Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Ivonnen aletärpit!

Pyysin Ivonnea valitsemaan aleosastoltamme sellaiset asukokonaisuudet, jotka ovat hänen mieleensä. Hän valitsi kolme erilaista asukokonaisuutta, jotka kuvasimme teille. Hän myös kertoo allaolevissa teksteissä, miksi juuri nämä tuotteet päätyisivät hänen vaatekaappiinsa. Huomaatteko Ivonnen uudet hiukset! Pitkä polkkatukkaa vaihtui ennen joulua lyhykäiseksi tukaksi. Hiukset ovat täysi kymppi Ivonnelle! Nyt rupeamme liikkeessä tottumaan hänen ulkonäköönsä, niin paljon hiusten pätkäisy vaikutti, että välillä olemme katsoneet, että liikkeessämme on uusi myyjä 🙂

 

 

 

Ivonne: Nahkavaatteen löytäminen alerekistä on todellinen löytö. Tässä olen yhdistänyt klassisen nahkahameen pooloneuleeseen, mutta valkoisella kauluspaidalla tulee asusta ihan erilainen. Kesällä yhdistäisin nahkahameeseen tennarit tai korkokengät, riippuen siitä mihin olen menossa.
Uskalla kokeilla välillä jotain uutta, vaikka sellaista mitä löydät alerekistä. Tällainen karvaliivi on ihana extra tuote vaatekaappiin. Minusta tällaiset erilaiset tuotteet ovat ajattomia ja ne otetaan esille vaatekaapista aina tarpeen mukaan. Näitä ei kannata koskaan hävittää tai myydä kirpparilla.
  • Nahkahame More&More € 89,95 (179,95) koko 34 jäljellä, löytyy myös nahkamekkoja koot 34,36 ja 40 € 144,95 (289,95)
  • Pooloneule In Wear € 54,95 (109,95) koot xs ja m
  • Tekokarvaliivi In Wear € 114,95 koot 34, 36, 38
  • Nilkkurit Gabor € 65,00 (130,00) jäljellä koko 5, mustana löytyy koot 3,5 ja 4

 

 

 

Ivonne: Vaikein ostos on housut, joten varaathan hieman aikaa housujen sovitukselle. Minulla on jalassani mustat nilkkapituiset housut, jossa on pientä harmaata ruutukuosia. Tällaiset housut sopivat töihin, mutta voit pukea ne myös vaikkapa illalliselle. Tälla asukombinaatiolla menisin kumpaankin paikkaan. Pitkä neuletakki, missä värissä tahansa, on varma ostos. Tällaiselle neuletakille on aina käyttöä. Heti kun puen tällaisen pitkän neuletakin päälleni, tunnen itseni trendikkääksi ja pidän siitä, kun se on lämmin ja pehmoinen. Ethän unohda housuista vyötä.

  • Valkoinen kietaisupaitsikka More&More € 37,95 (75,95) koot 34, 38-44
  • Neuletakki More&More € 59,95 (119,95) koot 34, 36 ja 42 reilua kokoa, löytyy myös tummansininen koot 36, 38 ja 40
  • Housut MAC € 49,95 (99,95) koot 34, 38 ja 42

 

 

 

Tämän syysmalliston mekon voisin pukea päälleni myös kesällä. Tällä mekolla ja näillä punaisilla korkkareilla olisin valmis menenmään mihin tahansa terassille tai juhliin. Punainen väri on sellainen, mihin kannattaa nyt keväällä kiinnittää huomiota. Sitä tullaan näkemään niin housuissa kuin mekoissakin. Nahkatakki on paras ystäväsi, se on aina mukana, mihin sitten menetkään.

  • Mekko More&More € 69,95 (139,95) koot 34, 36, 38 ja 42
  • Nahkatakki In Wear € 169,95 (339,95) koot 34-40
  • Neuletakki In Wear € 34,95 (69,95) koot xs,s,m, ja xxl
  • Nahkalaukku In Wear € 129,95
  • Korkkarit € 79,90 punaisia ja mustia tulee lisää helmikuussa, beiget ja rosat ovat jo saapuneet

 

KAIKKI SYKSYN JA TALVEN TUOTTEET NYT -50-70 % !!!!
 
TERVETULOA SHOPPAILEMAAN!

 

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

10 kommenttia

  1. Hei Marianne ja kiitos viestistäsi! Postauksia on tulossa ja paljon, tuttuun tyyliin:) Jatkuvasti tulee uutta ja kuvaamme niitä sitä mukaan kun ne saapuvat, koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa:) Kiitos kun seuraat meitä! Mukavaa sunnuntaita, Kata

  2. Ihania asuja ja ihana Ivonne. Mieli alkaa mennä jo kevättä kohden ja toivoisinkin postausta kevään asuista, väreistä, millaiset housut jne, Pientä esimakuahan sai jo muotinäytöspostauksestasi. Kirjoituksiasi ja kuviasi nykyään oikein odotan, kiitos niistä. Marianne

  3. Hei Anu ja kiitos viestistäsi:) tehdään, kun saadaan lisää uutta tavaraa liikkeeseen. Kyllä, voit varata ajan "personal shopping" meilillä shop@dopp.fi. Meillä on kaikki myyjät Helsingin liikkeessä myös todella ammattilaisia eli kaikki osaavat homman. Mutta laita meili, niin sovitaan sinulle oma aika:) Nähdään, Kata

  4. Mahtava kokonaisuus . Voisin ottaa kaikki. Kata toivoisin taas keväälle 10 vaatteen settiä ja jossa on sitä punaista. Odotan maaliskuuta kun avaatte Hesassa. Varataanko teiltä aika pukeutumisneuvontaan. Kiva on kyllä eilinenkin mekko.

  5. Hei Kaija! Semi-formal vaatii siistin/juhlavan pukeutumisen, laittaisin kauniin mekon, joka ylettyy polveen. Hihattoman päälle turkiskeeppi, huivi…Ohuet sukkikset, korkkarit, pikkulaukku ja pukukorut. Business illalliselle mekko jakulla tai jakkupuku. Mekko pitkällä hihalla käy myös, siisti kangas, ei liian kiiltävää ja pitsiä. Sellaista tyylikästä ja eleganttia, myös ohkaiset sukkikset ja sirot korkkarit. Kaikkeen vaikuttaa tilaisuuden paikka, onko kesä/talvi, millainen on isäntäväki, muut kutsutut vieraat eli koko juhlan/illallisen luonne. Mutta jos menet mekolla, joka on riittävän pitkä eli ei minimekko, niin ei mene pieleen ja jos mekko on hihaton, niin ota jotain käsivarsillesi. Mukavia juhlia, Kata ps. Neuletakki on rajoilla arkisuuden takia..tumma väri olisi tyylikkäämpi, mutta housut ja kietaisupaitsikka jees:)

  6. Makeita asuja,olisipa ollut nahkamekosta kuvia,milloin muuten tullee kevään nahkamuodista uutuudet TV.tuija.

  7. Ihania kaikki, voi kumpa ennättäisi käymään!
    Tulossa on tilaisuus, jossa pukukoodi illalliselle semi-formal, mitä pukisit päälle..? Entäs vaihtoehto business illalliselle? Tuo Ivonnen neuletakki, housusasu olisi niin passeli!