Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Sukkahousujen ja viiden peruskengän yhdistäminen

Sain toivepostauksen, jossa pyydettiin havainnollistamaan sukkahousuja ja kenkiä yhdistettynä mustaan mekkoon. Kuvia eri sukkahousuista ja eri kengistä ja eri mekoista, joissa on erimittaiset hihat, olisimme voineet ottaa kymmeniä. Yritimme kiteyttää asian näihin kuviin, toivottavasti onnistuimme.
Yleisesti voidaan todeta, että vaalea sukkahousu on kevyemmän näköinen kuin musta. Vaaleissa sukkahousuissa on tärkeää väri eli jos mekko on hihaton tai decolte on avoinainen niin sukkahousu ei saa olla liian ruskea verrattuna ihon väriin. Hyvä vaalea sävy on nuorekas ja sitä myymme eniten mustien juhlamekkojen kanssa. Mustaa ohutta sukkahousua myytiin aina ”ennen” mekkojen kanssa, nyt se on ollut vähäisempää paitsi hautajaisiin, mutta itse toivon, että se nousisi sieltä taas. Musta sukkahousu on toki edullisempi säärelle kuin vaalea, jos sääret eivät ole ihan terä kunnossa. Olen iloinen, että naiset innostuivat meidän tiistain Wolford postauksesta ja ovat rohkaistuneet hankkimaan upeita kuviosukkahousuja.

 

Mitä matalampi nilkkurin varsi on, sitä sievemmältä nilkkurit näyttävät hameiden kanssa eritoten, jos jalassa on vaaleat sukkahousut. Jos nilkkurit ovat mustat ja jalassa on mustat paksut sukkahousut ei varren pituus ole ihan niin nokon nuukaa, koska väri ei katkaise jalkaa. Miksi hyvänsävyisiä vaaleita nilkkureita on niin vaikea löytää? nämä ostin viime talvena Floridasta Aldo nimisestä kenkäketjusta. Väri on juuri oikea eli kuin iho, tämä on oma suosikkini.

 

Ohuet ihonväriset sukkahousut: Käyvät kaikkien asujen ja kenkien kanssa. Ei ole väliä onko sinulla balleriinat, korkkarit, mustat kengät, vaaleat kengät tai värilliset kengät.
Vaaleissa kengissä jalka pääsee jatkumaan varpaisiin asti eli tulee illuusio pitkistä sääristä. Tumma nilkkuri katkaisee jalan linja. Edullisin kenkä säärelle on aina avokas, koska jalkapöytä jää näkyville. Koska musta nilkkuri oli suht´raskaan näköinen vaalean sukkahousun kanssa, puin boleron tasapainottamaan ylävartaloa. Bolerossa on hyvät hihat eli 3/4 osaiset eli rantaat jäävät näkyville, joka taas tasapainoittaa vaaleaa sukkahousua. Ensimmäinen asu vaaleilla nilkkureilla on juhlavampi kuin tämä alempi asu mustilla nilkkureilla.

 

Mustat 50 den sukkahousut: Sopivat mustien kenkien kanssa, ihan sama minkälaiset kengät ovat. Punaisista korkkareista näiden sukkisten kanssa pidän ja käytänkin näin, mutta yleensä lisään vielä punaista huulipunaa huuliin. Muuta punaista ei asussa tarvitse olla kuin kengät ja huulipuna.
Nämä punaiset Gaborin lakeerikorkkarit, joissa on korekepohja edessä, ovat viime kevään mallistosta. Mutta ilouutisena voin todeta, että juuri näitä samaisia korkkareita saapuu liikkeeseemme helmikuussa ja värit ovat tämä punainen, beige, kirkkaansininen ja musta.

Sama sukkahousu, mutta vaaleat nilkkurit ja musta bolero. Vaihtaisin sukkikset vaaleisiin tai kengät tummiin. Tässä yhdistelmässä säären pituus katkeaa eli jalka ei saa tarvittavaa pituutta.

 

Samalla sukkahousulla ja nilkkurilla edelleen, mutta ilman boleroa. Parempi kuin ylempi kuva, koska käsivarret ovat paljaat ja kaulakoru on vaalea, mutta hieman näyttää siltä kuin kengät eivät kuuluisi vartaloon. Mutta silti, voisin pukea näin..

 

Kuviosukkahousut, jossa toisessa sukkahousussa on vaalea pohja ja toisessa on tumma pohja. Mustat kengät ovat täydelliset näiden sukkahousujen kanssa ja mustat korkkarit tuleekin jokaisen naisen vaatekaapista löytyä ja uskon että näin onkin.

 

Samat sukkahousut, mutta vaaleat kengät. Vaaleat sukkahousut ja vaaleat kengät vievät tästä yhdistelmästä voiton. Mustien lisäksi beiget korkkarit kuuluvat myös vaatekaapin peruspilareihin.

 

Edelleen samat sukkahousut ja punaiset kengät, vaaleat sukkikset ovat kevyemmän näköiset näiden kenkien kanssa, mutta eivät mustatkaan kuviosukkahousut ole huonot. Mustien ja beigejen lisäksi, jos haluat hankkia värilliset korkkarit, on punainen hyvä vaihtoehto.

