Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Trikoomekko postaussarja alkaa!

Ensinnäkin lämpimät onnittelut kaikille valmistuneille ja heidän vanhemmilleen! Nauttikaa päivästä ja viettäkää ikimuistoisia hetkiä sukulaistenne ja ystävienne kesken. Meilläkin on ollut kolmet valmistujaisjuhlat eli Gabin ylioppilasjuhlat meillä kotona silloisessa upeassa omakotitalossa Vaasan keskustassa, vanhimman pojan valmistujaisjuhlat ensin Jenkeissä (hän kävi lukion 3 vuotta Amerikassa) ja sitten juhlat Vaasassa kauniissa vanhassa ravintolalaivassa ja kolmannet ylioppilasjuhlat, meidän nuorimmaisen pojan, Vaasan huvilallamme. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingissä, mutta juhlat pidimme Vaasassa. Ikimuistoisia juhlia kaikki. Ja juhlinta on jatkunut kun kaikki kolme lasta ovat valmistuneet yliopistoista. Omatkin ylioppilasjuhlani muistan, mutta mieheni en, koska vielä silloin emme tunteneet toisiamme. Minä pääsin ylioppilaksi vuonna 1986 ja tapasimme mieheni kanssa vuonna 1988. Mieheni kirjoitti ylioppilaaksi 1983, mutta hänet laitettiin kouluun vuotta aikaisemmin kuin muut eli 6-vuotiaana. Hän on tosiaan minua nippa nappa vajaat 4-vuotta vanhempi.

Tuosta kesästä 1988 tuli mieleen, että se oli super kuuma kesä! Muistan kun kävelimme Töölössä heinäkuussa joku ilta ja asvaltti ihan hehkui kuumuutta

 

Otsikkoon viitaten, seuraavien päivien aikana esittelemme arkisia trikoomekkoja, jotka on kiva pakata myös kesäloma reissulle mukaan!

 

Jos vielä vähän jatkan tätä mieheni tapaamista, niin meillä on ainainen pieni väittely siitä, kumpiko iski kummanko. Mieheni mielestä minä olin aktiivinen osapuoli, mutta täytyy ihan rehellisesti todeta että se ei ihan pidä paikkaansa. Hän soitteli minulle lankapuhelimella ja pyysi syömään. Muistan, että hänellä oli heinäkuussa joku vaikea tentti (hän opiskeli Teknillisessä Korkeakoulussa) ja päätimme, että menemme syömään kun hänen tentti on ohi. No, seuraavana päivänä hän soitti taas ja halusikin mennä syömään heti, ennen tenttipäivää. Mehän menimme ja sovimme, että tapaamme ravintola Happy Daysin edessä Espalla, Helsingin keskustassa. En nyt ihan tarkalleen muista, miten kaikki jatkui, mutta rupesimme varmasti kyläilemään toistemme luona sen jälkeen suht ahkerasti ja aina kun hän tuli minun luokseni Kruununhakaan, hän toi jotain. Tämä saa edelleen hymyn huulilleni, koska hän toi kerran mustan taistelukalan, koska minulla oli silloin akvaario :). Kala kiikutettiin minulle pienessä läpinäkyvässä muovipussissa, jossa oli vettä ja siellä se kala uiskenteli. Se viihtyi akvaariossani oikein hyvin suopeana muiden kalojen kanssa, nimestään huolimatta.

Muistatko lankapuhelimet, kun puhui jonkun kanssa niin joutui istumaan paikallaan. Nyt kun puhuu kännykkään, kävelee ja tekee miljoona eri asiaa samalla, varsinkin Gabi. Tuntuu, että hän häärää aina keittiössä joko ruokaa laittaen tai tiskikonetta tyhjäten, kun hän soittaa minulle. Välillä kuulen hädin tuskin puoliakaan puhelusta, kun astiat paukkuvat hänen touhutessa!

 

Tämä mekon materiaali on todella ihana. Se tuntuu napakalta, mutta joustavalta ja laadukkaalta trikoolta.

 

Postauksen lopusta löytyy video, jolla esittelemme erilaisia ja erivärisiä korivöitä. Korivyöt ovat kesävöitä, jotka sopivat rentoon pukeutumiseen!

 

Josie trikoinen midimekko

Josie mekossa on laadukas ja ihanan joustava trikoo materiaali. Mekko on kuin t-paita mekko eli siinä on pyöreä kaula-aukko ja hieman pidemmät kyynerpäiden kohdalle ylettyvät hihat, jotka ovat aavistuksen löysähköt. Malliltaan mekko on suorahko ja sen kummassakin sivussa on halkiot. Minulla on mustasta Josie mekosta päällä koko XS ja Gabilla on kermasta Josie mekosta päällä koko S.

 

Mekkoa voi pitää suorana, vapaasti roikkumassa tai pukea vyötärölle vyön. Mekko ei saa napata lantiosta kiinni vaan sen tulee roikkua vapaasti.

 

Katso video vöistä TÄÄLTÄ!

HUOM! Olemme siirtyneet kesäaikatauluun eli lauantaisin palvelemme klo. 11-15 (1.6-30.8) ja arkisin 11-18. 

Postauksen tuotteet löytyvät liikkeestämme ja Doppshop verkkokaupastamme täältä.

Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 maksetut tilaukset lähtevät samana päivänä ma-pe. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi

Mikäli verkkokauppa tilauksen haluaa noutaa liikkeestä, valitaan maksutavaksi ”Nouto Liikkeestä”. Tällöin tilaus on noudettavissa liikkeestämme seuraavaan arkipäivään klo. 18.00 saakka. Mikäli noutoa ei tapahdu tähän mennessä, tilaus perutaan. Tilaus maksetaan noudettaessa.

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

4 kommenttia

  1. Hei Jaana! Ihanaa kun pidät kirjoittelustani 🙂 Välillä sitä syntyy, välillä taas ei 🙂 Jep, muistan myös kun joskus meni koko päivä, kun joutui päivystämään puhelinta! Hmmm….Rosalyn sandaalit ja DW Nina hame, mikä ettei. Yläosana pellavapaita tai neule…vois toimia! Mutta tosiaan rennompien housujen hameiden kanssa kyllä. Tais ne olla seuraavaksi tai sitä seuraavaksi, se ihanat Aamiaismekot 🙂 terveisin Kata

  2. Mekkojen materiaali vaan vaihtuu astetta rennommaksi, mutta postaustahti on yhtä kiihkeää kuin rytmikkään samban ihanan kirjoituksen kera. Kata jaat oivia oppeja pukeutumiseen, mutta pidän myös kun jaat kirjoituksissa palan elämästäsi hauskalla,humoristisella tavalla kertoen niin arjen kuin juhlan sokerin, suolan ja pippurin. Kiitos!

    Lankapuhelimet, nuoruus ja deitit. Silloin ei todellakaan heiluttu ympäri taloa, jos tiesi odottavansa tärkeää puhelua. Meilläkin oli kotona puhelinpöytä minkä äärellä pienenä tyttönä päivystin ja pilailin vanhemman veljeni deittejä sanoen, ettei hän ole kotona. Noloa, jälkikäteen olen tunnustanut ja pyytänyt anteeksi.

    Miten ihanan huomaavainen Katan mies on ollut jo nuorena. Ei ihme, että hän on hurmannut Katan ja nyt heidän perheensä on kasvanut klaaniksi missä pidetään tiukasti yhtä jakaen ilot sekä surut, niin arki kuin juhlatkin.

    Molemmat mekot ovat ihania. Vyöt sopivat niihin ja jos ei itse tykkää vöistä, niin pitää sitten ilman. Vöillä saa niihin vaihtelua ja ilmettä.

    Toden totta onnea ylioppilaille, kaikille valmistuneille sekä heidän vanhemmilleen. Nyt juhlitaan, vaikka ilma olisi mikä. Itse pujahdan vanhempaan Doppwoman mekkoon, mutta se on ajaton ja style, niin voin huoletta suunnata juhlimaan tuttavaperheemme ylioppilasta. Illalla pujahdan kotona yönsiniseen Doppista ostettuun pitkään trikoomekkoon tämän päivän postauksen innottamana ja katselen postauksen videota fiilistellen.

    Mietin juuri onko Rosalyn sandaalit yhdistettävissä DW kynähameeseen vai ei? Mekkojen ja housujen kanssa varmaan em. sandaalit sopii sekä rennomman hameen, mutta mitä sanoo Kata asiantuntijana?

    Mekkojen postaus jatkuu. Onko seuraavaksi vuorossa ne ikisuositut aamiaismekot? Se jää nähtäväksi.