Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Obivyö ja naistenpäiväarvonta

Hyvää naistenpäivää kanssa sisaret! Huokaisetko välillä ”Huh, huh kyllä on raskasta olla nainen?” minä huokaisen. Huokaisen lähinnä silloin, kun korkkarit puristavat jalkoja, yhtään ei tekisi mieli pestä ja föönata hiuksia, kun vatsaa särkee määrättyinä päivinä kuukaudessa, mutta päivääkään en vaihtaisi pois naisena, kuinka kauhistuttava ajatus olisikaan olla mies.
Olen kirjoittanut ennenkin, että minun sydäntäni lähellä on lapset, naiset ja eläimmet. Eläkkeellä haluan tehdä vapaaehtoistyötä näiden tahojen hyväksi. Minua on useampi vuosi jo kiinnostanut Naisten Pankin toiminta, jossa autetaan kehitysmaissa olevia naisia perustamaan pieniä yrityksiä, joilla he kattavat toimeentulonsa perheelleen. Olen lukenut hienoja tarinoita, kun naiset ovat perustaneet esim. ompelimoita ja työllistäneet itsensä sekä pystyneet tarjoamaan omaa osaamistaan kyläyhteisöissä.

 

Keskustelin muutama päivä sitten naisyrittäjän kanssa, joka oli jäämässä pois työelämästä ja lopettelemassa yritystään. Hän sanoi, että eli elämänsä mielenkiintoisinta aikaa ollessaan 45-60 vuotias. Lapset olivat muuttaneet pois kotoa, eikä töiden jälkeen tarvinnut kiirehtiä laittamaan heille ruokaa, jäi aikaa itselle ja ennen kaikkea oman yrityksen pyörittämiseen sekä kehittämiseen ja pitkistä työpäivistä ei tarvinnut tuntea huonoa omaatuntoa, vaan sai toteuttaa itseään. Se on juuri näin, kuinka koen oman tilanteeni nyt. Ollaan ylpeitä, että olemme itsenäisiä naisia ja tsempataan toisiamme eteenpäin. Go Girls!

 

Viime postauksessa näitte Obivyön ensimmäistä kertaa ja näytän näiden kuvien avulla, miten se puetaan mekon päälle. Tässä takkimekossa on valekietaisu eli mekko ei aukea edestä, vaan se puetaan päälle pään yli. Takkimekot ovat ajattomia sekä naisellisia ja tämänkin mekon asustamalla saa siitä niin arki- kuin juhlamekonkin.

 

In Wear mekko € 119,95, Obivyö € 24,00 Wolford sukkahousut € 52,00 Gabor korkkarit € 79,90

Kun nauhat tuodaan eteen, niin tässä tapauksessa ne sidotaan mekon halkion päälle, jotta asussa pysyy symmetrisyys. Kaikki tapahtumat tuodaan samalle puolelle.

 

Tässä näette vyön takaa eli vyö ei ole leveä takapuolelta, vaan ainoastaan nauhat kiertyvät vyötärön ympärille.

 

Arvon teidän lukijoiden kesken allaolevan paketin eli Obivyön ja Wolfordin 100 den mustat sukkahousut. Kirjoita kommenttikenttään mihin asuusi yhdistäisit Obivyön sekä sukkahoususi koko (s, m, l ).
Muistathan laittaa kommentiin nimesi ja monellako arvalla osallistut arvontaan.
Arvonta päättyy perjantaina 11.3. klo. 20.00. Ilmoitan voittajan seuraavassa postauksessa.

Arvonnan säännöt:

1. arvan saa kommentista
2. arpaa saa kommentista ja jos seuraat meitä Facebookissa tai Instagramissa

Onnea arvontaan!

Wolford sukkahousujen koot:
S vastaa 34-36
M vastaa 38-40
L vastaa 42-44

Arvontasetti: Obivyö ja Wolford 100 den sukkahousut

Nämä Wolfordin 100 den sukkahousut ovat niin ihanat. Ne peittävät ja tukevat säärtä koko matkan, samoin vatsaa ja peppua. Itselläni nämä sukkahousut kestävät kaksi talvea ja enemmänkin, jos isovarvas ei rikkoisi sukkahousun saumaa, koska kävelen päivässä noin 9 tuntia, niin sukkahousut joutuvat kengissä koville. Minusta sukkahousuja on turha pestä kokonaan jokaisen käyttökerran jälkeen eli itse pesen iltaisin ainoastaan jalkaosat lavuaarissa, juoksevan veden alla nestemäisellä pesuaineella tai joskus jopa ihan pumppusaippualla. Mutta kun laitan ne pesukoneeseen, suosin pesupussia, jotta sukkahousut eivät tartu muihin vaatteisiin, eivätkä silmukat lähde pakoon.

