Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Pitkä valkoinen paitapusero

Pitkä pepun alle ylettyvä valkoinen paitapusero kuuluu jo vaatekaapin kulmakiviin ja tänä keväänä ja kesänä se on erityisen trendikäs. Pitkä paitis pelastaa monta asua, sen voi pukea päällensä ympäri vuoden ja sen voi asustaa monella eri tavalla.

Minä pidän valkoista pitkää paitsikkaa mm. uimapuvun päällä kesäisin eli vinkkinä loistava, jos olet vaikkapa reissuun lähdössä

Stailasimme valkoisen pitkän paitsikan useilla eri tavoilla ja lopputulos näkyy postauksen lopussa olevalta videolta. Tästä postauksesta löytyy lisää tuotteita, joita videolla ei näy.

 

Pitkiä paitsikoita löytyy viisi erilaista ja lisäksi löytyy vielä nin pitkä paitis, että sitä voi pitää mekkona. Jos ”ongelmana” on, että paitis yleensä irvistää rinnan kohdalta, eivät nämä sitä tee, koska nämä ovat malliltaan reilumpia. Paitisten mitat kannattaa tarkistaa verkkokaupasta.

 

Pitkät paitikset voi myös sitoa tuplasolmulle eteen tai paitiksen päälle voi pukea vyön. Vex paitis on rennoin paitis pitkistä valkoisista paitapuseroista.

 

Vex pitkä tunikapaita

Vex paita on reipas tunikan mallinen paita, jossa on puolipitkät hihat ja hihansuissa on loopit. Paita on edestä lyhkäisempi kuin takaa ja takana selässä on vekki, jonka antaa tilaa lantiolle. Minulla on paidasta päällä koko 34.

 

Ninet puuvillainen neuletakki löytyy myös tummansinisenä, neuletakin alla on Antoinett fyrrykauluksinen paitis.

 

Klassisen Naline palmikkoneuleen alla on myös Antoinett fyrrykauluksinen paitis. Nalinen palmikkoneuletta löytyy tämä kaunis vaaleansininen sekä luonnonvalkoinen. Kirta housuissa on korkea vyötärö, ne ovat loistavat puuvillapohjaiset housut.

 

Antoinett pitkä fyrrykauluksinen paitis

Antoinett fyrrykauluksillisessa paitiksessa erikoisuutena on sen kaulus, jota reunustaa pieni fyrrykantti. Hihansuissa on leveät rannekkeet, jotka voi kääntää. Malliltaan paita on suora, loppuu pepun alle ja paidan helma on pyöristetty. Vasemmalla puolella on rintatasku. Minulla on paidasta päällä koko XS.

 

Nalinen neule on jämäkkää 100% puuvilla. Neule on ikuinen.

 

Jos haluaa pitkän paitiksen, jossa napit eivät tule alas saakka, kannattaa tutustua puolinapitettuun paitikseen. Tummansininen 100% palmikkoliivi on näyttävä myös mekkojen päällä.

 

 

Antoinett pitkä puolinapitettu paitis

Puolinapitetussa paitiksessa on edessä muutamia nappeja. Paitiksessa on klassinen kaulus, pitkät hihat ja se on edestä lyhkäisempi kuin takaa. Sivuissa on pitkät halkiot. Malliltaan paitis on hieman A-linjainen. Minulla on paidasta päällä koko XS.

 

Palmikkoliiviä löytyy myös luonnonvalkoinen. Valkoinen ja luonnonvalkoinen ovat kauniit yhdessä, tätä väriyhdistelmää ei kannata vierastaa.

 

Pyöreäkauluksisen Bonita liivin alle sopii loistavasti pystykauluksinen fyrrypaitis, koska kaulus näkyy kauniisti neuleen alta.

Bonita liiviä löytyy:

 

Suomen kevääseen, kesään ja syksyyn toimii loistavasti kerrospukeutuminen!

 

Antoinett pitkä kauluspaita pystykauluksella

Antoinett kauluspaita on ihanan mallinen, kun se on hieman A-linjainen. Se on istuva ylhäältä ja levenee kevyesti helmaa kohden. Paitiksessa on pieni pystykaulus fyrrykantilla. Napit on alas asti ja helma on kauniisti pyöristetty ja paidan sivussa on pitkät halkiot. Hihansuissa on myös pieni fyrrykantti.

 

Gabi yhdisti pitkään valkoiseen paitamekkoon mustan vyön, ihanat sandaalit ja mustan nahkajälitelmä hiuspannan. Harteilla hänellä on pitkä Genesis neuletakki.

 

Antoinett pitkä paita/mekko

Antoinett on on niin pitkä, että sitä voi käyttää mekkona. Malliltaan se on ihan suora ja vasemman rinnan kohdalla on tasku. Selkäosassa ja hihojen takana kiertää terekantti. Mekon helma on aavistuksen pyöristetty. Minulla on päällä koko S (163 cm pitkä) ja Gabilla on koko M (170 cm pitkä).

Tämän pitkän valkoisen paitiksen alle kannattaa pukea ihonväriset ”Cooling pantsit”, kuten kaikkien muidenkin mekkojen alle! Cooling pantsit löytyvät täältä

 

Minä yhdistin pitkään paitamekkoon Gabriel neuletakin ja ihanan pehmoisen huivin tuomaan asuun väriä.

 

Katso alla oleva stailausvideo TÄSTÄ!

Postauksen tuotteet löytyvät liikkeestämme ja Doppshop verkkokaupastamme täältä.

Verkkokauppamme palvelee 24/7. Ennen klo. 14.00 maksetut tilaukset lähtevät samana päivänä ma-pe. Yli € 50,00 tilaukset toimitamme veloituksetta. Vastaamme tuotetiedusteluihin/tilauksiin liikkeemme aukioloaikoina shop@dopp.fi

Kategoriat

2 kommenttia

  1. Hei Anna-Maija! Kiitos, ihana kuulla että tykkäsit 🙂 Mukavaa alkavaa viikkoa, Kata

  2. Hieno Stailausvideo asukokonaisuuksista.Vaikea valinta paitapuseroista.