Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Suurkiitos vuodesta 2016

On aika tehdä tilinpäätös vuodesta 2016. Olen miettinyt sanaa, millä kuvata tätä mennyttä vuotta, mutta en ole sitä keksinyt. Kaikki sanat, jotka mieleeni ovat putkahtaneet, ovat tuntuneet liian pliisuilta. Joten on ehkä parempi, että kerron niin voit itse päätellä, millainen vuosi minulla on ollut.

 

Perhe ja terveys: Ilman terveyttä ei tule mitään. Sain sen kokea keväällä, kun jouduin ihan rutiini leikkaukseen, joka meni loistavasti, mutta mistä toipuminen kesti kauan. Ihan liian kauan minun hermoilleni, mutta silloin viimeistään tajusin ja opin arvostamaan terveyttä, koska ilman sitä ei mikään elämässä toimi. Kaikki asiat pystyy korjaamaan, mutta terveyttä ei. Normaalistihan en ole koskaan kipeä. En oikeasti muista, koska olen ollut poissa liikkeestä, että minulla olisi ollut flunssa, vatsatauti jne. Silloin kun lapset olivat ihan pieniä, niin sairastuin aina välillä vatsatautiin. Kroppa oli poikki, syntyihän kolme lasta alle kolmessa vuodessa ja kaikki syntyivät keisarinleikkauksilla. Meillä oli siihen aikaan myös kaksi bokseria, joten kotiäidillä riitti töitä. En suosittele kenellekään noin rankkaa rupeamaa, mutta kun siitä selvittiin, niin nyt se palkitaan. Tai on palkittu jo kauan aikaa sitten. Tarkoitan sitä, että on aivan huippu ihanaa, kun lapset ovat lähekkäin syntyneitä ja heillä on tuki sekä turva toisistaan, ovathan elämän intressit saman ikäisillä, samalla tasolla. On myös helppoa olla yhdessä ja matkustaa, koska kaikki haluavat suurinpiirtein tehdä samoja asioita, esimerkiksi yksi ei halua muumimaahan ja toinen yökerhoon 🙂 Jos meidän perheenjäseniltä kysyy, mikä on ollut perhe-elämässämme tässä vuodessa parasta, niin kaikki vastaavat ”Valora”. Uskomatonta, miten paljon koira voi perheelle antaa. En yhtään väheksy töitä Valoran hoitamisessa ja huolehtimisessa, mutta sanonta ”enemmän se antaa kuin ottaa” pitää tässä asiassa sataprosenttisesti paikkaansa.

 

 

 

Työ: Luin vuosi sitten kirjoittamaani postausta samana ajankohtana ja kirjoitin, että aion delegoida työtehtäviä myös muille työntekijöille. Yritän päästä irti ajatuksesta, että minun on tehtävä kaikki itse. Nyt kun katson vuotta taaksepäin, niin voin tyytyväisenä todeta, että olen tehnyt niin! Olen antanut enemmän vastuuta ja jakanut töitä työntekijöilleni. Minulla on ihan huippu tiimi Vaasassa ja sellaista olen rakentamassa myös Helsingin liikkeeseen. Minulla on vahva halu löytää oikeita persoonia, tottakai myös ammattitaitoisia henkilöitä, koska silloin liikkestä tulee esille se henki, minkä haluan siitä asiakkaillemme luoda. Olen kiitollinen, että Gabi tulee täysillä, nuoren innolla mukaan liikkeeseen. Hän on terävä nuori nainen ja keskustelemme paljon asioista hänen kanssaan. Useinmiten olemme asioista samaa mieltä, mutta välillä kuulen olevani vanhanaikainen, omine mielipiteineen. Mutta sama maku meillä on ja luonteeltamme olemme kumpikin jopa ärsyttävän tunnollisia ja tarkkoja. Oikeudenmukaisia ja rehellisiä olemme myös.

 

 

 

Tämä mekko on se supersuosittu mekko viime keväältä. Tätä tulee lisää, keltaisena, kevällä sekä Vaasan & Helsingin DOPPiin:)

Liike: 16-vuotta tuli täyteen elokuussa. Muistan kuin eilisen päivän, kun kädet täristen avasin liikkeeni oven. Niin jännittävä ja suuri askel elämässä se silloin oli. Nyt odotan jännityksellä seuraavan oven avausta. Fiilis on eri, kokemus on eriluokkaa kuin silloin 16-vuotta sitten. Mutta silti kaikki uusi jännittää. Olen kuullut sanottavan, että vain ”hullu” tekee tuollaisia ratkaisuja kuin minä, että avaa näinä aikoina ison kivijalkaliikkeen Helsingin ydinkeskustaan. Mutta olen myös kuullut paljon kannustusta ja tsemppiä. Minä en pelkää. Olen sanonut, että jos me emme pärjää, niin ei pärjää kukaan muukaan. Itseluottamus ja ammattitaidon kunnioittaminen, niin omani kuin työntekijöittenikin, on korkealla.

