Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Doppwomanin rento Cia mekko

Tähän vuoden aikaan elämä menee samaa rataa. Aamulla herätään, mennään töihin, tullaan illalla töistä, käydään Valoran kanssa lenkillä ja lösähdetään sohvalle tietokoneen kanssa. Tv:n napsautan päälle, mutta sitä katson lähinnä vasemmalla silmällä. Jos tulee jotain mielenkiintoista, niin pysähdyn katsomaan. Mutta muuten TV:n tarjonta on mielestäni ollut tänä syksynä laimea. Mutta muistan viime vuosista saman, että syksyllä TV:n ohjelma tarjonta on heikompaa kuin keväisin. Tänä syksynä olen katsonut sunnuntai iltaisin Selviytyjiä. Tanssii Tähtien kanssa on puuduttanut minut kymmenen vuoden aikana, joten se on jäänyt vähemmälle. Jos mainoskatko Selviytyjistä on osunut niin, että tanssit eivät ole olleet mainoskatkolla, olen nähnyt joitakin tansseja. Kaikki ovat olleet niin loistavia! Olen joskus miettinyt, että jos itse pitäisi mennä tanssimaan ja suoraan lähetykseen, luultavasti pyörtyisin jännityksestä ja menisin kipsiin. Noh, onneksi ei tarvitse tai saatikka edes pääsisi ohjelmaan, joten mitäpä sitä sen enempää miettimään 🙂 Tiistai-iltaisin olen katsonut Ensi treffit alttarilla ohjelmaa. Olipas mielenkiintoisia pareja. Useampaa naista ahdisti ja miehet olivat liekeissä. Toivotaan, että kevään puolella saadaan mielenkiintoisia ohjelmia telkkariin, koska minusta on kivaa kun tulee töistä kotiin, niin on tiedossa jokin kiinnostava TV-ohjelma koiralenkin jälkeen. Kesällä en tätä viihdykettä kaipaa, mutta talvisin kyllä.

Olen miettinyt, että ”ahdistus” sana on uusi sana, jota kuulee nimenomaan naisten käyttävän nykyään kun jokin asia mietityttää, vaivaa, hermostuttaa tai jotain vastaavaa. Itse koen sanan vahvana, ehkä vahvempana kuin mitä sillä tarkoitetaan. Omaan sanavarastooni se ei kuulu, käytän mielummin sanaa hermostuttaa, jos jokin asia vaivaa hyvinkin kovaa

 

Tälle talvelle teimme neljä erilaista Doppwoman mekkoa. Kaksi punaista, joissa on tutut mallit Alissa ja Auroja ja tämä rento kotoilu/arkimekko Cia sekä midimekko Yvette, jonka esittelemme myös pikapuolin. Kuten olen aiemminkin kertonut, riisun samalla sekunnilla työvaatteet kun astun ovesta sisälle. Suosikkejani ovat väljät kotoilumekot ja siitä Cia mekko saikin alkunsa. Musta harmaa melerattu väri on kiva, se on pehmoisempi kuin musta ja siinä ei näy Valoran karvat varsinkin keväisin, kun sillä on järisyttävä karvanlähtö. Riisun pois myös sukkahousut ja hiihtelen kotona kalkkilaivan kapteenina karvatossujen kera. Kun lähdemme iltalenkille, niin puen jalkaani legginsit, pitkät sukat ja toppahousut, jos pakkasherra on vetänyt lukemat miinuksen puolelle.

 

Cia mekko

Cia mekko on helposti pään yli pujautettava mekko. Se on paksuhkoa ja pehmoista collegetyyppistä materiaalia, jossa on pehmoinen sisäpuoli. Mekossa on O-kaula-aukko, alas lasketut olkasaumat ja hihat, jotka ylettyvät kyynerpäiden yläpuolelle. Mekko ylettyy noin polveen. Malliltaan se on ihan suora eli sen on tarkoitus olla reiluhko ja sellainen, joka ei nappaa vartaloon kiinni. Mekkoa on valmistettu kolme eri kokoa. Minulla on päällä koko XS/S, mekko on malliltaan reilu.

 

Puin Cia mekon alle mustan Fang villa poolon. Halusin poololla näyttää, miten mekkoa voi muuntaa myös pukevammaksi arkiasuksi. Mustat paksut sukkahousut ja saappaat tai maiharit kruunaavat arkityylin.

 

Jos vartaloon haluaa linjaa, niin mekkoon voi pukea myös vyön. Minulla on Dayn logovyö, joka tuo yksinkertaiseen ja tumman puhuvaan asuun pilkahduksen asennetta. Musta pussukkalaukku on asuun myös täydellinen. Itse asiassa tällä asulla voi varmasti moni mennä myös töihin.

 

Katso alla oleva esitteyvideo Cia mekosta!

 

Kaikki postauksen tuotteet löytyvät DOPPshop verkkokaupastamme täältä. 

Muistathan seurata meitä Instagramissa @dopphelsinki ja Facebookissa DOPP. Jos haluat ajankohtaista informaatiota ensimmäisten joukossa niin tilaa uutiskirje täältä.

Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 maksetut tilaukset lähtevät samana päivänä ma-pe. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi

Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

4 kommenttia

  1. Cia mekko ja Valora sointuvat täydellisesti yhteen. Mekko on näppärän näköinen, väri pehmeä ja malli rento. Vyön kun sujauttaa vyötärölle, niin näyttää styleltä. Sopii niin kotoiluun kun officellekin.

    Nyt kahden vuoden aikana olen huomannut, että ystävieni sekä omaan sanavarastoon on sujahtanut ahdistaa sana. Se on kai tämä ajan melodia mikä on saanut ihmisten käyttämään sanaa ahdistaa, vaikka se onkin aika voimakas ilmaisu. Ennen käytettiin sana hermostuttaa ja harmittaa, mutta nykyään ihan viljellään sanaa ahdistaa. Äitini sanoikin, että ahdistaa sana on hänelle niin vieras, ettei halua kuulla sitä suustani. Hön totesi, että vain kengät sekä sydän voi ahdistaa, mutta asiat vain harmittaa ja silloin kannattaa kohdistaa ajatukset kaikkeen siihen hyvään mitä on.

    Talvella kaipaa viihdykettä ja toivoisin itsekin viihdyttäviä sarjoja sekä ohjelmia. Bonusperhe on yksi lemppareistani. Välillä on kaivettava kirja esiin ja luettava, kun tv:n tarjonnasta ei löydy mieleistä seurattavaa.

    Odotan innolla suunittelemanne midimekon esiin tuloa. Olette kyllä todella kekseliäitä ja aina ajan hermoilla.

    • Hei Jaana! Totta, kotoiluun ja rentoon menoon sopii Cia 🙂 Äitisi on oikeassa ahdistaa sanasta. Itsekään en pidä siitä sanasta, se sana saa minut ”ahdistumaan”. Jos kuulen, että joku sanaa että häntä ahdistaa, niin minulla tulee heti tarve ruveta hätäilemään ja yrittämään lievittää ahdistusta. Juuri joku muukin sanoi, että Bonusperhe on kiva sarja. Täytyypä heti tsekata, mikä se on 🙂 Mukavaa iltaa, Kata

  2. Monikäyttöinen Cia mekko kotoiluun ja töihinkin eri asusteilla.

    • Hei Anna-Maija! Kiva kun tykkäät ja jep, juuri niin 🙂 Mukavaa päivää, Kata