Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Tätä et tiennyt Katasta ja Gabista…

Tänään me kerrotaan meistä muutamia asioita, mitä et varmastikaan meistä tiennyt. Ja luettuasi tämän postauksen, kerro sinä itsestäsi meille! Palamme halusta kuulla, ketä siellä ruudun takana on!

 

Kata osaa laulujen sanat ulkoa…

Mieheni aina ihmettelee, kun osaan vanhojen iskelmälaulujen sanat ulkoa. Kun olin pieni tyttö, niin meillä soi kotona aina LP levyt tai radio oli auki. Radiosta kuunneltiin suomalaista musiikkia ja LP levyiltä kuunneltiin mm. Katri-Helenaa, Armia ja Dannyä jne. Katri-Helena oli äitini suosikkilaulaja 70-80-luvulla. Tarpeeksi kun niitä kotona soitettiin, niin laulujen sanat iskostuivat päähäni. Samaten kun työmatkoilla kuuntelen autossa radiota, niin minun ei tarvitse kuulla jokin biisi kuin pari kertaa, niin osan biisin sanat ulkoa. Niitä sitten lauleskelen automatkat ja mitä kovempi volume, sen parempi.

 

 

Gabi ei koskaan myöhästy…

Gabi on aina ajoissa, mieluiten hän on liian aikaisin tapaamisessa tai vastaavissa tilanteissa kun myöhässä. Tiedän tämän piirteen hänessä, joten jos lupaan että noudan hänet kotoa vaikkapa klo. 9.00 aamulla, niin minulla on paineet, että olen oven edessä juuri silloin, mielummin minuuttia vaille. Mieheni on taas Gabin vastakohta, aina hieman myöhässä, joten tasapainoilen heidän välissä, jos meillä on yhteisiä tapaamisia. Gabille sanon, että varaudu, että myöhästymme pari minuuttia ja miehelleni sanon tapaamisen hieman aikaisemmaksi kuin se todellisuudessa on.

 

Kata ei osaa aamulla pötkötellä sängyssä…

Kun aamulla avaan silmäni, katson ihan ensimmäiseksi mitä kello on. Jos kello näyttää sellaista aikaa (06.00-> ), että voi jo nousta ylös sängystä, niin nousen samantien. Minä en osaa jäädä makailemaan sänkyyn, en edes viikonloppuisin, vaan pomppaan heti ylös, annan ensimmäiseksi Valoralle ruoan ja keitän kahvit. Miestäni tämä piirre minussa hieman rasittaa, hän tykkää pötkötellä sängyssä ja lukea uutiset kännykästä, mutta minä en. Keittiöstä tapaankin huudella aamuisin, että kahville….kaipaan puhuvaa seuraa 🙂

 

Gabi on iltauninen…

Varsinkin talvisin Gabi on menossa nukkumaan jo yhdeksän aikoihin. Tiedän, että jos laitan hänelle viestiä tämän jälkeen, niin vastaus tulee vasta aikaisin aamulla kun minä vielä nukun. Hänen mielestä varsinkin talvisin on jo ”yö” kello kahdeksalta illalla ja sen jälkeen ei voi lähteä enää mihinkään, koska pian pitää päästä jo nukkumaan. Kesällä tilanne on toinen, silloin hän voi iltakukkuilla hieman pidempään, varsinkin viikonloppuisin.

Gabi on illan torkku ja aamun virkku! 

 

Gabi rakastaa listoja ja suunnittelua…Kata tekee fiiliksen mukaan

Gabi on listojen ja sunnittelun mestari. Hän on saanut meidät pitämään maanantai palaveria, jossa suunnittelemme mm. tulevan viikon kuvaukset, somejulkaisut jne. Minä taas menen hetki kerralla ja tartun toimeen ilman sen suurempaa suunnittelua. Suunnittelen samalla kun teen. Olisittepa nähneet Gabin tekemän listan ja aikataulun heidän hääpäivänään. Lista oli kolme sivua pitkä A4 ja listassa oli kellonajat, mitä silloin tapahtuu, vastuu henkilöt, varavastuu henkilöt jne… Jokaikinen pienikin yksityiskohta oli laitettu paperille. Eli kun jollain olisi ollut kysyttävää, niin tarttui vaan Gabin listaan, niin tiesi mitä tehdä ja minne mennä. Voin kertoa, että ilman tätä listaa asiat eivät olisi sujuneet niin mutkattomasti ja loistavasti kuin ne sujuivat.