Blogi: Tästä päästään siihen, että ilman teitä lukijat ja asiakkaat, en olisi toteuttamassa unelmaani, josta joskus olen vain haaveillut. Te olette luoneet meidän liikkeelleemme niin paljon hyvää energiaa, että se on kantanut pitkälle ja rohkaissut eteenpäin. Ne lukuisat kommentit sisältäen ystävällisiä sanoja, ovat merkinneet minulle hirmuisesti. Niiden avulla olen jaksanut kuvata ja kirjoittaa blogia työpäiväni jälkeen pitkälle iltaan. Niiden avulla olen jaksanut vastata lukuisiin meileihinne, kun pyydätte apua ja niiden avulla olen jaksanut palvella liikkeessä ja suunnitella uutta liikettä Helsinkiin. Kuinka kivaa on ollut kuulla kesälomalaisilta, että he ovat kurvanneet Vaasan kautta ainoastaan siksi, että pääsevät shoppailemaan DOPPiin. Kuinka ihanaa on saada viesti espoolaiselta naiselta, joka tulee kesälomalla junalla, edes takaisin Vaasaan, ainoastaan meidän liikettämme varten. Kuinka miellyttävää on ollut järjestää naiselle private shopping aikaa, kun mies sen hänelle tilaa, kun nainen on kotona puhunut liikkeestämme hyvää. Kuinka kivaa oli, kun lentoemäntä kesällä, Lontoon koneessa tuli kysymään, että oletteko nyt mopsipennun hakumatkalla, kuinka kannustavaa on ollut ne useat lahjakorttimyynnit jo tulevaan Helsingin liikkeeseen, puhumattakaan teidän lukijoiden tapaamiset messuilla, kaupoissa, ravintoloissa ja lentokoneessa. Liikuttavinta oli, kun sain kuvan pienen tytön tekemästä synttärikortista äidilleen, johon hän oli kirjoittanut, että Norwegian tuo äidin shoppailemaan Helsingin DOPPiin maaliskuussa. Kaikki nämä asiat saavat tuntemaan, että asioita on tehty oikein ja täydellä sydämellä. Vaasan Vuoden Yrittäjänainen tunnustus oli minulle myös tärkeä ja kannustava asia yrittäjyydessäni. Olen saanut kirjoitettuna muutaman negatiivisen kommentin vuoden aikana. Niitä ei tosiaankaan ole kuin pari, mutta ne pistävät hetkeksi miettimään. Yleensä niin, että miten jollakin on energiaa ja aikaa moiseen.

 

Yhteenvetona voin todeta, että vuosi 2016 on ollut elämäni työntäyteisin ja yksi mielenkiintoisimmista vuosista elämässäni muutenkin. Tästä johtuen hyppään uuteen vuoteen avoimin ja innostunein mielin. Vuodesta tulee luultavasti yksi elämäni kiireisimmistä vuosista, mutta olen luvannut itselleni jo monta kertaa, että yritän olla stressaamatta ja että kaikki asiat hoituvat. Jos jokin asia ei mene kerralla putkeen, korjataan se. Onneksi minulla on taustatukena vahva mies ja kannustavat lapset, koska ilman heitä en kokisi olevani se nainen, joka pärjää. Kiitos.

Hyvää Uutta Vuotta teille upeat lukijat ja asiakkaat, tunnolliset työntekijät, mahtava perhe, lähipiiri ja ystävät!

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

10 kommenttia

  1. Kiitos Maarit! Tästä on hyvä jatkaa uudelle vuodelle:) onnea vuodelle 2017 ja näkemisiin ensi vuoteen! Kata

  2. Kiitos Tii! Kuva kun olet seurannut meitä ja ihanaa kun Valorakin jutuista olet tykännyt! Hyvää Uutta Vuotta, Kata

  3. Kiitos Tuulanneli! On ollut mukava tehdä kanssasi yhteistyötä, jatketaan samaan malliin myös ensi vuonna:) kaikkea hyvää myös sinulle ja nähdään! Kata

  4. Ihana analyysi kohta päättyvästä vuodesta. Energia, positiivisuus ja aito kiinnostus ihmisiin uskon olevan menestyksesi salaisuus. Lämmin kiitos kuluneesta ja Ihanaa, menestyksekästä Uutta Vuotta 2017.
    Terveisin Maarit

  5. Poks! Malja hyville menneille, kaksi maljaa tuleville. Uusi vuosi tuokoon mukanaan kaikkea hyvää ja ihanaa! Helmeilevän kuplivaa ja Onnellista uutta vuotta!! Ja kaunis kiitos inspiroivasta blogistasi

  6. Todella ihana postaus. Upeasti olet tiivistänyt tämän vuoden ja postauksesta huokuu elämäsi tasapainoisuus.

    Iso hali ja kaunis kiitos kuluneesta vuodesta. Tsemppiä tulevalle vuodelle, josta tulee upea, unelmien vuosi 2017!

  7. Upea kirjoitus. Ihanaa myös huomata, kuinka kiitollinen olet niin perheellesi kuin työntekijöillesikin, ketään muita väheksymättä.
    Oikein hyvää ja onnellista Uutta Vuotta 2017.
    Heleen

  8. Kiitos sinulle innostavasta ja vinkkejä antavasta blogistasi! Oikein hyvää ja onnellista vuotta 2017! Valora on antanut myös minulle iloa vaatejuttujesi lisäksi 🙂