8.12.2017 |

Ekat juhlat on juhlittu, toiset ovat tulossa

Meille on tulossa juhlaviikonloppu. Oi, kuinka tykkään juhlista ja tapahtumista, että saan laittautua. Laittaudun toki joka aamu muutenkin. Pesen hiukseni joka toinen päivä, meikkaan joka päivä, paitsi sunnuntaisin, jos ei ole pakko. Pukeudun päivittäin siististi ja tämä tottakai johtuu työstäni, mutta myös luonteestani. Aina on oltava salonki kelpoinen ja siisti daami. Viihdyn paremmin itseni kanssa, kun minulla on kivat vaatteet päälläni, hiukset puhtaat ja meikki kasvoilla. Lököverkkarit ovat minulle ehdoton ei. Kotioloissa olen farkut jalassa tai kotimekko päällä.

 

Keskiviikkona juhlistimme Suomen itsenäisyyspäivää ystäviemme kanssa. Olimme varanneet illallispöydän juuri remontoidusta ja avatusta Palacesta. Paikka oli kaunis ja hienosti remontoitu, alkuperäistä tyyliä kunnioittaen. Palace avattiin vuonna 1952, pidän ravintolan tyylistä, se on pelkistetty ja ajaton mutta kodikas. Hans Välimäki toimii master chefinä ja kyllä, ruoka oli hyvää, mutta annokset olivat todella pieniä, mutta sehän kuuluu asiaan. Annoksia tuli seitsemän ja itse menin jo ihan sekaisin, mitä tuli milloinkin. Ihmiset olivat kauniisti pukeutuneita ja moni oli myös käynyt kampaajalla laittamassa hiuksensa. Naiset olivat pukeutuneet juhlamekkoihin sekä myös pitkiin mekkoihin, miehillä oli joko frakki, smokki tai tumma puku.

 

Tämä taisi olla yksi elämäni harvoista kerroista, kun pysyin poissa kotisohvalta linnan juhlien aikoihin. Olen katsonut jälkikäteen asuja netistä ja paljon oli kauniita ja upeita asukokonaisuuksia kampauksineen ja meikkeineen. Minun suosikkini oli Minttu Räikkönen, tyylikäs ja klassinen kaunotar. Ei mitään liikaa, mutta hurjan näyttävä nainen. En voi olla ihailematta Aira Samulinia, 90-vuotiasta naista. En voisi kuuna päivänä uskoa, jos en tietäisi, että hän on 90-vuotias. Mikä vartalo, ryhti, iho, hiukset jne. uskomaton nainen! Kunpa itsekin olisin hänen kaltainen, jos 90-vuotiaaksi elän.

Rouva Presidentti oli hillittyyn tyyliinsä kaunis ja selvästi ei halunnut tuoda vauvamassukkaansa kansan ihmeteltäväksi. Vihreä puku ja kielot ranteessa kuvastivat metsää. Minä olisin muuttanut puvun kauluksen ja hihat juhlavimmiksi. Jos minä olisin saanut pukea hänet, niin olisin pukenut hänet tummansiniseen silkkiluomukseen kylmän teräksisillä koruilla. Näillä olisin symbolisoinut Suomea.

Asussa tulee olla elementit kohdillaan, on otettava kaikki asiat huomioon alusvaatteista kynsilakkaan. Välillä näkee kauniita asuja, mutta hiukset eivät vastaa asua. Hiukset ovat huipputärkeä osa kokonaisuutta eli niitä ei pidä väheksyä.

 

Juhlan kunniaksi kaivoin korulipastani ja otin esille kaulakorun ja rannerenkaan, jonka mieheni antoi minulle vuonna 1989. Kaulakorussa on keltakultaa, punakultaa sekä valkokultaa. Rannerengas on samaa sarjaa. Ranteessa oli mieheltäni saamani huomenlahja eli kultainen Lapponia sarjan kello. Hirmu vähän tulee käytettyä enään aitoja ja upeita koruja, itse käytän aina samoja koruja päivästä toiseen. Rannerengasta, jonka sain mieheltäni, kun hän täytti 50-vuotta, vihkisormusta ja toista Lapponia sormusta sekä rannekelloa, jonka sain mieheltäni ja lapsiltamme kun täytin 50-vuotta.

 

Päälläni minulla on musta satiinistretchmekko, jossa on loistavat hihat. Hihat peittävät kivalla ideallaan käsivarret. Tämä mekko nähtiin myös Pikkujoulujemme muotinäytöksessä  täällä.

Musta laukku, sukkahousut takasaumalla sekä korkkarit viimeistelevät juhla-asun. Tämä mekko on loistava myös tuleviin uuden vuoden juhliin.

 

  • Mekko In Wear € 149,95 koot 34-44 musta
  • Tekoturkki Part Two € 199,00
  • Pussukka DAY € 69,00 musta mokkanahka
  • Sukkahousut saumalla Wolford € 41,00

 

Meillä juhlinta jatkuu, seuraavaksi on vuorossa karonkkajuhlat tänä iltana. Mitähän sinne pukisi päällensä? No, näette sen sunnuntain postauksessa.

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna


4 kommenttia

  1. Antsu sanoo:

    En usko?!! 50 jo täyttänyt?? Hmm..

    • Kata sanoo:

      Hei Antsu ja kiitos viestistäsi:) Usko pois, kyllä 50 v. tuli täyteen. Hyvää viikkoa, Kata

  2. Marianne 12199 sanoo:

    Upea asuvalinta asusteineen päivineen. Korkkarit ihanan simppelit, mutta tosi kauniit. Juhlawaa iltaa :).

    • Kata sanoo:

      Hei Marianne ja kiitos viestistäsi.
      Asu on kaunis ja juhlava, korkkarit ovat hyvät jalkaan, mutta hieman liian korkeat. Hyvää vkl, Kata

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *