Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Yhden yön reissulle

Kun meidän ”kolmoset” olivat pieniä, niin asuimme Espoossa. Kaikki lapsemme ovat syntyneet Jorvin sairaalassa ja muutimme takaisin Vaasaan, minun ja mieheni kotikaupunkiin 16 vuotta sitten jolloin perustin vaateliikkeeni. Puhun kolmosista, koska lapsemme syntyivät kolmen vuoden sisällä. Silloin kun asuimme pääkaupunkiseudulla, niin meillä oli tapana käydä mieheni kanssa kahdestaan pari kertaa vuodessa lyhyellä viikonloppumatkalla jossakin Euroopan kaupungissa. Äitini tuli Vaasasta hoitamaan kolmosia ja meidän kahta bokseria.

 

 

Kun muutimme Vaasaan, niin viikonloppumatkat jäi tekemättä. Työ vei mennessään ja silloin kun pääsi irrottautumaan liikkeestä, lähdimme koko perheen voimin yleensä Thaimaahan. Kolmosten kanssa oli helppo olla Thaimaassa. Se oli takuuvarma aurinkopaikka, lapset saivat uida, mitä he kaikki rakastivat, hotellin altaassa sekä ihmiset olivat ystävällisiä ja ruoka oli hyvää. Kun keskimmäinen poikamme lähti 16-vuotiaana sisäoppilaitokseen Yhdysvaltoihin, suuntasimme matkamme sinne. Siinähän kävi niin, että hän jäi sinne hieman pidemmäksi aikaa eli hän täyttää nyt 23-vuotta keväällä ja on samalla tiellä edelleen. Siitä lähtien on kaikki liukeneva aika vietetty Amerikassa. Se on ollut luontevaa lähteä sinne suunnalle, kun yksi lapsista asuu siellä. Toivon saavani hänet edes Eurooppaan, kun hän valmistuu yliopistosta reilun vuoden päästä. Euroopan lennot eivät ole mitään verrattuna toiselle puolelle Amerikkaa aikaeroineen.

 

Vaasasta kun suunnittelet viikonloppureissua tai työmatkaa messuille, niin aikaa täytyy varata hieman enemmän. Yleensä koskaan eivät lentokoneet mene niin, että saat pienellä, mutta tarpeeksi riittävällä vaihtoajalla hypätä koneesta koneeseen. Yleensä joutuu norkoilemaan Helsingin päässä odottaen jatkolentoa tai vastaavasti paluulentoa Vaasaan. Siihen kuluu hurjasti ylimääräistä aikaa ja toiseksi se väsyttää. Sanotaan, että tulet Euroopasta sunnuntai-iltana noin 20.00 Helsinkiin ja kone Vaasaan lähtee 23.59. Olet sängyssä Vaasassa noin 02.00 yöllä ja aamulla työt taas kutsuvat. Olen aina miettinyt, että kyllä pääkaupunkiseudulta on helppoa lähteä yhdellä lennolla vaikkapa viikonlopuksi Eurooppaan. Sellaisesta minä haaveilen ja mietinkin, mikä olisi matkapuvustoni kivalla pikareissulla.

 

Takki on tärkeä vaatekappale, sitä käytetään vuodessa useita kuukausia. Pukisin matkalleni mokkanahkaisen trenssin. Se on siisti ja tyylikäs ja sillä on helppo mennä siistimpäänkin ravintolaan syömään. Takki antaa ihmisestä ensivaikutelman, koska se on niin ”iso” vaatekappale päällä, joten se yleensä huomataan ensin. Toki naisella myös asusteet eli lähinnä laukulla viestitään ”statusta”. Se on mielenkiintoista, miten laukuista on noussut suuri buumi maailmalla. Seurataan julkkisten laukkuvalintoja, haaveillaan ja säästetään rahaa luksuslaukkuihin. Minun nuoruudessani ei puhuttu Chaneleista eikä Louis Vuittonin laukuista ja nykyään niitä näkee nuorilla tytöilläkin.

 

Nämä housut, jotka minulla on jalassani, ovat kevään ”must have”. Housut loppuvat nilkkaan ja lahkeet levenevät alaspäin. Housujen edessä on neulotut prässit, jotka ovat nykyään monessa housussa. Minun lyhkäiseen varteeni, housut ovat makuuni pari senttiä liian pitkät. Haluaisin, että nilkat näkyisivät nilkkureiden varsista hieman enemmän. Minä tarvitsen näiden housujen kanssa korot, muuten näytän klovnilta, kuten eräs asiakas tuumasi itsestään, jos pukisi housut jalkaansa.

