun perheellesi, Kata

  5. Onnittelut vielä täältäkim 30-vuotishääpäivänne johdosta! Olen samanikäinen kuin sinä ja aviovuosia takana runsas 27 vuotta ja nyt syksyllä olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 30 vuotta. Meidän piti juhlia sitä reissulla kahdestaan jonnekin,, mutta vallitsevasta tilanteesta johtuen ei onnistunut ulkomaan matka. Ulkomaan matka vaihtui siis yhteen yöhön Turun uudessa Kakola hotellissa ja illalliseen lasten kanssa, mutta erilainen päivä jää tuolla lailla muistoihin paremmin kun järjestää jotain poikkeavaa ohjelmaa! Toivottovasti mekin saamme olla yhdessä vielä useita vuosikymmeniä!

    • Hei Päivi! Kiitos 🙂 Ihanaa kun tekin teitte kuitenkin jotain erilaista, vaikka reissuun ei päässytkään. Niin totta, olemme tyytyväisiä että emme jääneet kotiin, vaan menimme yöksi hotelliin. Kyllä, näin toivotaan! Pitkää ikää ja yhdessäoloa 🙂 Hyvää joulun jatkoa, Kata