Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Vuosi 2020 osa 2/2

Heinäkuun loppu

Vihdoinkin koittivat häät, joita olimme odottaneet koko vuoden. Voit varmasti vain kuvitella, millaisen jännitys momentin korona aiheutti häiden ajankohdalle. Olimme  erittäin tyytyväisiä, että häät saatiin toukokuun puolivälistä siirrettyä heinäkuun loppuun, koska sää oli mitä upein tuona viikonloppuna ja Gabille tärkeä vieras, äitini myös pääsi osallistumaan hääjuhlaan. Häät olivat kaksipäiväiset. Ensimmäisenä päivänä aviopari vihittiin Johanneksen kirkossa, joka on heidän kotikirkkonsa ja hääjuhlaa vietettiin Ravintola Saaristossa eli Klippanilla. Toisena päivänä olimme järjestäneet hääbrunssin meidän kotiimme, jonne saapui nuorten ystäviä sekä meidän sukulaisia. Yksinkertaisesti totean, että kummatkin päivät menivät täydellisesti! Sää suosi, morsiuspari oli mitä upein, ihmiset olivat iloisia ja kaikki hääjärjestelyt eivät olisi voineet mennä paremmin. Kun Gabi laittoi minulle viestiä häiden jälkeisenä aamuna, että kaikki oli ollut täydellistä, niin olin vielä enemmän onneni kukkuloilla, koska minulle oli erittäin tärkeää, että he saivat elämänsä parhaan hääjuhlan.

Hääpari oli kuin Voguen kansikuvasta repäisty! He ovat pitkiä, hoikkia, tummahiuksisia eli ulkonäöllisesti sekä myös luonteen piirteidensä johdosta täydellinen match 🙂 Kerrassaan näyttävä pari!

 

Hääbrunssilla moni nuori totesi, että he eivät ole koskaan olleet vastaavanlaisissa häissä ja rima omien häiden järjestelylle nousi:) Häät olivat kaikinpuolin loisteliaat. Suurin hääjärjestäjä oli ollut Gabi. Häneltä ei ollut yksikään asia jäänyt huomioimatta ja hän oli ohjeistanut meidät tekemällään aikataululla tarkasti. Sanoinkin hänelle, että hänestä tulisi loistava ”hää- tai juhlakordinaattori”. Hän nauttii järjestämisestä ja aikatauluttamisesta, hän on super tarkka eli yksikään asia ei jää häneltä huomioimatta.

 

Elokuu

Elokuun alkua elimme vielä täydellisessä häähumussa. Kun jotain on kauan suunnitellut ja sitten se toteutuu, niin sitä elää vielä hetken siinä tapahtumassa. Tapahtunutta kelaa päässään läpi vielä päiviä ja viikkoja sen jälkeen. No, elokuun alussa mieheni päätti, että meille tulee taas isompi moottorivene. Hän oli puhunut siitä jo tovin, minä olin vastustellut ja koittanut tuoda jokaista argumenttia esille, mutta sitten eivät mitkään järkevätkään argumentit auttaneet, koska koko perheemme miesväki oli veneen oston kannalla. Vene jäi Hankoon elokuuksi mikä toikin kivaa lisää meille viikonlopuiksi. Vietimme viikonloput Hangossa perheen ja ystävien kesken. Me Gabin kanssa viihdyimme hyvin veneellä ja jouduimme taas toteamaan että miehet olivat oikeassa ( khöm, tämä ei ole ensimmäinen kerta eihän Gabi? ). Veneily elämä oli taas vuosien jälkeen hauskaa, varsinkin kun sää oli mitä upein ja ajatukset siirtyivät työstä muualle.

Elokuussa teimme tulevan kevään mallisto-ostot, syksyn Doppwoman mekko- ja neulemallistot saapuivat liikkeeseemme ja olin ensimmäisen kerran koko kesänä uimassa. Nautin elokuusta, sää oli mitä upein, saimme viettää aikaa merellä ja mielessäni kelasin onnistunutta hääjuhlaa ja katsoin hääjuhla videon ainakin sata kertaa. Jos haluat katsoa super ihanan häävideon, niin löydät sen Instagramista julkaistuna 15.8.

