Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Isänpäivämekot

 

Tulevana isänpäivänä meidän perhe on hajallaan, kuten yleensäkin tähän aikaan vuodesta. Haikeana muistelen niitä aamuja, kun lapset kömpivät meidän sänkyyn ja toivat itsetehtyjä isänpäiväkortteja. Tulevana isänpäivänä taidan hemmotella miestäni itsetehdyllä pizzalla, mikä on nykyään hänen suosikkiruokaansa. Vierailemme myös omien isiemme haudoilla ja viemme sinne kynttilät.

 

”Vauhtiraidat” housujen, hameiden ja mekkojen sivuissa ovat nyt haluttuja. Raitojen tarkoitus on rikkoa perinteistä mallia ja tehdä tuotteesta rennompi ja mielenkiintoisempi. Tämä musta/olivinvihreään mekkoon on laitettu sivuraidat sävysävyyn, joten se on tyylikästä. Omaan makuuni hillityt raidat ovat kivat, mutta liian kirkkaat ovat ”nou, nou”.

” Raidoilla halutaan rikkoa perinteisiä malleja, tuoden niihin hieman extraa ”

Yhdistin mekkoon punaista, pidän olivinvihreän ja punaisen väriliitosta. Jos asusta haluaa hillitymmän, niin jättää kaiken punaisen pois ja ottaa tilalle mustaa. Tähän mekkoon sopii myös mustat ohkaiset sukkahousut, jos vaaleat tuntuvat liian vaaleilta tähän vuodenaikaan. Olen itsekin mennyt juhlapukeutumisessa pikku hiljaa ohuen mustan sukkahousun suuntaan.
Tämä mekko on helppo asustaa juhlien jälkeen arkimekoksi. Mustat paksut sukkikset, nilkkurit ja jakku tai neuletakki päälle, niin ne ”downgreidaavat” asun arkeen.

 ” Tämä mekko kävisi loistavasti myös pikkujoulumekoksi ”

 

 

  • Olivinvihreä pitsimekko More&More € 139,95 koot 34-44 (minulla on koko 36)
  • Punainen villahuivi Part Two € 54,95 villa 100 %
  • Punaiset korkkarit Gabor € 79,90

” Villahuivin punainen väri on just eikä melkein! ”

 

A-linjaisessa mekossa on harmaa trikoovuorimekko harmaan pitsin alla. Hihat ovat pussimaiset ja läpikuultavat. Tässä kuvassa hihat ovat suorana, mutta ne voi vetää myös ylöspäin pussille, kuten olen tehnyt alemmassa kuvassa. Huomioithan, että kun mekko on alaspäin levenevä, niin helma voi olla hieman lyhyempi kuin kotelomekoissa.

Ranteessani oleva kultapunainen rannekoru on vanha Furlan koru

Tässä postauksessa pohdin, olivatko korvakoruni jo vanhanaikaiset ja kysyinkin teiltä neuvoa, mistä löytää uusia roikkuvia korvakoruja. Joku vinkkasi Bijou-liikettä ja kun yksi aamu tulin metrolla töihin ja jäin Kampissa pois, niin käväisin kyseisessä koruliikkeessä. Huh, sitä korujen määrää. Ensimmäisellä silmäyksellä näyttää siltä, että kaupasta haluaa kaikki korut. Tarkemmin tutkittuani, matkaani lähtivät ainoastaan nämä punaiset roikkuvat korvakorut. Valintaani vaikutti kuparikulta ja punainen väri.

” Harakkana innostun hetkellisesti runsaista korukaupoista, mutta sitten en saakaan ostetuksi mitään. Ehkä se on runsaudenpula ”

 

Kun kävimme kesäkuun alussa Floridassa, niin kuvasimme tämäntyyppisen mekon kesäversiona eli valkoisena. Tämä harmaa ja kesän valkoinen mekko ovat kumpikin Ajlajkin mallistosta. Tässä mekossa on helppo ja rento olo. Se ei kiristä eikä purista ja vaikka kuinka söisi jouluaterioita, ei massukan pullottaminen näy missään. Myös tästä saa arkimekon niillä sukkiksilla, nilkkureilla ja villahuivilla kaulaan. Vaikkapa tuolla punaisella, joka on ylimmissä kuvissa.

” Helppoa, kun mekossa on hihat. Ei tarvitse miettiä, mitä pukisin mekon päälle. Arvostan mekoissa hihoja! ”

 

 

  • Harmaa pitsimekko Ajlajk € 109,00 koot S, M, L
  • Korkkarit Gabor € 79,90

” Paljon on pyydetty Suomi 100-juhlamekko postauksia. Ne postaukset alkavat tulevana sunnuntaina ”

 
Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

6 kommenttia

  1. Hei Lea ja kiitos viestistäsi. Voit pukea, mutta olisi parempi jos mekko olisi aavistuksen pidempi, edes muutaman sentin. Yhdistäisin mekkoon mustat ohuet juhlasukkiset, mustat korkkarit ja juhlavamman huivin, kuin tämän punaisen villahuivin ja pienen clutchin käteen. Hyvää talven odotusta, Kata

  2. Ylempien kuvien mekko on mieleeni. Pitsikuvio on kivan näköinen erityisesti helmassa. Voisiko tuon mekon pukea juhliin joissa pukukoodi tumma puku?
    Punainen huivi ihastuttaa.
    T. Lea

  3. Hei Liisa ja kiitos viestistäsi! Nyt en muista, kun en ole liikkeessä. Muistathan, että meilläkin on postimyynti:) Ota yhteyttä shop@dopp.fi, jos haluat huivin postitse. Mukavaa vkl, Kata

  4. Hei Marianne ja kiitos viestistäsi! Mekko on kiva ja raidat maltillisen tyylikkäät:) Kiva, kun odotat, pianhan on sunnuntai! Mukavaa vkl, Kata

  5. Onko tuo punainen huivi nimeltään Cita? Katselin sitä netissä. Kauniin punainen ainakin kuvissa. t. Liisa

  6. Niin minun makuuni tuo pitsimekko vauhtiraitoineen :)…. ja myöskin Furlan rannekoru. Innolla odotan Suomi 100 -mekkopostauksia. Terkuin Marianne 12199