Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Hyvää Pääsiäistä!

Eilen oli Helsingissä tämän vuoden ensimmäinen kevätpäivä! Aurinko paistoi, asteita oli noin +10C ja jäät saivat kyytiä. Ihmisillä taisi olla myös kevättä rinnassa ja kun kuvasimme Gabin kanssa liikkeen edustalla, niin saimme ennätysmäärän kommentteja, kehuja ja vitsailuja. Sanotaan, että suomalaiset eivät puhu eivätkä pukahda ventovieraille, niin eilen tämä myytti ei pitänyt paikkaansa 🙂

Tiedän, että olemme näky kun poseeraamme keskellä katua ja toinen meistä napsii kuvia. Se vaatii pokkaa, mutta me olemme jo sen verran konkareita, että en välitä mitä ohikulkijat ajattelevat. Työ on hoidettava ja mielellään mahdollisimman nopeasti varsinkin silloin, kun on pakkasta, sataa vettä tai lunta ja tuulee!

 

Kävin eilen ostamassa uusia pääsiäispupukoristeita, pari pääsiäiskranssia sekä kynttilöitä että valkoisia tulppaaneja ja pajunkissoja. Ostin myös pellavaisia lautasliinoja. Olen ollut laiska kankaisten lautasliinojen kanssa, olen tavannut käyttää paperisia ruokaservettejä kattauksessa. Nyt kuitenkin tuumasin, että ehkä jaksan ne pestä (siis laittaa pesukoneeseen) ja silittää ne pesun jälkeen. Vai tarvitseeko niitä silittää? Ehkä sisäkattaukseen tarvitsee, mutta ulos terassille kun kattaa, niin silloinhan ne saisivat olla rennon ryppyiset, eikö vain? Olen viimeksi kattanut pöydän kauniisti Jouluna, improvisoin pöytään mm. kuusenhavuja, joulupalloja, kynttilöitä ja pöydästä tuli oikein kaunis. Gabikin oli positiivisesti yllättynyt, kun olin satsannut kattaukseen niin paljon 🙂 Aion yllättää hänet taas huomenna, innolla odotan hänen reaktiota kun hän näkee pääsiäiskattaukseni.

 

Londyn kukkamekko

Londyn kukkamekko on näyttävä ja naisellinen mekko! Tässä kukkamekossa on kiva olla. Mekossa on pyöreä kaula-aukko ja kyynervarren alapuolelle ylettyvät hihat. Hihansuissa on kuminauha, joten hihoja voi nostaa hieman pussille. Mekko on malliltaan suora ja mekon helmassa on pieni fyrrykantti. Mekossa on vyö, jonka voi sitoa vyötärön ympärille jos haluaa korostaa vyötäröä (kurvikas vartalomalli). Mutta sen voi sitoa myös taakse, jos vyötäröä ei halua korostaa eikä halua katkaista vartalon linjaa (suorahko vartalomalli). Mekossa on vuori. Minulla on mekosta päällä koko 34.

Luonnonvalkoinen 100% merinovilla poncho on täydellinen Londyn kukkamekon päälle!

 

Juhlaan korkkarit, arkeen tennarit pätee myös tähän mekkoon 🙂

Aurinkoista Pääsiäistä! Nautitaan muutamasta vapaapäivästä ja ladataan akkujamme. Muistakaa nauttia hyvää ruokaa ja juomaa ja ennen kaikkea raitista ulkoilmaa! 

Palvelemme lauantaina normalisti klo. 11-16. tervetuloa!

Tuotteet löytyvät liikkeestämme ja DOPPshop verkkokaupastamme.

Palvelemme liikkeessä ma-pe 11-18 ja la 11-16.
Verkkokauppamme palvelee 24/7. Vastaamme verkkokauppa tilauksiin liikkeemme aukioloaikoina. Seurailethan sähköpostiasi, joskus viestimme voi mennä roskapostiisi.

Kategoriat

4 kommenttia

  1. Londyn kukkamekko on oikea värien iloittelu. En yhtään ihmettele, että kuvauksia tehdessänne olette saaneet kommentteja. On se mekko vaan pirteä ja kaunis väripommi. Kaunis ja asusteilla eri menoihin. Puna huulilla ja kengissä räiskäyttää ihanan viimeistelyn. Tuli iloinen, pirteä ja sähäkkä olo näitä kuvia katsellessa.

    Taatusti Gabi ja muu perhe ilahtuu Katan kauniista pääsiäiskattauksesta. Suljin silmäni tekstin luettuani ja näin jo silmissäni perheen istumassa ihastuksesta hiljaisena nauttimassa ateriaa. Uskon kuitenkin ettei Katan pöydässä ole hiiren hiljaista, vaan nauru raikaa, juttu luistaa ja hymyt loistavat jokaisen kasvoilla.

    Ihana pääsiäinen tulossa Katalle ja perheelle, vaikkakin lepoakin saisi olla. Taitavat olla koko suku oikeita energiapakkauksia, että oksat pois ja tuskin osaavat kauan olla lepäämässä laakereillaan. Ties vaikka pääsiäsenä Katan mies vie koko perheen veneajelulle…

    Ihanaa pääsiäistä ja muistakaahan tekin myös levätä välillä. Lepo ja palautuminen on tärkeää ihmiselle. Halaus ja iloa pääsiäiseen.

    • Hei Jaana! Mekko on kaunis ja miten upeasti vihreän ja punaisen eri sävyt sopivatkaan keskenään 🙂 Olet oikeassa, perheellämme on aina paljon asiaa ja mielipiteitä joka asiaan 🙂 Ja jokainen kyllä kertoo oman mielipiteensä polttavaan päivän politiikkaan ja muuhunkin asiaan. Uimassa kävi koko miesporukka, mutta veneajelu jäi vielä tekemättä, mutta lupasin huomenna lähteä aamulenkille Suomenlinnaan. Ajattelin ottaa mukaan kaffitermarit ja nauttia sielä rauhallisesta kävelystä. Tuulta on hieman luvassa, joten pitää pukea paljon päälle. Mukavaa Pääsiäisen jatkoa, Kata

  2. Ihana mekko! 😍 Ihan kun vesivärimaalaus, ihanat värit!
    Voisin kuvitella pukeutuvani tuohon mekkoon🤩.
    Laitoin ohraa pääsiäiseksi kasvamaan ja katsastelin siihen pääsiäiskoristeita, mutta kaupoissa oli täällä aika onneton valikoima, joten taidetaan mennä pelkällä vihreällä.
    Ihanaa pääsiäistä!

    • Hei Maarit! Ihanaa, kun tykkäät 🙂 Vihreä on styleä:) Samoin sinulle! Kata