Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

On aika tehdä tilinpäätös vuodesta 2019. Luin vanhoja ”tilinpäätös kertomuksiani” vuosien takaa, niitä on kertynyt jo 5 kpl. Tuntuu kivalta palauttaa mieleen vanhoja asioita ja päästä hetkeksi niiden fiiliksiin ja tunnustella miltä kertomus tuntuu tänä päivänä. Tunnenko asiat vielä samoin kuin silloin ja onko asioita elämässä muuttunut. Miten äkkiä sitä unohtaa asioita, mitä on tapahtunut. Valokuvat ovat hyviä muistinpalauttajia eli kun niitä selaa kännykässä taaksepäin, niin mieleen palautuu paljon asioita mitä luuli jo täysin unohtaneensa.

 

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

Perhe

Tämä vuosi on ollut loistava perheen suhteen. Gabi ja hänen nuorimmainen veljensä valmistuivat yliopistosta, keskimmäinen lapsistamme valmistui jo viime vuonna. Toisin sanoen kaikki meidän kolme lasta ovat nyt suoriutuneet jatko-opiskeluista ja ovat päässeet työelämään. Olen erittäin tyytyväinen, että kaikilla kolmella lapsella on työpaikka ja he ovat päässeet ns. ”leivän reunaan” kiinni.

Kaikki blogia seuraavat tietävät, että olen hyvin perhekeskeinen ihminen. Elämäni pyörii työn ja perheen välillä. Olen sosiaalinen eli tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä mitä saankin tehdä päivittäin. Olen konkreettisesti huomannut tämän vuoden aikana itsessäni myös sen puolen, että vapaa-ajalla haluan vetäytyä kotiin, neljän seinän sisälle. Olen ollut varsin väsynyt koko syksyn. Välillä jopa niin väsynyt, että olen miettinyt että jaksanko lähteä työpäivän jälkeen kotiin. Auton hakeminen autokellarista ja ajaminen pimeässä kotiin on tuntunut välillä raskaalta. Tuntuu, että pimeys on iskenyt minuun enemmän tänä vuonna kuin viime vuosina. No höh, johtuukohan tämäkin iästä? Mitä vanhemmaksi tulee, sen enemmän kärsii pimeydestä, onkohan se näin?

Yritän Espanjan lomallamme saada imettyä itseeni valoa mahdollisimman paljon. Olen myös nukkunut enemmän kuin aikoihin. Haluan sen tunteen takaisin, että herätessäni olen pirteä enkä väsynyt kuin ”halolla päähän lyöty”

 

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

Valora

Valora on perheemme rakkauspakkaus. Se on ihanan luonteinen koira, mutta välillä äärimmäisen raskas pala. Se tykkää miellyttää ja se tykkää olla huomion keskipisteenä. Huomion keskipisteenä se yleensä saakin olla, koska se saa uskomattoman paljon rakkautta koko perheeltämme. Valora on usein päivisin toimistollamme, jossa se nukkuu aamusta iltapäivään. Noin klo 3-4 se herää ja rupeaa odottamaan ruokaa. Se valtaa minun työtuolini ja jos tulen käymään toimistossa, niin joudun istumaan tuolini reunalla, jotta mahdumme molemmat tuoliin. Samaa tekee Jade eli Gabin koira nykyään. Parasta on kun tulen illalla kotiin, niin Valora on vastaanotto komiteana vastassa. Sen pitää aina saada suuhunsa jotain vaikkapa hanskan ja se suussa se kävelee muutaman minuutin ja koko takapää heiluu innostuksesta. Se, jos joku saa mielen virkistymään.

Yksi rasittava puoli Valorassa on se, että se kävelee silloin kun sitä itseä huvittaa. Se voi iltalenkillä löntystellä flexi tiukalla takana kun mennään kotoa pois päin. Sitten kun käännytään takaisin päin, se kävelee ripeästi edellä. Aamupäivisin sen kanssa kävely on ihan mahdotonta, koska silloin se on tottunut nukkumaan eikä menemään lenkille. Se voi pysähtyä, katsella ympärilleen eikä sillä ole tarkoitustakaan kävellä eteenpäin. Mopsit (ja sen kaksi palvelijaa) lihoavat helposti, ruokahalu sillä on pohjaton, joten kävely tekisi sille (ja myös sen palvelijoille) enemmän kuin hyvää.