 

Minulla on takin alla ruosteen värinen pitkähihainen neulepaita. Se on lämmin takin alla ja kuten olen sanonut, tyylikkäällä naisella on hanskat kädessä ja takki voi olla auki. Tällä asulla olisi kiva matkustaa ja määränpäässä lähteä katselemaan nähtävyyksiä ja pistäytymään lounaalle.

 

 

Illaksi valitsisin mekon, joka ei rypisty käsimatkatavaroissani. Valitsin mekoksi kietaisumekon, jossa on jälleen kerran loistavat vekit vasemmalla vyötäröllä. Mekossa on vuori ja muutenkin mekko joustaa. Mekossa ei ole hihoja, joten otan mukaani pienen neuletakin, joka mahtuu mokkatakin alle.
Mietin mekon niin, että minun ei tarvitse ottaa mukaani kuin yhdet kengät. Eli mustat, sirot nilkkurit käyvät myös illalliselle mekon kaveriksi.

 

 

Irrotin laukusta olkahihnan, joten sain siitä juhlavamman iltalaukun. Mukanani minulla on ohkaiset, ihonväriset sukkahousut ja helmet. Idea on, että pakkaan mukaani mahdollisimman vähän vaatetta, että pärjään käsimatkatavaralla. Kengät painavat paljon eli yhdet kengät riittävät. Samoin yksi takki riittää. Eli kengät, takki ja laukku käyvät sekä päivällä että illalla. Mekko ei paina paljoakaan, puhumattakaan sukkahousuista. Seuraavaksi päiväksi ottaisin mukaani vielä valkoisen paitsikan, jonka päälle pukisin tarpeen vaatiessa oranssin neuleen tai yllä olevan luonnonvalkoisen neuletakin, jotka molemmat ovat mukana matkassa. Hieman kosmetiikkaa minipulloihin ja vedettävä käsimatkalaukku ei ole läheskään vielä täynnä. Tilaa jää tuliaisille.

 

Kun lähden lyhyelle matkalle, niin pakkaan seuraavasti. Levittelen potentiaalisia asuja sängylle ja teen niistä asukokonaisuuksia. Suunnittelen mitkä värit haluan ottaa, pakkaan ainoastaan kolmea eri väriä mukaan. Mietin asut niin, että kaikki käyvät yhteen ja voin vaihdella niitä kätevästi. Jos mietin valmiiksi, että puen illalla hameen päälleni, mutta sitten mieleni muuttuukin siten, että haluankin pukea housut, niin minulla on yläosa joka sopii myös housuihin. Yleensä käy niin, että tavaraa on mukana liikaa. Vaikka asut suunnittelee valmiiksi, änkee sitä lopputingassa laukkuun vielä muutaman vaatteen, jos niitä sattuisi tarvitsemaan. Yleensä niitä ei päällensä laita ja puolet vaatteista tulee takaisin käyttämättöminä. Mietin aina matkalle lähtiessäni, että passi, rahat ja kännykkä ovat mukana. Muut tavarat voi hankkia paikanpäällä, jos jotain tärkeää unohtuisi matkasta.

” Suunnittele matkapuvustosi huolella, niin että kaikki vaatteet sopivat yhteen keskenään, näin vältyt turhan tavaran raahaamiselta ”

Minun yhden yön reissun vaatetus:

  • Mokkatakki Andiata € 529,00
  • Mustat housut OUI € 129,00
  • Tiilenpunainen neulepaita In Wear € 79,95 löytyy myös mustana
  • Mustavalkoinen mekko More&More € 85,95
  • Sukkahousut Wolford 30 den
  • Tuubihuivi € 39,00 silkki 100%
  • Nahkahanskat € 79,00
  • Nahkalaukku part Two € 79,00
  • Nilkkurit In Wear € 199,00
  • Ja se valkoinen paitsikka In Wear € 79,90

 

Kategoriat, , ,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

2 kommenttia

  1. Hei Tiina! Hups, oli jäänyt mainitsematta eli on Part Two ja 89,95. Mukavaa sunnuntaita, Kata

  2. Kiva tuo kietaisumekko. Mitä merkkiä on villatakki?

    T. Tiina