Gabin motto on ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”

Katan motto on ” Älä kysy niin vaikeita, katsotaan sitten”

 

Yhteistä sohellusta…

Mieheni kutsuu meitä ”klohnuiksi”, koska lyömme helposti päätämme, jalkojamme oviin, pöydän kulmiin yms. Toisin sanoen kohellamme välillä. Olemme kummatkin saaneet mm. Saarioisten keitot vaatteillemme. Kun keittopurkki on ollut kädessä, olemme avanneet liikkeen mikroaaltouunin oven ja ovi on ponnahtanut keittopurkkiin, niin keittopurkki on lentänyt kädestämme vaatteille ja lattialle. Meille sattuu ja tapahtuu, mutta tapaammekin sanoa, että ”Tekeville sattuu, jos ei mitään tee, niin ei voi sattuakaan”, eikö se näin ole?

Jos haluat lukea meidän yritystarinan, niin se löytyy yläpalkista kohdasta Tarinamme, pääset myös sinne tästä

 

Nyt haluamme kuulla sinusta! Kerro meille mistäpäin olet ja kauanko olet seurannut meitä sekä mistä olet löytänyt meidät? Voit kertoa tähän alas kommenttikenttään tai Instagramiin ja Facebookiin.

PS. Olemme tänään lauantaina suljettu. Palvelemme jälleen maanantaina klo. 11-18.00. Tervetuloa!

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

34 kommenttia

  1. Hei, olen seurannut blogia alkuajoista lähtien. Vaasassa en koskaan poikennut, mutta Helsingin liikkeessä poikkean aina, kun Tampereelta sinne tieni kulkee. Nettikaupastanne tulee tehtyä ostoksia nyt korona-aikana. Uskoisin, että tekisin ostoksia enemmänkin, jos tuotteiden valmistaja/merkki olisi näkyvillä. Onko siihen joku syy, ettei useinkaan ole? Sitä on useampi muukin toivonut, muttei siihen ole vastattu. Itse olen hyvinkin merkkiuskollinen ja tiedän usein koon ja istuvuuden paremmin, kun tiedän merkin. Samoin jonkun tietyn merkin vaatteista olen valmis maksamaan enemmän, jos tiedän, että laatu on hyvä. Nyt välillä jää tilaus tekemättä, kun en erikseen jaksa merkkiä kysellä. Kokotaulukko ei aina kerro kaikkea. Blogi on ihan mahtava ja vaatteissa on aina jotain uutta, muttei kuitenkaan liian erikoista. Jatkakaa samaan malliin!

    • Hei Mia! Ihana kuulla, että tykkäät 🙂 Verkkokauppamme tulee hieman uudistumaan tässä kuussa ja tulemme jatkossa lisäämään sinne myös tuotemerkit. Mehän jatketaan ja nähdään taas:) Mukavaa viikkoa, kata

  2. Hei, kiva postaus! Löysin teidät Instasta. Ostoksia olen muutaman kerran yrittänyt tehdä verkossa, mutta koot on ollut loppu. Odotan, että tämä korona selätetään ja tuun poikkeamaan liikkeessä samalla kun tulen kokouksiin Helsinkiin. Olen Tampereelta, ikää 50 +. Rakastan kauniita ja kaadukkaita vaatteita. Työkseni olen kutsumusammatissani sosiaalialan johtotehtävissä. Muutama vaatepulma minulla on, yksi niistä arkikriisi, vaikka vaatteita on paljon. Toinen on se, että olen vain 159 cm, s-kokoa. Tykkään, että arki- ja työmekot jäävät polven yläpuolelle. Muuten tulee raskas vaikutelma. Toivoisin mekkojen pituuksia teidän mittoihin. Jatkakaa samaan tahtiin. Seuraan, ja nähdään liikkeessä ?

    • Hei Minna! Kiva kun tykkäsit 🙂 Kiva, tule käymään! Nyt onkin ollut hieman pidempi mekkomuoti, mutta helmat ovat hieman lyhenemään päin, joten varmasti löytyy polven päälle olevia mekkoja. Hameissa tuo mitta on ollut yleisempi kuin mekoissa. Me jatkamme ja tervetuloa käymään! T. Kata

  3. Hei, löysin teidän sivun erään fb-kaverini tykkäyksistä n. 5-6 vuotta sitten ja olen siitä saakka seurannut teidän sivuja. Helsingissä käydessäni pyrin käymään teidän liikkeessä; erittäin ystävällinen ja asiantunteva palvelu. Eikä myydä mitään mikä ei sovi vaan etsitään toinen vaihtoehto. Sisareni ja sisaren tytär asioivat liikkeessänne, kun kerroin että Hkiin tulossa tällainen myymälä. Hekin tykkäävät asioida liikkeessänne. Ja verkkokauppa on ?.

    • Hei Anna! Kiitos kun olet seurannut niin kauan meitä ja olet suositellut meitä myös muille 🙂 Kiva, kun pääset meillä välillä käymään ja verkkokauppa toimii 🙂 Terkuin Kata

  4. Huomenta! Löysin teidät some päivitysten kautta joista kaverini olivat tykänneet. Lähdin sillin etsimään teidän uutta myymälää keskustassa ja yllätyin että olin kävellyt myymälänne ohi useita kertoja mutta näyteikkunat eivät olleet kutsuneet minua sisään. Kiitos kovasti hyvistä vinkeistä ja postauksista!

    • Hei Outi! Kiva kun löysit meidät ja tykkäät postauksista 🙂 Mukavaa viikkoa, Kata

  5. Täällä pian 57 vuotias nainen Espoosta. Olen seurannut blogia varmaan 5-6 vuotta. En enää muista mistä sen keksin. Tykkään Doppin värikkäistä, ajattomista ja klassisista vaatteista.
    Asioin Vaasan liikkeessä eräällä viikonloppumatkalla jo ennenkuin avasitte Helsinkiin. Helsingissä käydessäni poikkean usein teillä. Viimeksi hankin Dream Chikin farkut Katan opastuksella.
    Minäkin toivoisin postauksiin vaatteiden merkkejä ja tavallisten asiakkaiden stailauksia entiseen tyyliin kolmeen erilaiseen tilaisuuteen.

    • Hei Minna! Ihana kuulla, olet seurannut blogia kauan 🙂 Kiva kuulla, että sait kivat farkut 🙂 Haaveena on aloittaa taas Kuukauden nainen postaukset kun saadaan tämä korona rauhoitettua 🙂 Mukavaa viikkoa, Kata

  6. Hei täältä Pohjois-Karjalasta, Juuasta Kolin läheltä. Ystävältäni sain vinkin teistä, ja blogia olen lukenut n. viisi vuotta. Ihan blogi, päivittäin seuraan.

    • Hei Outi! Kiitos, olet ollut kauan matkassamme! Mahtavaa, että tykkäät blogista:) Mukavaa viikkoa, Kata

  7. Löysin varmaan blogisi ihan silloin alkuvuosina 5-6 vuotta sitten. Stailausvideot ja asuvinkit mitä parhaimpia ja varsinkin ne eri-ikäisten ja kokoisten naisten muuttumis/pukeutumisleikit. Olen Turun seudulta oleva 52 vuotias myyntipäällikkö ja Hesan liikkeessä aina välillä työmatkoilla poikennut! Tyylini on aika yksinkertainen ja musta-beige-valkovoittoinen, mutta teiltä saa aina hyviä vinkkejä.Olette hyvä tiimi ja tekemänne videot mitä parhaimpia, kiitos niistä!