TallennaTallenna

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

133 kommenttia

  1. Hyvää naistenpäivää ?
    Kahdella arvalla mukana…seuraan myös facessa.
    Sukkahousut olisivat varmaan L…ja vyölle olisi kiva tulla ostamaan mekko, edellisessä postauksessa oli esim kaikki mekot tosi ihania, vaatekaapissa meinaan totaali mekkopula ?
    T. AnneS

  2. Hyvää naistenpäivää ?
    Kahdella arvalla mukana…seuraan myös facessa.
    Sukkahousut olisivat varmaan L…ja vyölle olisi kiva tulla ostamaan mekko, edellisessä postauksessa oli esim kaikki mekot tosi ihania, vaatekaapissa meinaan totaali mekkopula ?
    T. AnneS

  3. Obivyön yhdistäisin ohuen, pitemmän neuletakin tai sitten mekon kanssa. Sukkikset s tai m. Kahdella arvalla mukana. Kiitos kivasta arvonnassa! Terv., Jaanamaria

  4. Jälleen kiva mekko ja vyö, tykkään!!!
    Eipä mulla olekaan noin paksuja sukkiksia, koko M sopinee.

    terv. OutiK

  5. Ihana mekko:)
    Itselleni vyö sopisi musta-valkoraidallisen mekon pariksi, kuten Wolfordin sukkiksetkin (L).
    Kahdella arvalla mukana (kommentti ja facebook).
    terv Maarit (suonpera.m@hotmail.com)

  6. Kiva idea tuo vyö (ja nätti mekko). Olet kiitettävän ahkera näissä postauksissa. Luen blogiasi lähes joka päivä, vaikka harvemmin kommentoin. Sukkikset olen sinulta tilannutkin. Wolfordit ovat ihan voittamattomat. Kestävät pussipesua jopa vuosia. Facebookissa seuraan myös toimintaasi, joten 2 arpaa pelissä ;).

  7. Olen mukana kahdella arvalla. Mekon kanssa käyttäisin (neulemekko).
    t. Kati J.

  8. Olen mukana kahdella arvalla, koko S. Ja mekkoihin yhdistäisin minäkin tuon ihanan obivyön.

  9. Olen mukana kahdella arvalla. KOKO M. Omistan useita mekkoja ja hameita jota vyöllä tuunaisin. Myös tunikka sais kivasti linjakkuutta tuon vyön avulla. Sillä löytyy vyötärö.t:Johanna jiitmu@gmail.com

  10. Tuo vyöhän on välttämättömyys, jonka olemassaoloa en vielä aamulla herätessäni tiennyt 🙂 Mekkoihin yhdistäisin sen ensimmäisenä! Kahdella arvalla mukana. Sukkahousut S-kokoa, kiitos.
    t. JaSu

  11. Housuihin ja paitapuseroon, neulemekkoon myös. Mukana 2 arvalla. Vaatteet sinun päällä näyttävät ihanilta.

  12. Kahdella arvalla mukana!
    Valkoinen paitis ja mustavalko-kuvioinen hame/kapeat mustat housut, niihin yhdistäisin Obi-vyön!
    t. mlh

  13. Uuden mekkoni kanssa vyö olisi ihan täydellinen. Koko-S. Mukana kahdella insta ja FB. -Ann-Maj

  14. Hei,
    käyttäisin vyötä ohuen tunikan ja kapeiden housujen kanssa. Tai esim löysän pellava t-paidan ja hameen kanssa. Osallistun kahdella arvalla (Doppin instaseuraaja ja blogin postausten säännöllinen lukija). t. Minna A

  15. Yhdistäisin vyön neulemekkoon. Tai sitten lisäisin sen hameen ja puseron (puseron helma hameen sisällä) kanssa pidettäväksi. Antaa mukavasti ilmettä. Mukana kahdella arvalla. Seuraan FB:ssä. Sukkikset M-kokoa.
    -Tiina

  16. Hei,
    mustan keinonnahkaisen (etupuoli) mekon kanssa. Kahdella arvalla (blogi ja insta). Sukkahousut kokoa L.
    -Kirsi-

  17. Mukana kahdella arvalla. Käyttäisin vyötä mustavalkoisen mekkoni kanssa.

    Anne L

  18. Hei!
    Minulla on kaksikin mekkoa, johon vyö sopisi 🙂 Osallistun kahdella arvalla.
    T:Sari P

  19. Mukana yhdellä arvalla.

    Yhdistäisin vyön mustavalkoiseen hameeseen ja valkoiseen paitapuseroon.

    Katriina

  20. Kahdella arvalla mukana.
    Kaapissani on yksivärinen sekä monivärinen kotelomekko, johon yhdistäisin vyön ja sukkahousut (koko L).

