Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Tyylikkäät midimittaiset neulemekot

Kiitos lukuisista viesteistä ja onnitteluista Katan Tyyliblogin 7-vuotis syntymäpäivän johdosta! Miten ihania viestejä teiltä sainkaan ja ennen kaikkea mahtavaa energiaa. Sellaista potkua, että tästä on hyvä jatkaa eteenpäin taas seuraavat 7-vuotta 🙂 Moni kehotti meitä kilistelemään juhlan kunniaksi, mutta meillä on nyt hieman kiire tässä ennen Joulua, koska meillä on teille niin paljon vielä esiteltävää, että siirrämme kilistelyt joulukuun puolelle. Viemme henkilökunnan illalliselle joulukuussa eli silloin kilistelemme yhdessä tiiminä ja perheen kanssa kilistelemme, kun olemme Uutena Vuonna Rukalla.

 

Esma neulemekko

Esma neulemekko on style arkimekko, mutta asusteilla se menee pieneen menoon, vaikkapa teatteriin, kyläilyyn ja iltasyömisiin ravintolassa. Mekossa on V-kaula-aukko, pitkät hihat ja mekon sivuissa on halkiot. Malliltaan neulemkko on ihan suora ja se on tarkoitus kiristää napakasti nauhoilla vyötärölle. Mekko venyy eli juuri nauhalla sitä on helppo säädellä oman vyötärön mitan mukaan. Mekko ei ole kapea ja pieni, vaan se on normaalia kokoa ja venyy mukavasti. Minulla on mekosta päällä koko S ja Gabilla on koko M. Koot ovat meille ihan sopivia, mutta yhtään isompia ne eivät olisi saaneet olla.

 

Olen ennenkin kirjoittanut etapeista. Minulla siintää taas yksi etappi mielessä ja se on Joulu ja Uusi Vuosi. Uskon, että en ole tämän etapin kanssa yksin vaan sieltä löytyy muitakin, jotka menevät tällä samalla loppuvuoden etapilla. Minulla on huono tapa elää tulevassa ja tämä ammatti, missä tärkeät päätökset tulevasta tehdään jo puoli vuotta etuajassa, ei helpota asiaa. Paahdan normaalisti menemään kovaa vauhtia ja mietin ”sitkun” hieman on enemmän aikaa teen sitä ja tätä ja ”sitkun” on kevät niin teen taas niin ja näin…en osaa aina nauttia tästä hetkestä ja se harmittaa. Mutta uskon, että kun edes tiedostan asian, niin pystyn parantamaan tapaani. Ainakin yritän eli teen töitä sen eteen.

Jos sinulla on ideoita, miten onnistua elämään paremmin hetkessä, niin kerrothan! Uskon, että muitakin kuin itseäni kiinnostaisi ”elä tässä hetkessä”-vinkit!

 

Puin Esma neulemekon alle valkoisen Diary fyrrykauluksellisen paitiksen. Tällaisen mekon päälle, jossa on leveät nauhat vyötäröllä ja ne sidotaan toisen lonkkaluun yläpuolelle, on vaikea pukea mitään päälle eli vaihtoehdoksi jää pukea jotain sen alle, jos haluaa. Minusta valkoinen kauluspaita mekon alla toimii loistavasti, on se sitten peruspaitis tai fyrrykauluspaitis. Ja alla olevan paidan rannekkeet kannattaa aina vetää mekon hihojen alta näkyville, se tekee asusta harmonisen ja yhtenäisen.

 

 

Kaikki postauksen tuotteet löytyvät DOPPshop verkkokaupastamme täältä. 

Muistathan seurata meitä Instagramissa @dopphelsinki ja Facebookissa DOPP.

Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 maksetut tilaukset lähtevät samana päivänä ma-pe. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi

Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

7 kommenttia

  1. Eilen kotiutu Inwear neulemekko ja on täydellisen kiva👌
    Kiitos, kiitos taas nopeasta toimituksesta🙏

  2. Hei Kata, just se hengittäminen on tärkeää. Ei tarvitse käydä joogassa, kunhan vain opettelee päivän mittaan ajattelemaan hengittämistä, pysähtyy mielessään ja hengittää syvempään muutaman kerran. Voi ajatella, että elämä on nyt juuri tässä, tämän tekemisen ohella hengitän ja elän. Pikkuhiljaa siitä tulee tapa ja siten alkaa elää enemmän hetkessä.
    Btw. Jooga on kyllä ihanaa:)
    Ja suurkiitos blogistasi!
    Yst. Elsu

    • Hei Elsi! Oikeassa olet, hengittäminen on tärkeää ja sillä voi poistaa myös stressiä. Pysähtyminen on tärkeätä ja miettiä muutenkin omia tekemisiä ja sitä onko niissä järkeä ja eikä mennä eteenpäin kuin ”päätön kana”. Itselleni juuri tutusta ympäristöstä ja pois pääseminen antaa perspektiiviä ja miettii missä omissa touhuissa on järkeä ja missä ei. Hyvä neuvo, pitää muistaa ajatella juuri kuten kirjoitat ”elämä on nyt juuri tässä” ja pysähtyä hetkeksi. Koitan muistaa tämän, kiitos vinkistä! ja ehkä annan joogalle mahdollisuuden. Kiitos kun seuraat, mukavaa päivää Kata

