Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

DOPP ulkoa kuvattuna

Tänään esittelen teille liikkeemme ulkoapäin. DOPP sijaitsee Vaasassa ihan torin laidalla. Naapurinamme on mm. Vaasan Kauppahalli. Liike on Vaasanpuistikon ja Kauppapuistikon kulmassa eli koska meillä on kulmaliiketila, on liikkeessä paljon ikkunoita. Sama tulee olemaan Helsingin liikkeessämme, olemme talon kulmassa ja ikkunoita on riittävästi. Mutta mehän pidämme ikkunoista, koska olemme innoikkaita somistamaan.  Liikkeeseemme on kaksi ovea, jotka ovat käytännössä sepposen selällään ympäri vuoden.

 

Nyt olemme Kauppapuistikon puolella. Tässä oikealla puolella on vielä yksi ikkuna, jossa meillä on esillä kenkämallistomme. Innostuimme Ivonnen kanssa maalaamaan yksi maanantaiaamu näiden ikkunoiden taustaseinät. Maalasin ne pari vuotta sitten yksin ja homma oli niin raskas, että päätin, että seuraavaa kertaa ei tule ihan heti. Raskaaksi sen teki se, kun ikkunan ja seinän välissä on tilaa ainoastaan n. 40 cm. Sinne pitää saada myös tikkaat raahattua, koska ylhäällä on kolo, johon pitää ylettyä. Olisin mielelläni fuskannut sen kolon maalaamisen kanssa, mutta se näkyy ulospäin, joten en voinut.

Mutta nyt sain Ivonnesta kaverin, joten hän nuorempana kiipesi tikkailla ja maalasi kolon. Kävimme ostamassa mustia koukkuja ja teetimme tarrat seinään. Ideana on, että DOPP Basics kertoo meidän perusvaatteista ja DOPP Trends kertoo tämän hetkisistä trendeistä. Vasemmalla puolelle lisäämme väriin sopivia tuotteita. Tätä ikkunaa vaihdamme myös määrätyin väliajoin.

 

Seuraavista ikkunoista näkee jo sisälle liikkeeseen. Ikkunoiden edessä on pitkät vaaterekit ja ikkunalaudalla on tällä hetkellä joululahjaideoita. Usein meillä on tässä ikkunassa esillä myös kenkiä. Ikkunoiden edessä oli isot kabinetit, mutta purimme ne pois noin neljä vuotta sitten ja se oli hyvä ratkaisu. Näin saimme tuotua lisää luonnonvaloa liikkeeseen.

 

Seuraavaksi on näyteikkunat nukeilla. Ikkunat, joita vaihdamme parin viikon välein aina jonkun teeman mukaan. Nyt teemana on Suomen Itsenäisyyspäiväjuhlat sekä pikkujoulujuhlat. Hieman alempana löydät tiedot ikkunalla olevista tuotteista.

 

Nyt olemme kääntyneet nurkalta Vaasanpuistikolle. Ovien vieressä on näyteikkuna, jossa seisoo kaksi daamia. Katsokaa, kuinka mukavan näköisiä paketteja 🙂 Meidän Kukkatätimme, Pirkko huolehtii kukat ja kasvit liikkeeseemme, tehtäväksemme jää ainoastaan niiden kasteleminen. Jos sinulla on ehdottaa Helsingistä vastaavaa ”Kukkatätiä”, niin kuulemme mielellämme hänestä.

 

Sitten löytyy vielä tämä viimeinen ikkuna, jossa on vaaterekit ikkunan edessä ja ikkunalaudalla vaatteisiin sopivat somisteet. Katupuhujassa muistutamme joululahjavinkistä eli lahjakortista liikkeeseemme.

 

 

  • Punainen neuletakki In wear € 69,95 koot XS-XL
  • Valkoinen juhlapaita rusetilla ja pitsihihoilla In Wear € 119,95
  • Tummansiniset nilkkahousut Rinachimento € 99,00
  • Punainen mekko In Wear € 99,95 koot 34-44
  • Punainen huivi Part Two € 44,95 löytyy myös t.sininen ja vaaleanharmaa (saimme punaista huivia eilen lisää)

 

 

  • Satiinimekko sini/musta In Wear € 189,95 koot 34-44
  • Punainen pitsimekko In Wear € 149,95 koot 34-44
  • Sininen pitsimekko In Wear € 149,95 koot 34-44
  • Turkiskeeppi € 79,00 musta, harmaa, valkoinen, t.ruskea ja nutria

 

  • Valkoinen paitsikka In Wear € 69,95 koot 34-44 myös v.sininen ja musta
  • Punainen neuletakki In Wear € 69,95 koot XS-XXL myös t.sininen ja musta
  • Hame More&More € 99,95

 

 

  • Punainen mekko In Wear € 99,95 koot 34-44
  • Jakku Andiata € 369,00

Teimme ulkoasusta myös videon eli löydät sen meidän You Tube kanavalta/DOPP. Pääset katsomaan sen  tästä linkistä!

Tunnisteet ,

Kategoriat Asut

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

2 kommenttia

Tämä oli "informatiivinen"ja hauska postaus.Kivat asut ja lisukkeet.-Hansu

Kommentointi on suljettu.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.