Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Kukalliset huivipaidat ja punaiset farkut

Nyt alkoi kesä ja siksi mekin haluamme väriä elämään! Nyt on kylmä kevät takanapäin ja lämmin kesä edessäpäin. Kesällä ei turhaan pönötetä, otetaan valoisista illoista, yöttömistä öistä kaikki irti, koska onhan kesä ainoastaan kerran vuodessa.

 

Punaiset housut huomataan, punaiset housut saavat ihmiset hyvälle tuulelle, punaisissa housuissa ei mökötetä eikä pönötetä. Jos haluat sulautua ihmismassaan, älä ihmeessä pue punaisia housuja jalkaasi.
Emme muistaneetkaan, että olimme tilanneet punaisia housuja, joten voitte kuvitella, että muutama riemun kiljahdus pääsi suustamme, kun avasimme maanantaina laatikoita. Sieltä nimittäin saapui nämä meidän suosikkinilkkafarkut punaisina ja pinkkeinä.

 

 

Huivipaidan alla on hihaton trikootoppi. Sifonkipaita on neulottu topin päälle olkapäistä ja kauluksesta kiinni. Sifonkipaita on ihanan vilpoinen pitää päällä ja juuri kapeiden housujen kanssa se toimii loistavasti. Toppi on hieman pidempi kuin sifonkipäällinen ja jos haluaa, voi toppia vetää vieläkin pidemmäksi kuin minä sen olen pukenut. Itse en suosi pepun alle olevia yläosia, koska tuntuu että jalat näyttävät lyhkäisiltä sellaisilla yläosilla. Tilannetta korjaa kylläkin korot.

” Kiitos kenkäsuunnittelijalle, joka on keksinyt wedget. Niillä jaksaa painaa menemään ilman huolen häivää ”

 

  • Punaiset housut MAC € 109,95 koot 32-42
  • Huivipaita Rinascimento € 109,00 koot S-XL luonnonvalkoinen ja musta
  • Konjakkiwedget Gabor € 115,00

 

” Saas nähdä kuinka pärjään ilman geelikynsiä, joita olen pitänyt jo muutaman vuoden. Otatin ne pois viikko sitten ja yritän nyt sinnitellä omilla luomukynsilläni, jotka ovat ihan paperia ”

 

 

Minulta on tiedusteltu, mitä itsestäänruskettavia voiteita käytän, kun kerroin että en ota aurinkoa vaan otan rusketuksen purkista.
Vartalolla käytän Dovea tai St.Tropezin itsestäänruskettavaa voidetta. Laitan voiteen aina suihkun jälkeen, annan kuivua ja sitten puen päälleni. Olen tarkka voiteen levittämisessä, jotta varsinkaan sääriin ei tulisi raitoja. Laitan voidetta aina vähän kerralla, koska silloin se on helpompi saada levittymään tasaisemmin.

Kasvoille olen kokeillut useita eri voiteita ja parhaimmat minusta ovat Chanelin ja Lancomen itsestäänruskettavat voiteet. Ostin keväällä Biothermin voiteen, koska siinä on myös hoitavia ainesosia, mutta se ei päässyt suosikkilistalleni. Biothermin itsestäänruskettava voide tuo hitaasti rusketuksen eli sitä pitää laittaa monta iltaa peräkkäin, kun taas Chanel ja Lancome tuovat rusketuksen kasvoille nopeammin. Iltaisin kun olen pessyt meikit pois kasvoiltani, laitan kasvoilleni yöseerumin ja silmänympärysvoiteen. Kun ne ovat kuivuneet, levitän kasvoilleni, kaulaan ja decolteelle itsestäänruskettavaa voidetta. En käytä sitä joka ilta, koska haluan myös käyttää hoitavaa yövoidetta, joten noin 2-3 kertaa viikossa levitän itsestäänruskettavaa voidetta kasvoille. Voiteen levittämisen jälkeen pesen kädet aina saippualla, jotta aamulla ei ole ruskeita raitoja sormien välissä. Niinkin minulle on joskus käynyt 🙂

 

Voisin vinkata vielä yhden hyvän voiteen, joka on Lancomen 50 aurinkosuoja, jossa on väriä mukana. Eli kun sen levittää kasvoille, saa kasvot hieman päivettyneen sävyn. Testasin tuotetta ensimmäisen kerran viime sunnuntaina ja levitin voidetta myös kaulalle eli muistattehan aina rasvata myös kaulan eikä ainoastaan kasvoja. Tykkäsin voiteesta ja siitä tuleekin suosikkini silloin, kun olen vapaalla. Muuten kesäisin käytän Lumenen CC voidetta, jossa on 20 aurinkosuoja.

TallennaTallenna

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

1 kommentti

  1. Kivat punaiset housut,,,olisipa ollut nahkaa kuten alissalla.TV.Kati-88