Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Oletko ”vihreäsiskoni”?

Hehkuttelin jo vajaat kolme viikkoa takaperin, kun sininen pitkähihainen pallomekko saapui, että pallomekkoa tulee noin elokuun puolivälissä myös vihreänä ja  mustana. Moni teistä tekikin jo silloin ennakkotilauksen mekoista ja valtavava mekkomäärä lähtikin eilen postimies Paten matkaan ja iso määrä odottaa liikkeestä noutoa. Itse en yhtään ihmettele mekon suosiota, koska onhan mekon malli kerrassaan imarteleva vartalolle. Mekko on juuri sopiva töihin ja pieneen menoon. Se ei ole liian pramea, se on yksinkertaisen hauska ja puhutteleva.

 

Olen aina tiennyt, että vihreä on yksi väreistä jota minun tulisi käyttää. Se kuuluu ns. omiin väreihini. Minulla on vihreät silmät, joten silmien väreihin on helppo matchata vaatteita ja vaikkapa juuri näin totutella uusiin väreihin, kuten minä vihreään. Lämpenin keväällä jo tyylikkääseen vetiverin vihreään väriin. Vetiver on huomattavasti haaleampi vihreä sävy kuin tämä mekossa oleva sävy. Moni katsoo vetiver värin olevan harmaa, mutta ei, se on vesikasvin vihreä. Nyt kun ollaan kääntymässä syksyyn, niin tämä kunnon tumman vihreä sävy on kerrassaan hurmaava. Pidän sen vahvuudesta ja siitä, että väri tuntuu uudelta ja on kiva vaihtoehto siniselle ja mustalle.

Joten voin todeta olevani nykyään vihreän ystävä. Oletko sinä minun ”vihreäsiskoni?”

 

Eva jakkua saapui nyt myös vihreänä. Sitä löytyy myös sinisenä ja mustana eli jakusta löytyy samat värit kuin pallomekoista. Vaikka sävy ei ole ihan sama kuin pallomekossa, niin se on vain hyvä asia. Näin vältytään liian formaalilta pukeutumiselta ja myös tätimäisyydeltä. Minähän en kestä missään nimessä mitään tätimäistä lookkia 🙂 Saman värin eri värisävyjä yhdistelemällä saa trendikkään lookin! Eva jakut löytyvät täältä.

 

Antoinett pallomekko

Antoinett pallomekko on sympaattinen! Mekossa on hieman venemallinen kaula-aukko. Olkapäillä on muutama vekki ja hihat ovat pitkät. Hihansuissa on kauniit musta/kultaiset napit. Mekon sivuissa on taskut. Mekko on vartalonmyötäinen ja siro ylhäältä ja vyötärön jälkeen mekko pyöristyy helmaa kohden eli helma on pallomainen. Mekko on aavistuksen reilumpaa kokoa (yksi koko) kuin normaalisti. Siitä ei saa ottaa liian isoa kokoa, muuten se roikkuu eikä pallomaisuus näytä sievältä. Minulla on mekosta päällä koko XS. Mekko loppuu polven alapuolelle.

  • Antoinett pallomekko € 89,95 kaikki värit löytyvät täältä

 

Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 tehdyt tilaukset lähtevät samana päivänä ma-pe. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi

Mikäli haluaa varata tuotteen liikkeeseen ja tulla sovittamaan, tulee tehdä verkkokauppa tilaus ja valita maksutavaksi ”Nouto Liikkeestä”. Tällöin tilaus on noudettavissa liikkeestämme seuraavaan arkipäivään klo. 18.00 saakka. Mikäli noutoa ei tapahdu tähän mennessä, tilaus perutaan. Tilaus maksetaan noudettaessa.

Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

6 kommenttia

  1. Hei Jaana! Niin samaa mieltä, vihreä on kerrassaan upea! Se varmasti viehättää juuri sen takia, kun on uudehko väri 🙂 Kyllä, tällä jakulla on helppo harjoitella ”jakkujen pitämistä”, koska on notkea ja sulautuva, jäykkyys siitä on kaukana. Mukavaa viikkoa, Kata

  2. Hei!
    Mitkä kengät Katalla on jalassa Chabrina mekko kuvassa, tulevatko myyntiin? Näyttävät super makeilta.
    Olen värianalyysin perusteella syksy, rakastan kaikkia ruskan värejä. Kiva kun vihreä ja ruskea ovat palanneet.

    • Hei Mimmi! Voi eivät tule, ovat omat kenkäni 🙂 Eikö vain ja vihreää onkin nyt paljon, hieman eri sävyinä eri merkeiltä. Mukavaa viikkoa, Kata

  3. Musta pallomekko jotenkin tyylikkäin näistä väreistä.

    • Heii Annamaija! Musta toimii aina 🙂 Mukavaa viikkoa, Kata

  4. Pallomekko istuu kauniisti kantajansa yllä ja kaikki kolme väriä ovat upeat. Vihreä erityisesti on uusi tulokas varmojen värien mustan ja tummansinisen rinnalle. Vihreä vetää puoleensa. Mieleen tulee mekon sävystä jalokivi ja se hohtaa salaperäisellä tavalla.

    Eva jakku on täydellinen. Ihanan tuntuinen päällä, ei jäykkä pönötysjakku, vaan pehmeä ja myötäilee kantajaansa. Jos et ole ennen pitänyt jakuista, niin tämän jakun kanssa opit pitämään jakuista. Tänään kotiutan oman tilaukseni ja siitä tulee pidetty ikuisuus tuote.