Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Florida ootd #1

Terveiset Floridasta! Aamu valkeni tummana ja sateisena. Kun saavuimme tänne tiistaina illalla Suomen aikaan eli täällähän oli silloin vasta iltapäivä, satoi vettä kaatamalla. Kun sanon kaatamalla, niin se tosiaan tarkoittaa sitä, että vettä tulee niin paljon, että tuulilasin pyyhkijätkään eivät ehdi mukaan. Jo kahdella askeleella olet märkä kuin uitettu koira, jos sateeseen on mentävä.

” Luonto näyttää voivan hyvin ja on ihanan vihreä ”

Aamupalan jälkeen olikin jo sade lakannut ja lähdimme hoitamaan muutamia asioita. Koska matkamme suuntasi hieman pohjoiseen, päätimme lounastaa samalla Boca Ratonin Mizner Parkissa, jossa onkin pari kivaa kauppaa, joissa tykkään käydä.

 

Vaaleansinivalkoinen raita on niin ohutta, että sitä tuskin huomaa

Puin päälleni ohkaisen puuvillamekon. Tämä mekko on malliltaan ihan suora. Mekkoon kuuluu pitkä vyö, jonka puin päälleni niin, että vein vyön edestä taakse ristiin ja taas eteen rusetille. Kaula-aukossa on kuminauha ja ideana on, että kaula-aukon saa vetää olkapäiden alle. Mekko ylettyy polveen, vaikka vyötäröllä on vyö ja olen vetänyt mekon hieman pussille vyön yläpuolelta. Mekkoa on tehty ainoastaan tässä vaaleansiniraitaisessa värissä, kangas ja väri on tismalleen sama kuin nukkepaidassa.

 

 

” Rennossa mekossa taskut ovat aina plussaa ”

Löysin laatikosta muutaman pitkän hiusklipsin. Laitoin hiukseni alas ponihännälle ja kiedoin hiusklipsit ponihäntäni ympärille ja tupeerasin niitä vähän, jotta omat hiukseni sulautuivat joukkoon. Yritän välttää hiuslakan käyttöä ja muutenkin hoitaa päänahkaani, jotta saisin kuivuuden kuriin. Paljon se on kuulemma parantunut kahdessa viikossa eli hyvään suuntaan ollaan menossa ja tämä kostea ilmasto täällä tekee hyvää iholle. Kasvotkin ovat olleet niin kuivat välillä, että meikkivoide on pakkautunut ikävästi kuiviin kohtiin. Suomen ilmasto on ollut varsin erikoinen koko tämän vuoden ja se vaikuttaa suoraan ihon kuntoon ja vaikka minä hoidan ihoani erittäin tunnollisesti, ei sekään ole riittänyt tänä keväänä.

” Mieheni aina sanoo, että Floridassa kynnet vahvistuvat ja kasvavat hurjaa vauhtia. Allekirjoitan tämän. ”

 

Tässä kuvassa olen vetänyt mekon hihat alaspäin ja ne eivät ole käsivarresta tiukat vaikka ylemmissä kuvissa näyttää siltä, koska en ollut vetänyt hihoja suoraksi alas. Mekko on malliltaan reippaan kokoinen ja olisin voinut käyttää varmastikin kokoa 32, jos sellainen olisi meillä ollut. Kokoa 32 en koskaan normaalisti käyttäisi, mutta tämä mekko olisi voinut tehdä poikkeuksen, koska hihatkaan eivät olleet tiukat.

Jos haluat lukea juttujani Mitzner Parkista sekä siellä olevista lempikaupoistani, läydät ne täältä ja täältä.

  • Kangasmekko Part Two € 99,95 koot 34-42 puuvilla 100 %
Tiedustelut/tilaukset DOPP Vaasa puh. 050-44 101 40 tai DOPP Helsinki puh. 040-195 2113

TallennaTallenna

Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

6 kommenttia

  1. Hei Anonyymi ja kiitos viestistäsi:) Se on tämä lämpö, joka pistää iloiseksi! Voi, kengät eivät ole meidän liikkeestä, olen ostanut ne täältä Floridasta. Mukavaa vkl, Kata

  2. Hei Heli ja kiitos viestistäsi:) Samoin minä, mekko on tosi kiva ja siitä saa eri versioita helposti. Hyvää kesää, Kata

  3. Ihanat Valentinot, Chanel, mekko! Kaunista!

  4. Kylläpä kukoistaa sekä ympäristö että lady :). Kengät ovat aivan ihanat. Onko teillä myynnissä? Mukavaa lomaa! T. Marianne