Olen super tyytyväinen, että sain otettua itseäni alku syksystä niskasta kiinni ja rupesimme Gabin kanssa käymään reformer pilates tunneilla. Jopa 30 kertaa tuli syksyn aikana käytyä! Hyvä tsemppi Gabi, ilman sinua olisin jäänyt kotiin sohvalle tai mennyt aikaisemmin töihin

 

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

Blogi

Tämä Katan tyyliblogi tosiaan täytti 5 vuotta marraskuussa. Blogijulkaisuja on yli 1000 kpl. Samalla julkaisutahdilla olen mennyt kuin edellisinäkin vuosina eli 3-4 blogijulkaisua viikossa. Tiedän, että se on paljon päivätyöni lisäksi, mutta olen myös ”raskas luonteeltani” kuten Valora. Kun olen johonkin asiaan ryhtynyt, niin haluan hoitaa sen kunnolla. Tiedän, että siellä ruudun takana on monen monta uskollista naista, joka jaksaa lukea blogiani, antaa palautetta ja kiittää siitä. Muutama viikko sitten eräs asiakas, joka oli tullut Pohjois-Suomesta ostoksille, sanoi että hän lukee monia blogeja, mutta ehdottomasti paras blogi on minun blogini. Siinä on asiaa ja vaihtuvuutta. Kiitos! Niin ihana kuulla:)

Myönnän, että blogin pitäminen tuntuu välillä hurjan vaativalta. Varsinkin syksyisin ja talvisin eli juuri tähän aikaan valokuvaaminen on haasteellista. Minusta ulkokuvat ovat parhaita, mutta välillä kun sataa vettä niin ulkona kuvaaminen on mahdotonta. Valo puuttuu kokonaan. Myös kylmässä kuvattavana oleminen ja vaatteiden vaihtaminen auton takapenkillä ei ole ihan huippupuuhaa. Talvisin kuvaaminen tulee suunnitella tarkasti säätiedotuksia ja kellonaikoja noudattaen, jotta se ei mene pieleen. Kesäisin voi kuvata koska haluaa, silloin blogin pitäminen on huomattavasti helpompaa ja mielekkäämpää.

Ulkona sataa vettä, päivä on pimeä, seuraavan päivän blogikuvia ei ole ja tiedät, että olet kotona vasta kahdeksan maissa illalla ja blogijulkaisu on tekemättä, niin silloin tuntuu että mihin ihmeeseen olen ryhtynyt.. 

 

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

Oma Doppwoman-mallisto

Oman mallistomme luominen on ollut tämän vuoden kohokohtia! Julkaisimme mekkomallistomme Hotel St.Georgessa maaliskuun lopussa ja se oli yrittäjyyteni tähtihetki. Kauan suunniteltu mekkomallisto sai vihdoinkin tuulta purjeisiin ja olen enemmän kuin onnellinen, kuinka hyvin se on otettu vastaan. Olemme tehneet Gabin kanssa tänä vuonna neljä mekkomallistoa sekä yhden neulemalliston. Tulevana vuotena 2020 mallistomme jatkuu mekoilla, hameille ja yläosilla. Myös neulemallistoon tulee uusia tuotteita.

Seuraava mallistomme tulee myyntiin helmikuun puolivälissä. Siellä tulee ihania uusia kuoseja, kevät värejä ja uusia malleja!

On mahtava fiilis tehdä jotain ihan omaa. Sellaisia unikkeja tuotteita, joita ei 100% varmasti muualta saa kuin meiltä!

 

Onnen hetkiä on, kun välillä saa astua valmiiseen aamiaispöytään!
DOPP Helsinki

Liikkeeseemme tulee päivittäin uusia naisia käymään jotka eivät ole kuulleetkaan meistä. Tiedän, että tätä tulee tapahtumaan vielä useita vuosia ja hyvä niin. Jos Vaasassa riitti uusia asiakkaita useita vuosia, niin varmasti myös pääkaupunkiseudulla niitä riittää. Paljon tulee myös kanta-asiakkaita niin läheltä kuin kaukaakin. On ihana nähdä liikkeessä tuttuja kasvoja ja muistella mitä olette ostaneet. Pidän siitä, että tunnen asiakkaamme. Nimiä en ehkä aina muista, mutta kasvot muistan ja yllättävän hyvin, mitä ostoksia asiakas on tehnyt. On mukavaa, kun stailausasiakkaat varaavat uutta stailausaikaa eli silloin tulee tunne, että heidän edelliset ostoksensa ovat olleet käyttökelpoisia ja hän on ollut tyytyväinen. Asiakasiltoja olemme pitäneet liikkeessämme tänä vuonna reilusti yli 20 kpl. Yksityiset asiakasillat jatkuvat taas helmikuussa.

DOPP perustettiin ja aloitin yrittäjänä vuonna 2000. Tulevana vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta yrittäjyyttä takana. Ehkä se olisi juhlistamisen paikka johonkin aikaan vuodesta 2020!

 

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

Vuosikymmen

Yleensä vuosikymmenestä voin sanoa, että se on ollut mielenkiintoinen. Suurin muutos on ollut sosiaalinen media. Se on tuonut mm. vaatealalle uusia tuulia ja haasteita. Se on mullistanut vaatealaa ja mielenkiinnolla odotan, mitä uutta se vielä tuokaan mitä en nyt osaa edes ajatella. Sosiaalisessa mediassa on paljon hyvää, mutta siinä on myös paljon huonoa. Hyvää on se, että sillä voi tavoittaa mielettömiä ihmismääriä. Huonoa on se, että tuntuu että on oltava jatkuvasti tavoitettavissa.

Muistan sanoneeni useita vuosia sitten, että en koskaan perusta verkkokauppaa. Meillä on ollut Doppshop verkkokauppa nyt reilun vuoden ja voin sanoa, että se on ollut hyvä asia. Näin pystymme palvelemaan myös muita asiakkaitamme kuin niitä, jotka pääsevät paikan päälle. Saamme kiitosta nopeista toimituksista ja henkilökohtaisesta palvelusta myös verkkokaupassamme. Me mm. mittaamme tuotteita ja suosittelemme kokoja sekä ehdotamme asuja mm. eri tilaisuuksiin, jos asiakas kysyy. Verkkokauppamme takana on aina ihminen eli hoidamme tilaukset henkilökohtaisesti alusta loppuun.

 

Vuosi 2019 on paketissa, kiitos ja näkemiin!

Summa summarum vuosi 2019 oli mielenkiintoinen ja antoisa. Opimme paljon uutta juuri oman malliston luomisessa. Vuosi ei ollut työn kannalta kevyt ja helppo vaan sanoisin sitä haastavaksi. Tunnen nahoissani, että myös tulevasta vuodesta tulee haastava ja vaatii paljon panostusta sekä työtä, että DOPP pysyy elinvoimaisena meneillään olevassa vaatealan pudotuspelissä. Olen enemmän kuin harmissani yksityisten liikkeiden lopettaessa niin maakunnissa kuin kaupungeissakin.
Yhtään en haikaile vuoden 2019 perään vaan odotan innolla Uutta Vuotta 2020!

Kiitos kaikille teille lukijoille ja asiakkaillemme kuluneesta vuodesta! Samoin suuri kiitos koko DOPP tiimille.

”Yksin en saa ihmeitä aikaiseksi, vaan siihen tarvitaan koko tehotyttö tiimi”

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

14 kommenttia

  1. Ihanat kuvat ja suloiset naiset. Valorakin on niin hyvä poseeraamaan?. Vähän tässä omatunto soimaa, kun innolla odotan postauksia ja kauniita kuvia vuodenajoista riippumatta. Liian hyvälle olet meidät opettanut?. Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille Dopp:in daameille ja hyvää uutta vuotta☄?.

    • Hei Marianne ja kiitos kommentistasi 🙂 Kiitos ja kyllä, Valora on välillä ihan linssilude:) Hah, hah puhut asiaa, se on se kun jotain tekee, niin ei voi tehdä asioita enään huonommin 🙂 Samoin sinulle, Hyvää Uutta vuotta! kata

  2. Kiitos sinulle blogista, jota on todella ihana lukea ja saada uusia ideoita omaan pukeutumiseeni. Dopp liikkeeseen on kiva tulla, siellä saa hyvän ja asiantuntevan palvelun. Iloiset naiset saavat omankin mielen iloiseksi.
    Oikein hyvää ja menestyksellistä Uutta Vuotta teille kaikille ja ensi vuonna nähdään!

    • Hei Sisko ja kiitos ihanasta kommentistasi 🙂 Ihanaa kun seuraat ja sinuakin on aina niin kiva nähdä:) Nähdään taas ja Hyvää Uutta Vuotta myös koiruleille , Kata

  3. Kiitos rehellisestä blogikirjoituksesta. Syksy on ollut todella pitkä ja pimeä. Olen iloinen, että DOPP tuli Helsinkiin ja olen mainostanut kauppaanne monille. Aikuisten naisten liike, jossa saa palvelua. Jatkakaa samalla tavoin. Hyvää uutta vuotta!

    • Hei Tiina ja kiitos kommentistasi:) Jep, syksy oli äärettömän pitkä. Ihana kuulla, kiitos:) Tuo on parasta mainosta mitä voi saada! Kyllä jatkamme ja yritämme aina tehdä parhaamme asiakkaidemme hyväksi. Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle, Kata

  4. Kiitos hyvästä palvelusta! Monena saatte olla yrittäjänä ja onkin suorastaan hengästyttävää sitä sivusta seurata. Huolehtikaa myös omasta jaksamisesta mieluisassakin työssä ja elämästä työn ulkopuolella.

    • Hei Kaisu ja kiitoksia! Niin totta, yrittäjänä ei koskaan voi tuudittautua että kaikki menee omalla painollaan, jatkuvasti pitää olla ”hereillä”. Kiitos, huolehdimme ja se onkin tärkeä muistaa. Muuten meistä ei ole iloa kenellekään, ei asiakkaille eikä perhelle. Hyvää uutta Vuotta sinulle, Kata

  5. Ihana kirjoitus❣️Hyvää Uutta Vuotta?Yrjönkadulla käynti odotuimpia hetkiä Helsingissä käydessäni, nyt vähän matka pidentyi entisestään mutta aina mahdutetaan käynti kullä ohjelmaan. Innolla odotan uutta Dopp-mallistoa❣️

    • Hei Anne ja kiitos! Ihanaa kuulla:))) Sieltähän se tulee, helmikuussa:) Hyvää uutta Vuotta sinulle ja kiitos kun pysyt matkassamme, Kata

  6. Kiitos kuluneesta vuodesta ja Vaasan aikaisesta asiakkuudesta. Liikkeenne lähtö jätti tänne suuren aukon. Hyviä muistoja Vaasa Dopp ajoilta riittää. Kaupunkiin tultiin ja lähdettiin Dopp:in kautta 🙂 Voimia tulevaan Uuteen Vuoteen 2020 ja upeaan työhön <3

    • Hei Merja ja kiitos kommentistasi:) Tiedän, että se oli kurja asia niin asiakkaille kun koko kaupungille. Mutta, ihanaa kun sanoit että muistoja riittää ja meidäthän löytää nyt Helsingin ydinkeskustasta, helppo tulla. Kiitos kun kävit ja Hyvää Uutta Vuotta! T. Kata

  7. Kiitos sinulle ihanasta ja tasokkaasta blogista sekä kiitokset koko DOPPin tiimille upeasta ja aina niin hyväntuulisesta palvelusta. Liikkeessänne on ilo asioida.
    Hyvää ja onnellista uutta vuotta teille kaikille!

    • Hei Eilamari ja kiitos ihanasta kommentistasi! Mahtava kuulla, ihana palaute. Samoin sinulle, Kata