    • Hei Anna-Maija! Jep, ihanan huoleton ja kaunis 🙂 Mukavaa päivää, Kata

  3. Tänä aamuna availin oman ”hesarini” sängyssä eli Doppin blogin ja mikä yllätys: taas uusi ihana postaus! Mieheni kurkki vieressäni salaa ja tokaisi: Kata ja Gabi ovat sitten fiksuja naisia kun näyttää mallia blogissaan kuinka naiset voivat käyttää mekkoja ympäri vuoden eikä vain kesäisin ja juhlissa. Hänen mielestään nainen mekko tai hame päällä näyttää tuhat kertaa kauniimalta kuin housut jalassa. Toden totta se on, että mekko tai hame päällä tulee jotenkin naisellisempi olo kuin kuin housut jalassa. Totesin, että taitaa tulla mekko päivä, jotta tässä talossa saisi aamupalan sänkyyn.

    Hetkessä elämiseen opettelu on vaikeaa. Itsekin suunnittelin elämääni etukäteen ennen ja olin ihminen, jolla oli tuhat rautaa tulessa hokien ”sitkun”. Elämä tuli ja opetti. Hiljensin vauhtia, opettelin elämään hetkessä ja vietämme perheen kanssa yhdessä välillä päiviä ilman kännyköitä, telkkaria yms. ulkoisia ”ärsykkeitä”. Teemme retkiä luonnon keskelle, keskelle ei mitään ja unohdamme kiireet ja hälyn. Muistan vieläkin sen hetken, kun koko perhe nukuimme yön taivas alla riipumatossa. Kuinka kaunis luonto olikin ja ymmärsin, että aina ei pidä olla kiire vaan elämä on hetkessä.

    Katan ammatissa on taatusti elettävä etupainotteisesti ja tuhat rautaa koko ajan tulessa. Lisäksi Katalla on energisen sähäkkä luonnekin: iloinen sähikäinen, jonka ei ole helppo oppia vetämään käsijarrua eli hiljentämään. Uskon ja toivon, että lomilla perheen kanssa niitä pieniä hiljentymisen hetkiä mahtuu, vaikka olettekin aikamoisia vauhtiveikkoja koko perhe.

    Molemmat mekot olivat kauniita. Tykästyin mekon vyötörsolmuun sekä nutrian väri iski silmääni. Plussaa mekon pituus ja halkiot. Tyyliladyt valkanneet taas upeat mekot!

    Ihana postaus ja miten mukava oli lukea etapeista, että kilistelette henkilökunnan että perheenne kanssa joulukuussa. Sinulla on Kata sydän puhdasta kultaa, kun ymmärät tiimisi merkityksen ja kilistätte yhdessä. Toivon voimia loppu vuoteen ja muistatathan Kata välillä Gabin kanssa hiljentyä edes rentouttavaan joogaan kerämään energiaa akkuihinne. Valora voisi yrittää opettaa sinua hiljentymään..
    Ihanaa sunnuntaita ja ensi viikolla on tulossa taatusti ilotulitusta blogin suunnalta.

    • Huomenta Jaana! No jep, mekkoa päälle vaan 🙂 Ja kun alle pukee paksut sukkikset (Wolford 66 den) ei mitään hätää, että tulisi kylmä 🙂 Tuo on taitolaji tai sanoisinko vahva tahtolaji. Vaatii nykyään ponnisteluja vahvassa ärsykekulttuurissa laittaa kännykkä pois. Välillä tuntuu kuin kännykkä olisi liimautunut käteen. Suurimmilta osin sillä ei tee mitään järkevää, selaa ja selaa, kun saman ajan voisi käytää johonkin ihan muuhun, vaikkapa lenkkeilyyn. Sen muutoksen olemme mieheni kanssa tehneet, että kännykkä ei pääsisi mukaan sänkyyn. Sen tulee jäädä yöksi keittiöön, mutta välillä joudun tokaisemaan, että poikkeus vahvistaa säännön. Osaan rentoutua kun lähden reissuun, jos ja kun tiedän, että liikkeessä homma hoituu. Yrittäjällä yritys on kuin lapsi, se on aina mielessä olet missä tahansa, mutta toki en vertaa yritystä ihmiseen kongreettisesti vaan ihan vain vertauskuvallisesti 🙂 No jep, meillä on jo Rukan matka aikataulutettu ja varattu aktiviteetit 🙂 Toki meitä on kahdeksan henkeä eli silloin pitääkin hieman miettiä ohjelmaa etukäteen, ettei homma mene ihan hässeliksi. Me saamme mieheni ja Valoran kanssa nauttia muutaman päivän ”rauhassa” kunnes tämä ryhmä rämä pamahtaa sinne 🙂 Heh, heh se on vain super ihanaa, kun kaikki ovat koolla. Gabi käy joogassa ja kysyi minulta juuri yksi päivä, että koska tulen mukaan joogaan. Hmmm..pidän pilateksesta mutta en oikein tiedä joogasta. Tämäkin on varmasti taas minun omia ennakkokäsityksiä että se on pelkkää ”hengittelyä” ja näin poispäin, mutta ehkä sille pitäisi antaa mahdollisuus. On turha tuomita asiaa, josta ei itseasiassa tiedä mitään eli tämä opiksi itselleni. Ihanaa sunnuntaita, meri on ihan tyyni ja me lähdemme veneellä Suomenlinnaan kävelylle Valoran kanssa, koska aion rentoutua tämän päivän 🙂 kata