  21. Hei. Mukana kahdella arvalla. Pukisin vyön ja sukkikset harmaan villamekkoni kanssa. Vyö näyttää kivalta, kun vain etuosa on leveä…sopii tällaiselle päärynälle paremmin. ☺
    -Elina-

  22. Vyötä käyttäisin neulemekkojeni kanssa. Ovat jääneet vähälle käytölle juurikin vyön puutteen takia. Obi toisi mukavasti jujua vaatteeseen.

    Sukkahousujeni koko on L.

    Ripi
    ripi(at)hotmail.fi

  23. Kahdella mukana! Erityisesti nuo sukkahousut kiinnostaisivat ottaa kokeiluun ☺
    Riikki

  24. Kaapista löytyisi sopiva musta juhlamekko, johon tuon vyön voisi yhdistää. Wolfordin ohuempia sukkiksia olen käyttänyt, mutta noita paksuja en ole vielä kokeillutkaan. Jos onni suosii, niin koko S olisi sopiva. Mukana kahdella arvalla (facebook seuraaja).

  25. Pukisin vyön neulemekon tai juhlavamman mekon pariksi. Kiitos inspiroivista postauksista 🙂
    Kahdella arvalla mukana.
    Heleen

  26. Yhdistäisin mm pidemmän leveän valkoisen paitapuseroni kanssa ja jalassa slimmit housut 🙂 yhdellä arvalla.

  27. Neuletakin kanssa voisin käyttää vyötä, myöskin parin mekon kaverina menisi oikein loistavasti :)Kahdella arvalla yritän tätä ihanaa palkintoa voittaa!

  28. Hei, ihana arvonta. Vyön ja sukkahousut pukisin "sukkamekkoni" kanssa. Kahdella arvalla mukana koittamassa onneani 🙂
    -katjusha-

  29. Hei, kiitos taas niin kivasta postauksesta. Vyön ja sukkahousut pukisin ohuen villamekon kanssa.

  30. Kiitos mahdollisuudesta voittaa, olen mukana kahdella arvalla. Vyön yhdistäisin muutamankin mekon kanssa, mitä kaapista löytyy. Sukkahousujen laatua olisi mielenkiintoista päästä testaamaan, niin paljon ko. merkistä nykyään kuulee.

  31. Pukisin vyön musta-valkoisen juhlamekkoni seuraksi. Seuraan Doppwomania myös instassa ja facessa. Blogisi on ihan paras seuraamistani blogeista, kiitos siitä! T. Maritta V.

  32. Käyttäisin sukkahousuja nyt alkukeväästä kun loskaa vielä tulee ja on pukeuduttuva lämpimästi toimistolle. Käyttäisin niitä kotelomekon alla antamaan ryhtiä ja lämpöä.

    – Heidi-

  33. Ensiksi ajattelisin yhdistää vyön mekon kanssa, ehkä ohuen neuletakin. Sukkahousuista S koko sopisi.
    -Suvi

  34. Kaapustani löytyy parikin mekkoa, joiden kanssa käytän toisinaan vyötä. Välillä puen mekon päälle neuletakin, jonka päälle tuo vyö kävisi myös. Tämä vyö toisi kivaa uudistusta! Sukkahousut saisivat olla varmaankin kokoa L. Ja kahdella arvalla olen mukana.

    -Anu-

  35. Kaapustani löytyy parikin mekkoa, joiden kanssa käytän toisinaan vyötä. Välillä puen mekon päälle neuletakin, jonka päälle tuo vyö kävisi myös. Tämä vyö toisi kivaa uudistusta! Sukkahousut saisivat olla varmaankin kokoa L. Ja kahdella arvalla olen mukana.

    -Anu-

  36. Heti tuli mieleen sekä musta, että valkoinen mekko johon tuon vyön yhdistäisin <3

    Wolford 60 den sukkiksista on kokemusta ja ovat erittäin laadukkaat, olisi kiva testata myös tuota paksumpaa versiota. Koko on L.

    maarit3103@gmail.com

  37. Eräs kuviollinen kesämekko tuli heti mieleen. Siihen kokeilisin. Nuo sukkikset houkuttaa kovasti. Blogin ihanat asuideat kiinnostaa erityisesti. Kymmenen vuotta ollut lasten kanssa kotona ja ensi viikolla paluu työelämään. Mitä päälle -pyörii mielessä. Seuraan instassa ja luen kaikki blogipostaukset.
    ElinaM

  38. Yhdistäisin vyön ehdottomasti tuollaiseen samantapaiseen mekkoon. Sukkahousujen koko olisi s tai m. Toivoisin apua oikean koon valinnassa.

    2 arvalla mukana… Facessa ja instassa seuraan doppia. Vaasan paras vaatekauppa.

  39. Mekkoon yhdistäisin ilman muuta Obin. Kivoja kuvia taas!

    Terv. Hoitsu