Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Vähän jännittää tämän iltainen

Torstai-iltana meillä oli liikkeessä hälinää kun kymmentä naista stailattiin näytöskuntoon tämän iltaista Fashion Show&Dinneriä varten. Meillä on valikoimissa monta merkkiä ja useita eri värejä, niin se olikin haastavaa. Eli kymmenen naista ja viisi sisääntuloa ja lisäksi 6 naista finaalissa eli yhteensä tänään nähdään meidän liikkeestä 56 sisääntuloa. Se onkin aikamoinen määrä, mutta paljon ihanaa jää vielä näyttämättä.

Perjantaina kävin vaatteet ainakin kymmenen kertaa läpi, ettei keltään puuttuisi kenkiä, huiveja, laukkuja jne. Wolford sponssasi malleille sukkahousut, kiitos siitä! Höyrytimme kaikki vaatteet ja leikkasimme niistä hintalaput pois. Hain malleille vielä helmikorvakorut Glitteristä, koska meiltä ei enään löytynyt niitä kaikille. Meillä on näytöksessä ainoastaan helmi käsi- ja kaulakoruja, koska ne ovat niin raikkaita monen asun kanssa.
Oma asu on nyt päätetty ja kampaajan tuoliin pääsen istumaan lauantai-iltapäivällä. Hieman jännittää, että kaikki menee hyvin, mutta eiköhän! Palaan näytöskuviin ensi viikolla, mutta huomenna esittelyssä äidin ja tyttären ylioppilasjuhla asut.

TallennaTallenna

Kategoriat Juhlat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

2 kommenttia

Onnea hulinoihin:) Vaikka totta puhuttuna, eihän onnistuneella illalla ole välttämättä onnen kanssa paljoakaan tekemistä – Hyvä valmistautuminen ja etukäteistyö takaa varmuudella onnistuneen tilaisuuden:) Jaan kyllä mielipiteesi helmikoruista – ne sopii joka tilaisuuteen ja asuun.

Kommentointi on suljettu.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.