Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Samaan sarjaan kuuluvat mekot ja paidat

Jotkut ovat mekkonaisia ja jotkut ovat housunaisia ja hyvä niin. Minusta on ihanaa, kun tykätään erilaisista asioista, ihan vaatteita myöden. Me haluamme tarjota erilaisia ja tyylisiä asuja, samoin erivärisiä ja eri kuosillisia asuja. Olemme ammattitaitoisia ostajia ja suunnittelijoita eli otamme huomioon mm. eri vartalotyypit, eri koot, eri elämäntilanteet ja eri maut.

Tässä postauksessa esittelen kolme eri kuosillista mekkoa, paitaa, ponchoa ja housut eli kaikkia näitä asuja voi tuttuun tyyliimme mixata yhteen!

 

Elka mekkoa ja Eibrit mekkoa löytyy

  • Vaaleansininen kukka
  • Tummansininen kukka
  • Tummansini/valkoinen kuvio

 

Doppwoman Poncho

Ponchoa voi käyttää eri tavoin. Ponchon toisessa sivussa on sauma. Sauman voi asetella toisen käden keskelle, joten pidemmät helmat tulevat toisen jalan päälle. Toinen jalka jää näkyville.
Ponchon voi pukea myös niin, että sauman laittaa keskelle taakse. Tällöin poncho on edestä suora. Varsinkin mekkojen kanssa, poncho toimii loistavasti juuri näin puettuna.
Takin kanssa poncho nostetaan harteiden päälle ja takki puetaan päälle. Poncho jää edestä pitemmäksi ja toimii huivin tavoin.
Ponchon päälle voi pukea myös vyön, tätä tyyliä tulemme varmasti näyttämään jossain vaiheessa.

 

Ryppyhame

Ryppyhame on kiva ja helppo hame yhdistää erilaisiin yläosiin ja kenkiin. Hameessa on kuminauha vyötärö ja hame on ”ryppyinen” eli hametta ei saa silittää vaan pesun jälkeen se ripustetaan henkarille ja vetäistään päälle. Minulla on hameesta päällä koko 34. Hameen vyötärönauha venyy noin 8 cm. Koska hame venyy, se on reilua kokoa eli siitä tulee ottaa yksi koko pienempi kuin normaalisti.

Yläosana minulla on vaaleansininen Eibrit kukkapaita

 

Elka mekko

Elka mekossa on kaunis ja naisellinen malli. Mekossa on O-mallinen kaula-aukko, joka muuttuu V-aukoksi edestä. Hihat ovat löysähköt ja 3/4 osa mittaiset. Mekossa on kauniit leikkaukset eli mekko on slimmattu vyötärön kohdalta ja levenee kevyesti alaspäin. Mekon edessä ja takana, selän yläosassa on smokkirypytystä. Mekon edessä ja takaosassa on vuori, hihat ovat vuorettomat. Minulla on mekosta päällä koko 34. Mekko on normaalia/aavistuksen pienempää kokoa kuin normaalisti.

 

Ziggi housut

Ziggi housuissa on loistava malli. Housuissa on korkea vyötärö, se ylettyy juuri navan yläpuolelle. Housut istuvat lantiosta kauniisti, lantio on hieman kaarrettu. Housujen sivuissa on taskut piilovetoketjuilla. Taskut ovat loistavassa kohdassa, ne on tuotu sivusaumasta eteenpäin. Housuissa on vyölenkit. Lahkeet kapenevat alaspäin ja loppuvat noin nilkkaluun kohdalle, riippuen mallin pituudesta ja housujen koosta. Minulla on housuista päällä koko 34.

Minulla on housujen kanssa Eibrit paita tummansini/vaaleana

 

Ziggi housujen malli sopii loistavasti X- ja A-vartalolle. Housuja löytyy päälläni oleva vaalea usva, savi sekä tummansininen.

Doppwoman Ponchoa löytyy vaaleansininen, beige, luonnonvaalea, tummansininen ja musta.

 

Mekko sopii sekä X- että A-vartalolle. H-vartalotyypille mekko on liian slimmattu vyötärön kohdasta

 

Eibrit paita

Eibrit paita on kaunis käyttöpaita, joka soveltuu myös pieneen menoon. Paidassa on kaulukset ja edessä on napit. Nappilistan kummallakin puolella on pieni fyrrykantti. Hihat ovat löysähköt ja hihansuissa on leveähkö kuminauharypytys ja pieni fyrrykantti. Malliltaan paita on suora ja paidan helma on pyöristetty. Minulla on paidasta päällä koko 34.

 

Katso video!

Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 tehdyt tilaukset lähtevät samana päivänä ma-pe. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin ma-pe liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi

Tuotteen varaus liikkeeseen: Mikäli haluaa varata tuotteen liikkeeseen ja tulla sovittamaan, tulee se tehdä verkkokaupan kautta ja valita maksutavaksi ”NVaraus liikkeeseen”. Tällöin tuote on sivussa ja noudettavissa liikkeestämme seuraavaan arkipäivään klo. 18.00 saakka. Mikäli noutoa ei tapahdu tähän mennessä, varaus perutaan. Verkkokaupasta tehty tuotevaraus maksetaan noudettaessa. Jos tilausta tehdessä tilauksessa lukee “Jälkitoimitus” laitamme tekstiviestin, kun tuote on saapunut liikkeeseemme.

Kategoriat,

4 kommenttia

  1. Kauniit Elka mekot,varsinkin vaaleansininen kevään ja kesän juhliin.Ryppyhame huoleton moneen menoon.

    • Hei Annamaija, Vaaleansininen on ihana, oikea kevään väri! Jep, pese ja pidä toimitaan ryppyhameen kanssa 🙂 Mukavaa iltaa, kata

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *