Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Kesälaatuinen farkkumekko

Vilautin eilen tätä midimekkoa, kun tein meikkausvideota. Lupasin esitellä mekon tarkemmin ja nyt sen teenkin. Esittelyvideo löytyy postauksen lopusta 🙂

 

Mietit ehkä minkä meikkausvideon tein eilen, koska se ei näy täällä blogissa. Sain inspiraation videolle eilen aamulla klo. 9.00, joten en heti jakanut videota tänne. Kerroin videolla, että minulla on ollut hieman kynnystä höpöttely- ja meikkausvideoiden tekemiseen. Olen tehnyt niitä, mutta en ole julkaissut niitä. Olen miettinyt, että ovatko ne ihan turhanpäiväisiä höpinöitä, jaksaako kukaan niitä katsoa jne. Eilen kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja tein videon. Sain siitä hurjan paljon ihanaa palautetta, joten se valoi uskoa videoiden tekemiseen. Kiitos siitä!

 

Aurelia midimittainen farkkumekko

Aurelia farkkumekko on ohkaista ns. kesäfarkkulaatua. Mekon kaula-aukkoa kiertää pieni fyrrykantti. Mekko on edestä V-aukkoinen ja edessä on kolme nappia. Mekko puetaan päälle pään yli, jolloin kaikki napit tulee avata. Vyötärön kapeimmalla kohtaa on poikkileikkaus, jossa on kuminauha. Helmaosa levenee kevyesti alaspäin ja helmassa on salsakantti. Hihat ylettyvät kyynerpäiden yläpuolelle, ne ovat pussimaiset kuminauha kujalla, joka ei ole tiukka. Hihansuissa on pieni fyrrykantti. Minulla on mekosta päällä koko XS.

 

Pääset katsomaan meikkausvideoni meidän You Tube kanavalta -> Katso tästä!

 

Esittelin videolla myös uusia korvakoruja, mitä meille saapui. Nämä ovatkin minun suosikit.

 

Katso video!

Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 tehdyt tilaukset lähtevät samana päivänä ma-pe. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin ma-pe liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi

Tuotteen varaus liikkeeseen: Mikäli haluaa varata tuotteen liikkeeseen ja tulla sovittamaan, tulee se tehdä verkkokaupan kautta ja valita maksutavaksi ”Varaus liikkeeseen”. Tällöin tuote on sivussa ja noudettavissa liikkeestämme seuraavaan arkipäivään klo. 18.00 saakka. Lauantaina ja sunnuntaina tehdyt varaukset pidetään varattuina tiistaihin klo. 18.00 saakka. Mikäli noutoa ei tapahdu tähän mennessä, varaus perutaan. Verkkokaupasta tehty tuotevaraus maksetaan noudettaessa. Jos tilausta tehdessä tilauksessa lukee “Jälkitoimitus” laitamme tekstiviestin, kun tuote on saapunut liikkeeseemme.

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

4 kommenttia

  1. Ihana mekko! Mutta voi miten ilahduin eilisestä meikkausvideosta. Aina välillä katson onko Katalta tullut uutta videota ja nyt tärppäsi! Suotta mietit sanomisiasi ja editoimisia, ainakaan minä en odota viimeisen päälle fiksattuja videoita. Mitä enemmän mukana on inhimillisyyttä ja kotoisuutta sitä parempi. Aikuisen naisen meikki- ja hiusvideoita on todella vähän Suomessa. Lisää vaan näitä 😍

    • Hei Tiina, Ihana viesti, kiitos 🙂 Kiva kuulla, välillä vain iskee ”rimakauhu” 🙂 Koitan tehdä lisää! Mukavaa viikonloppua, Kata

  2. Mekko,josta tulee mieleen Pieni talo preerialla tv-sarja.Kauniit kukka korvikset.

    • Huomenta Annamaija! No niinpä tuleekin 🙂 Oli muuten ihana sarja, lenmpparini silloin joskus! Mukavaa viikonloppua,
      Kata