Elokuu oli minun paras kuukauteni vuonna 2020. Ihmiset tulivat liikkeeseen, verkkokauppa kukoisti, kevät- ja kesämallistot myytiin loppuun jo elokuun alussa ja ihania syysuutuuksia saapui päivittäin. Elokuun alussa vaateliike täytti 20-vuotta eli olin ollut 20-vuotta yrittäjänä. 

 

Syyskuu

Syyskuu alkoi perheemme perinteisillä rapujuhlilla. Olemme pyrkineet pitämään ne jo elokuussa, jotta pystymme paremmin istumaan ja syömään ulkona, mutta  tänä vuonna se meni syyskuulle. Pärjäsimme silti hyvin ulkotiloissa. Kävimme mieheni ja Valoran kanssa veneellä Porvoossa, jossa yövyimme yhden yön. Käväisimme myös pikareisulla Vaasassa sulkemassa huvilan talvikuntoon ja katsomassa äitiäni. Mieheni vei minua pienemmällä veneellä reformer pilates tunnille. Matka kestää meritse vain 7 minuuttia, kun autolla se kestää noin 20 min ja siihen vielä päälle parkkipaikan etsiminen Katajanokalla, mikä ei aina ole helpoin tehtävä. Niin, ja kastoimme myös veneemme Gabriela III, Gabin mukaan. Aiemmat isommat moottoriveneemme ovat siis olleet Gabriela I ja Gabriela II.

Syyskuussa saimme alulle myös ihan uudenlaisen Doppwoman malliston, jonka saamme esitellä teille tulevana keväänä!

 

Lokakuu

Lokakuussa päätimme aloittaa kodissamme remontin. Olimme miettineet sitä jo pitkään, mutta olimme lykänneet sitä eteenpäin, kun emme selkeää suunnitelmaa saaneet päätettyä. Tiedät myös, että remontti aiheuttaa paljon sotkua, mistä en ollut innoissani. Kun olimme remonttia aina välillä heitelleet ilmaan, heitti mies yksi aamu, että huomenna tulee remonttimies, joka purkaa takan! No sehän oli siinä. Takka purettiin pois, homma oli  kauhea, mutta onneksi minun ei tarvinnut osallistua mihinkään, muuta kuin kauhisteluun, kun  kuuntelin kertomusta, kuinka neljä isoa ja vahvaa miestä oli telineillä kantanut sen pois. Takka sai ilmeisesti uuden elämän jonkun huvilan katetulla terassilla, mikä oli minusta hienoa.  Olin useasti voivotellut ruokatilamme ahtautta 8 henkilölle. Asia ratkaistiin niin, että takka purkamalla ruokatilaa laajennettiin reilun metrin verran olohuoneen puolelle, rakennettiin siis uusi koroke missä ruokatila on ja saimme tilaan uuden soikean 8 henkilön ruokapöydän, johon mahtuu tarvittaessa jopa 12 henkilöä.

Lokakuussa kävin myös kulmakarvojen pigmentoinnissa, olen iloinen että sain sen aikaiseksi.Vanhat kulmani olivat jo haalistuneet ja muoto on huono. Pidimme myös perheemme kanssa videoillan eli katsoimme Gabin ja hänen puolison häävideon sekä meidän 30v vanhan häävideon. Juhlistimme myös nuorimmaisen poikamme syntymäpäiviä.

Instastoryssä valitin, kuinka rakkaus minun ja Valoran välillä on välillä yksipuolista 🙂 Välillä se ei yhtään välitä rakkauden osoituksistani…

 

Marraskuu

Marraskuun rämmin kuin ”mummo suossa”. Olin niin väsynyt aamuisin, vaikka mielestäni nukuin yöt hyvin. Ostin aktiivisuusrannekkeen, josta näkee myös yöunet ja kello kertoi minun nukkuneen huonosti, syvät unet jäivät minimiin eli taisin nukkua koiran unta koko marraskuun. Aamuni pelastus oli tuju inkiväärishotti, jonka join kun lähdin töihin. Muistan olleeni todella väsynyt myös vuosi sitten samoihin aikoihin. Voiko kellon siirrolla olla näin suuri merkitys? Kun matkustimme todella usein Amerikkaan, niin 7 tunnin aikaero oli karmiva, mutta että onko tunninkin aikaero jo näin paha…