    • Hei Päivi! Ihana kuulla, että olet pysynyt matkassamme näin kauan. Blogi tulee tosiaan nyt 6 vuotta 🙂 Mahtavaa kun pääset meillä välillä käymään! lempivärejäsi meiltä löytyy aina eli mustaa-beigeä ja valkoista 🙂 Kiitos kun tykkäät videoista, Kata

  8. Olipas hauska kirjoitus ?. Kata on sähäkkä, joten miehesi antama ”lempinimi” osuu varmasti oikeaan. Erityisesti nauratti Gabin yöaikakuvaus??.
    Eka kerran kävin Vaasan myymälässä 13 vuotta sitten, kun olimme menossa Naantaliin. Siitä lähtien olen vannonut DOPP :n nimeen. Verkkokauppa ja palvelu ihan kaikkinensa loistavaa. Korona-ajan parasta viihdykettä blogi ja mahtavat videot, kiitos ?.

    • Hei Marianne 🙂 Onko siitä niin kauan, kun kävit ekan kerran Vaasan liikkeessä? Kääk, aika lentää…Kiitos kun olet pysynyt matkassa näin kauan 🙂 Kata

  9. Hei, aina aamulla otan fesessä heti auki teidän postauksen 🙂 uteliaana mitä uutta on tullut! Löysin fesessä teidät aikanaan kun Hesan liikettä ei vielä ollutkaan. Hesassa käydessä yritän aina ehtiä teillä piipahtamaan. Teillä saa rauhassa itsenäisestikin kokeilla vaatteita kun oman tyylinsä tietää, eikä mitään ”tyrkytetä” ja jossei tuu ”pongattuu” sieltä mitään niin iloiset heipat heitetään. Teillä tarjotaan monenlaista tyyliä yhdistettäväksi, kaikki ei kyllä tosiaan ”kolahda” klassikolle mutta kyllä jotain kivaa on tullut bongattua. Kaipaan menneinä vuosina olleita eri henkilöiden (asiakkaiden) stailauksia, ne olivat tosi kivoja. Toivoisin myös että postauksissa ja verkkokaupassa olisi valmiina vaatteiden merkkien nimet, se helpottaisi ja auttaisi ostamista verkon kautta kun ei aina pääse paikan päälle.

    • Hei Milla! Ihanaa kun seuraat 🙂 jep, meillä ei tyrkytetä ja saa apua jos haluaa, mutta saa myös itse ”touhuta” 🙂 Ruvetaan tekemään taas varmasti Kuukauden nainen postauksia kun saadaan tämä viheliäinen virus taltutettua. Kiitos kun seuraat! Kata

  10. Ihana kirjoitus pienistä erikoispiirteistänne.Taidatte olla ihan perfect match keskenänne!

    Asun Espoossa, mutta löysin teidät jo aiemmin, kun olitte Vaasassa. En muista miten, mutta blogi ja asukuvat kolahtivat minuun heti! Kun ilmoititte, että avaatte liikkeen Helsinkiin, tanssin riemusta. Teiltä saa kaiken, mitä pukeutumiseen tarvitsee. Ja hyvän palvelun ja kauniin hymyn kaupanpäälliseksi!

    Hyvää pyhäinpivää!
    Happy Halloween! ?

    • Hei Marja! Ihana kuulla, olet pitkäaikainen seuraaja 🙂 Kiitos paljon! Mukavaa alkavaa viikkoa, Kata

  11. Huomenta ja terveiset Lappeenrannasta! Olen onnellinen mummi, venäjän kielen tulkki ja harrastan intohimoisesti ratsastusta, golfia ja avantouintia. Dopp tuli minulle tutuksi jo Doppin Vaasan ajoilta kun nuorempi tyttäreni opiskeli kauppatieteitä Vaasan yliopistossa. Nyt molemmat tyttäreni (kumpikin KTM) asuvat perheineen Helsingissä. Mieheni kuuluu virustilanteen suhteen riskiryhmään joten Hki reissut valitettavasti odottavat turvallisempia aikoja. Mukavaa syksyn jatkoa teille molemmille ??!