 

Mustat ohkaiset sukkahousut: Kaikki mustat kengät sopivat tämän ohkaisen perussukkahousun  kanssa, mutta vaaleita kenkiä en pukisi näiden kanssa, yhdistelmä näyttää tukkoiselta eli tämä on ainut kombo, jota en käyttäisi.

 

In Wear mekko € 129,95 koot 34-44  More&More bolero € 45,95 koot 34-42

Meidän naisten on välillä vaikea päättää asioita ja toiseksi mieli muuttuu sekunneissa, niin tässä on ratkaisu vai mitä mieltä olet?

Huom: Viimeinen päivä ilmoittautua Muodonmuutokseen. Lue lisää Muodonmuutoksesta blogin yläpalkista ja ilmoittaudu vielä mukaan. Hakemuksia on tullut valtava määrä ja valintaamme helpottaa jos kuva on mukana hakemuksessa eli kaikki te naiset, joidenka hakemus tuli ilman kuvaa, lähettäkää vielä se kuva!

TallennaTallenna

Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

12 kommenttia

  1. Paljon olen vinkkejä saanut blogistasi. Mun pitäisi matkustaa Vaasaan sun stailattavaksi. Kaapissa on mekkoja ja muuta. Varmasti myös turhaa. Monikäyttöiset ideasi ovat mahtavia.

  2. Kiitos Mape ja kiva kun tykkäsit postauksesta:) Samoin sinne, terkut täältä harmaasta Vaasasta.

  3. kiitoksia todella hyvästä postauksesta – käytän mekkoja sekä arjessa että juhlassa eli tämä valaisi sukkahousudilemmaa loistavasti. Pirteää viikonjatkoa harmauden keskelle!

  4. Hei Mimmi ja kiitos viestistäsi:) Kiva kun oli hyötyä ja katsotaan mitä nilkkureita saadaan kevääksi. Hyvää alkavaa viikkoa!

  5. Kiitos taas hyödyllisistä neuvoista. Hameiden ja mekkojen suurkuluttajana niistä oli paljon iloa. Täälläkin kaivattaisiin kipeästi kauniita vaaleita nilkkureita iänikuisten mustien lisäksi! Toivottavasti vaikka Gabor tarttuisi haasteeseen…

  6. Komppaan Helinää ja odotan innolla postauksia ja vinkkejä meille isompikokoisille naisille. Minullakin pituutta vaivaiset 158 ja pyöreyttä sekä ylhäällä että alhaalla. Mekoissa olisi niin kiva kulkea….

  7. Hei Lea ja kiitos! Sukkahousuilla ja kengillä on suuri vaikutus ja vaikka asu olisi muuten täydellinen, niin väärät kengät voivat pilata kaiken, lähinnä sen kengän korko ja "raskaus". Samoin sinulle mukavavaa alkavaa viikkoa:)

  8. Hei Helinä ja kiitos viestistäsi! Monelle aukesi mekkojen ihana maailma kesäisin kun legginsit tulivat muotiin eli olisiko siitä noin 6-8 vuotta sitten eli silloin naiset, jotka eivät halunneet olla ilman sukkahousuja saivat siihen mahdollisuuden kun käyttivät legginsejä mekkojen alla. On paljon naisia, jotka eivät käytä mekkoja kesäisin ja olemme ratkaiseet asian joko niillä legginseillä mekon alle tai nilkkahousuilla, jotka ovat kapeat ja voit pukea ne pidemmän tunikan kanssa tai pellavamekonkin alle ne käyvät. Eli ohkaiset housut, esim. kuminauha vyötäröllä ja kapeat. Näytän näiden ympärille kerättyjä asuja keväällä:) Koitan kehittää pienikokoisille ja sitten taas isompikokoisille naisille pukeutumisvinkkejä, kun vaan löydän sopivia malleja. Mukavaa alkavaa viikkoa!

  9. Oletpa tehnyt hienon postauksen! En ole koskaan edes tajunnut aiemmin, kuinka suuri merkitys asukokonaisuudelle on oikeiden sukkahousujen ja kenkien valinnoilla. Kuvasi havainnollistavat kyllä opetukset täysin.
    Mukavaa alkavaa työviikkoa.
    T. Lea

  10. Hei! Seuraan blogiasi ja olen ilahtunut, kun annat ihan käytännön vinkkejä pukeutumiseen ja oman tyylin löytämiseen! Rakastan tätä syksyä, kun saa pukea sukkahousut jalkaan ja laittaa hameen tai mekon päälleen, koska kesällä kuljen vain pitkissä housuissa suonikohjujen vuoksi! Olisi kiva tietää, onko meitä paljonkin, jotka häpeävät jalkojaan ja peittävät ne helteelläkin peittäviin asuihin? Olisiko sinulla meille jotakin vinkkiä, jos nyt ei oteta huomioon verisuoniröllyköitten poistoa? Sitten olisi kiva saada pukeutumisvinkkejä, etenkin puseroita, jakkuja, paitoja, mekkoja, kun rinnat on kuppikokoa F ja pituutta vain 160 cm! Näitä tuli nyt mieleen katsoessani siroa mallivartaloasi. Kiitos mukavasta blogistasi!