Fiilistelin uutta ruokatilan pöytää, minusta se on niin kaunis ja eleetön. Vietimme isäinpäivä brunssia meillä kotona uuden pöydän ääressä ja jälkiruoat söimme ulkona takkatulen äärellä. Gabi fiilisteli  jo joulua, minäkin siinä sivussa koitin viritellä joulufiiliksiä. Blogi täytti 6 vuotta ja juhlistimme myös minun ja Gabin syntymäpäiviä perheen kesken.

Pyhäinmiesten päivänä paljastimme totuuksia itsestämme. Voit lukea postauksen täältä.

 

Joulukuu

Sorry kaikki jouluihmiset, mutta joulukuu ja joulu eivät ole koskaan olleet minun suosikki kuukausi eikä suosikki juhla. Mutta nyt totean, että tämän vuoden joulukuu oli parhain koskaan! Teimme hauskoja lahjavideoita, lahjoitimme ”Ilahdutuskassin” yhdelle onnekkaalle, pakkasimme satoja paketteja ympäri Suomea, saimme uudet, kauniit ja selkeät verkkosivumme julkaistua ja ennen kaikkea vietimme ihania hetkiä perheen parissa. Kuten tiedättekin jo, juhlimme kahdesti 30-vuotis hääpäiväämme. Vietimme joulupäivän perheen parissa, veneilimme jouluaattona ja kävimme juomassa glögit Suomenlinnassa ja saimme valmiiksi Doppwoman mekkomallistomme, joka kaikkineen tehtiin Suomessa. Uuden vuoden vietimme koiruleiden kanssa kotona.

Summa summarum: Huomasit varmasti, että vuoden toinen puolisko oli enemmän mieleeni. Unohtelin jo kevättä ja koronaa, vaikka iskihän se uudestaan taas lokakuun alussa. Mutta olimme jo tehneet toimenpiteitä sen nujertamiseksi, joten se ei lannistanut meitä, päinvastoin se potkaisi meitä taas peffalle. Vuosi oli mieleenpainuva, mutta jos en olisi tehnyt tätä yhteenvetoa, niin sanoisin että se oli ihan kauhea. Mutta kun katson yhteenvetoani, niin totean että vuosi oli opettavainen ja se antoi paljon ajateltavaa. Se kokosi paljon perhettämme yhteen, vaikka muutenkin olemme paljon yhdessä, ja se todellakin piti hereillä ja valppaana. Arvosanaksi vuosi saa 8,5/10. Puolitoista pistettä pois vie hemmetin korona.

Lopuksi haluan kiittää erityisesti tytärtäni ja työpariani Gabia. Ilman häntä ei olisi videoita, hyviä kuvia, loistavia ideoita, tarkkoja suunnitelmia ja taustatyötä eikä toimivaa verkkokauppaa. On rikkaus, kun saa työskennellä oman tyttären kanssa. Olemme puhaltaneet saumattomasti yhteen hiileen, sama fokus mielessämme, me pärjäämme. Haluan kiittää myös Hennaa, joka on hoitanut liikettämme tunnollisesti, jotta olemme saaneet keskittyä Gabin kanssa muuhun työhön. Kiitän myös Simonea, joka aina mielellään pyydettäessä tulee töihin ja hoitaa myös verkkokauppaamme huolellisesti. Lopuksi kiitän miestäni, joka on tsempannut ja valanut uskoa, että me pärjäämme tapahtui mitä tapahtui. Samaa mieltä ovat olleet poikamme, kiitos heille kun olette valaneet meihin uskoa. Perhe on ollut minulle aina ja erityisesti tänä vuonna suuri tuki ja eteenpäin vievä voimavara.

Viimeisimpänä mutta ei suinkaan vähäisimpänä kiitän Sinua, joka olet kommentoinut, viestitellyt meille eri kanavien kautta, käyttänyt verkkokauppaamme ja tullut liikkeeseen ostoksille. Olemme saaneet niin paljon hyvää teiltä joten hyvää on ollut helppo antaa takaisin. Kiitos!

 

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

8 kommenttia

  1. Hei!
    Inspiroiva blogi, kiitos!
    Jäin ihan jumiin yön siniseen juhlamekkoosi 😍 pettymyksen uhallakin kysyn mikämistäkoska?
    Kaikkea hyvää – iloa ja onnea!
    Janette

    • Hei Janette ja kiitos! Tarkoitat varmasti minun mekkoani, mikä minulla oli Gabin häissä? Mekko on kaksiosainen eli paita ja hame. Yläosa on tuunattu vanhasta pitsimekostani ja alosaksi teetin sinisen hameen. Eli vanhaa ja uutta 🙂 Kiitos ja samoin sinulle, Kata

  2. Heippa. Luin jo eilen molemmat vuosikatsaukset, mutta menin niin sanattomaksi, että en pystynyt kommentoimaan mitään. 😯 Jäin vaan miettimään asioita ja kaikenlaisia ajatuksia pulpahteli mieleen pitkin päivää.

    Miten mieletön vuosi teillä on ollutkaan. Namupalasena Gabin häät ja teidän 30 vuotis hääpäivä ❤️. Periksi ei ole annettu, vaikka korona vaikeuttaa kaikkea.

    Miten paljon työtä Ja miten vähän loppujen lopuksi ihan omaa aikaa. Hurjaa! Aikaan saavia. Kunnioitan teitä kyllä todella ! Niin täydellä pistätte itsenne likoon! Kaikessa. osaatte myös nauttia pienistä hetkistä arjen keskellä. Ihanaa, kun teillä on Henna ja Simone. Luottopari.
    Ja miten ihanasti kirjoitat kaikesta. Näitä postauksia on niin ihana lukea, teidän tuottamat videot ja kuvat katsoa. Ja teidän perhe tuntuu mahtavalle, olette hitsautuneet yhteen ihanasti.

    Vieläkään ei sanoja oikein tule, olisi niin paljon keskusteltavaa, asiat pyörivät päässä, mutta ei osaa pukea sanoiksi. Vau! Ihanaa, kun olette!

    Nämä blogit ovat paljon muutakin, kuin stailauksia. Ajatuksia herättäviä.

    • He Maarit! Kiitos ihanasta kommentistasi 🙂 Vuosi oli tosiaan erikoinen, paljon se otti mutta paljon se antoi. Kun on luullut, että tietää mitä elämässä tulee noin suurin piirtein tapahtumaan, vedetäänkin meiltä kaikilta matto alta ja pistetään meidät uuden asian äärelle. Vuosi on ollut myös pelottava niin monen asian kannalta. Mutta vuodesta selvittiin ja uskon, että vaikkakin vuosi oli raskas, se toi myös jotain hyvää. Kiitos Maarit lukuisista kommenteistasi, olet aina niin ystävällinen ja herttainen 🙂 Toivottavasti nähdään tänä vuonna ja pian! Ihanaa, kun postauksista saa jotain myös itselle, olen onnellinen siitä. Mukavaa sunnuntaita, Kata

  3. Todellakin hääpari oli kuin Voguen kannesta! Gabista huokuu järjestelmällisyys, tarkkuus, ja päämäärätietoisuus, mutta kova hän ei ole, vaan hän on huomaavainen ja hillitty. Kata ja Gabi siksi kai te olettekin tehokaksikko: täydennätte toisianne. Kata on tulisielu ja Gabi varmaan järjen ääni?

    Elokuussa miehesi veneen hankinta oli todellakin viisas ostos. Syksystä olisi tullut pitkä, mutta nyt maisema vaihtui koronasta huolimatta. Ettekös te veneilleet paljon lasten ollessa pieniä?

    Syys- ja lokakuu on ollut yhtä uudistumista teillä: uuden malliston synnyttämistä ja remontin tekoa. Energia riitti ja ei ihme, että marraskuu tuntui raskaalta. Inkiväärishottien voimalla sinnitteli Kata, mutta Dopp ilahdutti silti niin monia, jotka potivat myös kellon siirrosta väsymystä ja koronan leviämisestä jopa masennusta.

    Joulukuuun ihanat postaukset ja videot saivat minutkin lämpenemään joululle. Olen aina stressanut jouluna, mutta nyt korona vuoden jouluna stressi ei iskenyt. Elin kuin pumpulissa ja laskeuduin rauhalliseen jouluun. Läheiset ja terveys nousivat tärkeiksi.

    Vuosi 2020 oli opettavainen, mutta ei loppujen lopuksi paha. Se opetti ettei elämää voi hallita, mutta elämäänsä voi vaikuuttaa. Ihminen sopeutuu ja selviää mistä vain ja tukiverkostolla on tärkeä rooli jokaisen elämässä.

    Iso kiitos Katalle, Gabille, Hennalle sekä Simonelle unohtamatta Valoraa ja Jadea vuodesta 2020. Ilman teitä vuosi 2020 olisi ollut raskas. Te laitoitte itsenne likoon, teitte töitä sata lasissa ja Dopp loisti koronankin keskellä. Teillä on loistava perhe, joka ymmärtää työnne ja tukee teitä tekemissänne. Kauan eläköön Dopp!

    • Hei Jaana! Kiitos kommnetistasi 🙂 Osuit oikeaan! Gabi on kuin mieheni eli järjen ääni, joka välillä toppuuttelee minua ja kyseen alaistaa saamiani loisto ideoita :)) Hah, hah se on hyvä niin! Jep, me veneilimme paljon kun lapset olivat pieniä. Olimme kuukauden merellä, kun nuorimmainen oli 9 kuukautta, seuraava oli 2-vuotias ja Gabi on 3,5 vuotias. Juu, älä kysy kuinka jaksoimme, mutta hyvin se meni, näin jälkikäteen kun miettii. Ja olinhan silloin alle 30-vuotias, energinen kuin mikä. Itselläni myös, joulustressi on aina ollut läsnä. Vuoden loppuun latautuu niin paljon asioita, myös yrityksen kannalta, että se on ollut itselleni aina raskasta aikaa. Ja ei tosiaan se kellon siirtäminen, vaikkakin vain tunnilla ja ulkona oleva pimeys ole yhtään helpottanut asiaa. Olet oikeassa, ihminen sopeutuu. Juttelimme juuri Gabin kanssa tuosta aiheesta, että kuinka äkkiä olemme sopeutuneet muutoksiin. Ja tosiaan, jokainen voi vaikuttaa omaan elämään, mutta siihen täytyy löytyä oma tahtotilaa. Kiitos sinulle Jaana kommenteistasi, olet ollut myös itselleni valtava voimavara! Tsemppisi on ollut kantava voima, jotta olen saanut blogijulkaisuja aikaiseksi. Kiitos, kauan eläköön DOPP! Kata

  4. Kiitos inspiroivasta blogista ja oikein hyvää uutta vuotta koko perheelle!
    Upeita kuvia, ja tuo kaunis ruokapöytänne herätti mielenkiinnon, etsinnässä kun on tukeva 8-10 hengen pöytä. Mistä noin upea pöytä on löytynyt?

    • Hei Elli! Ihanaa kun seuraat, kiitos siitä! Samoin sinulle, Hyvää Uutta Vuotta 🙂 Ruokapöytä on Ethnicraftin pöytä ja niitä saa mm. Boknäsistä. Tämä pöytä on iso, mittasimme useasti että se mahtuu ja että tuoleille jää tarpeeksi tilaa. Soikeat pöydät ovat parhaita pöytiä, koska niiden ympärille saa uskomattoman määrän ihmisiä. Ja tämä on tukeva! Jalka on kaunis, se vaatii hieman päänvaivaa kun sen kokoaa 🙂 Toivottavasti löydät upean pöydän! Kata