    • Hei Riitta! Ihana kuulla sinusta ja kiitos kun olet pitkäaikainen seuraaja 🙂 Nähdään kun tilanne rauhoittuu, tervetuloa! Kata

  12. Terveisiä Istanbulista! Olen seurannut blogiasi jo useamman vuoden. Löysin sen erään toisen seuraamani blogin kautta.

    • Hei Jaana! Wautsi, ihana kuulla että seuraat vaikka asutkin kaukana 🙂 Mukavaa alkavaa viikkoa, Kata

  13. Huomenta täältä Seinäjoelta, Vaasan liikkeen löysin muutama vuosi sitten, Helsingin liikkeessä en vielä ole käynyt mutta verkkokauppa on tullut tutuksi. Tyyliblogi postauksia oikeen odottaa aina, sieltä saa hyviä vinkkejä.

    • Hei Päivi! Mahtavaa, että verkkokaupasta saat ostaa ihania juttuja mistä tykkäät 🙂 Ihana kuulla, että tyyliblogi on mieluisa 🙂 Kata

  14. Löysin teidät aikoinaan Vaasasta, josta olen kotoisin. Liikkeessä oli aina ihanan ystävällinen palvelu, ja sama varmasti jatkuu Helsingissäkin. Blogianne on kiva lukea, siitä saa hyviä pukeutumisvinkkejä.

    • Hei Suvi! Olet siis pitkäaikainen seuraaja, kiitos siitä! Kyllä, sama meininki jatkuu DOPP Helsingissä. Kiva kun tykkäät, Kata

  15. Hei!
    Olipa kiva kirjoitus teiltä ?Olen kotoisin Helsingistä.Liityin seuraajiinne noin vuosi sitten ja olen viihtynyt,kiitos teidän kahden.Valitettavasti nyt en muista mistä satuitte kohdalleni.Kulunut vuosi on muutenkin ollut niin hektinen että hyvä että aina muistaa nimensä ?Mukavaa syksyistä viikonloppua ☀️??

    • Hei Mia! Ihanaa kun löysit meidät 🙂 Kiva, kun pääset käymään meillä välillä! Terveisin Kata

  16. Huomenta❤️ Ihana postaus! ?
    Löysin tekstistä yhteneväisyyksiä itseni kanssa. Kummaltakin. Tuosta laulamisesta tuli mieleen, lapsuudessa oli sellaisia pieniä vihkoja myynnissä, jossa oli aina sen ajan hittejä….olikohan nimeltään ”Toivelauluja” tms. Niitä tuli rallateltua serkkutyttöjen kanssa ja sanat iskostuivat päähän ja ne muistaa vieläkin.

    Olen Lappeenrannasta, blogiin törmäsin Tuulannelin blogin kautta, vuosilukua en muista. Teihin törmäsin ILoveme messuilla 2016? Ja sitten liikkeeseen Helsinkiin, heti kun se aukesi ja siellä olen käynyt siitä lähtien, muutamia kertoja vuodessa❤️.

    Netissä en paljoa itsestäni kerro, mutta sitäkin enemmän räpätän sitten siellä teillä, kun sinne saavun?. Karjalaista höpötystä. Varmaan tunnette jo jonnii verran?.

    Ihanaa kun olette! Hyvää pyhäinpäivää!

    • Hei Maarit! Ihana kommentti, kiitos 🙂 Ihanaa kun seuraat ja tulet välillä käymään! Jep, 2016 messuiltiin. Toivotaan, että nähdään taas pian:) Terkuin Kata

  17. Huomenta,
    Olette aivan ihana tiimi❤️On ilo seurata teitä?
    Olen seurannut blogia melkein alusta.Löysin blogin ystävän kautta.Olen myös Vaasasta?nykyään asun Turun saaristossa.
    Kiitos ihanista laadukkaista postauksista ja vinkkeistä????

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *