Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Hyvää Juhannusta!

Terveiset Vaasasta! Ihan ei ole mennyt viimeinen viikko putkeen täällä päässä. Ensin stressasin, että pääsenkö lähtemään Vaasaan tiistaina, kuten olin miehelleni luvannut. Hieman kokeilin kepillä jäätä ja ehdotin, että olisin tullut perässä keskiviikko iltana lentokoneella työkiireiden takia, mutta hän ei antanut asiassa periksi. Jossain menee kuulemma raja, ja se raja oli nyt tässä. No, sain itselleni suht hyvän oman tunnon aikaiseksi töiden kannalta ja pääsimme lähtemään Vaasaan sovitusti puolen päivän aikana.

 

Saavuimme Vaasaan ja raahattuamme tavarat ja ruoat kaupan kautta huvilaan, alkoi huvilan siivous. Mutta ennen siivousta ihastelin upeaa puutarhaa, joka on täydessä kukkaloistossaan. Miten ihanalta se näyttääkään, kun ruoho oli leikattu kauniin ympyränmallisesti huvilan edestä ja kukkapenkki oli kukoistuksessaan. Pistimme Gabin kanssa tuulemaan ja saimme huvilasta ne huoneet siivottua, missä oleskelemme. Toiveemme toteutui hiirien osalta ja ne eivät onneksemme olleet tulleet sisälle tänä talvena. Pääsimme siivouksessa helpommalla, kun meidän ei tarvinnut ruveta desinfioimaan keittiötä. Mies rupesi täyttämään baljua ja kantoi ulkokalusteita ulos.

 

Keskiviikkona kävimme äitini, siskoni ja sisaren tyttären kanssa syömässsä Strampenilla, joka on ihana ravintola Vaasan rannasssa, miljöö on kaunis, vanha paviljonki ja ruoka ei petä. Jos matkasi suuntaa joskus Vaasaan, niin suosittelen paikkaa. Kävimme Gabin kanssa kahdesti ruokakaupassa, koska emme saaneet kerralla kaikkea. Ensin haimme kaikkea muuta kuin ruokaa eli paperilautasia, talouspaperia, pari uutta mattoa, uudet leikkuulaudat jne. ja petivaatteetkin saimme pesetettyä SOL pesulassa, kiitos nopeasta pesusta! He pesivät ja kuivasivat ne parissa tunnissa.

 

Torstaina aamulla kun Valora oli syönyt niin se tuli makuuhuoneeseen ja sen aikomus oli tulla herättämään minut hyppäämällä sänkyyn, mutta se ei onnistunutkaan, vaan Valora kiljaisi ja putosi lattialle. Syöksyin ylös sängystä ja näin heti, että sen oikeanpuoleinen takatassu petti alta. Vajaat kaksi kuukautta sitten se liukastui meidän kotiportaissa kun se juoksi eteiseen. Sen takajalkaan sattui ja se ontui hetken. Meni muutamia päiviä ja se käveli normaalisti, mutta välillä pysähtyi ja nosti takajalkaa ylös. Veimme sen osteopaatille ja eläinlääkärille ja he olivat sitä mieltä, että jalassa on revähdys. Revähdys menee ohi levolla ja emme vieneetkään sitä kävelylle reiluun viikkoon vaan se oli kotona ja makaili, mitä se muutenkin tykkää tehdä. Jalka meni kuntoon ja on ollut nyt kunnossa noin kolme viikkoa, kunnes tapahtui tämä sängylle hyppääminen ja takajalan pettäminen. Pääsimme heti aamusta tutulle eläinlääkärille Vaasassa ja hän antoi Valoralle särkylääkettä, jotta pärjäämme Juhannuksen yli ja pääsemme Helsingissä spesialistille ja röntgeniin. Nyt tilanne on se, että se ei kävele eikä ota kipeälle jalalle vaan istuu eikä halua edes maata. Olemme nyt vuorotellen mieheni kanssa istuneet sen kanssa sohvalla, koska se on surullisen ja onnettoman näköinen. Se ei ole oma itsensä. Toivomme todellakin, että tämä ei ole niin vakavaa kuin miltä se nyt näyttää vaan, että Valora parantuu ja jalka rupeaa kestämään taas kävelyä. Meillä on huonoja kokemuksia meidän bokserista, jolla tuli 7-vuotiaana nivelrikko toiseen takajalkaan. Se sai kortisonipistoksia siihen, mutta ne eivät auttaneet. Jalka surkastui ja menetti lihakset parissa kuukaudessa, kun se ei voinut sitä käyttää. Tämä kolmella jalalla hyppiminen johti sitten siihen, että se oli päästettävä menemään koirien taivaaseen. Tämä ikävä muisto 90-luvulta tuli heti mieleen kun Valora lysähti lattialle eikä ota takajalalle. En millään haluaisi käydä tätä asiaa läpi uudestaan.

 

Nyt ei ihan mene Juhannus kuin Strömsössä, mutta sille ei voi mitään. Välillä elämässä on vastoinkäymisiä, mutta kaikesta selvitään. Istumme sohvalle Juhannuksen ja olemme ihan passattavia, mutta minäkin taidan ottaa siitä kaiken ilon irti 🙂  Onneksi Vaasassa aurinko paistaa ja mieli on valoisa tulevaisuutta ajatellen. Toivon, että nautit Juhannuksesta.

Hyvää Juhannusta! 

Kategoriat,

14 kommenttia

  1. Oikein hyvää juhannusta teille ja Valoralle pikaista kuntoutumista! Katalla on kaunis More&More mekko päällä – sopii täydellisesti keskikesän juhlaan!

  2. Hienoa, että miehesi sai sinut taipumaan ja lähditte samaa matkaa kohti Vaasaa. Pidin peukkua pystyssä, että hiiret eivät olisi pistäneet kemuja huvilallanne. Tehokaksikko Kata ja Gabi pisti vauhtia ja sai paikat kuntoon. Olette kyllä uskomaton parivaljakko! Upeasti hoiti myös pesula osuutensa sekä miehesi. Nyt on paikat kunnossa.

    Miten kaunis pihapiiri teillä onkaan. Oikea keidas! Jadekin nuhkii innoissaan kukkia ja Kata on niin kauniina mekossaan. Muistelen vieläkin sitä ”Ketsuppi-mekkoa”, mikä puki Kataa niin täydellisesti. Tässä on toinen punainen mekko, joka kaunistaa rouvaa entuudestaan. Punainen on kesällä hyvä väri.

    Valora parka! Toivottavasti on vain venähdys. Lepo ja särkylääkkeet auttavat kyllä ensi hätään. Onneksi viette tarkempiin tutkimuksiin juhannuksen jälkeen. Nyt te kaksi kuningatarta voitte vain istuskella, nautiskella toisten palvellessa teitä.

    Meidänkään juhannus ei sujunut kuin elokuvissa. Eilen hätistelin koiran kimpusta ampiaista sillä seurauksella, että se peijakas pisti keskisormeeni. Onneksi vanha kikka sokeria pistos kohtaan tehosi. Sokeri imee myrkyn ja selvittiin säikähdykellä. Onneksi ei pistänyt koira vanhustamme.

    Rentouttavaa juhannusta sinne Vaasaan. Lepoa, letkeää menoa sekä parantavia voimia Valoralle.

    • Hei Jaana! Kiitos, pihapiiri on huikea ja ainutlaatuinen 🙂 Aina kun olen sielä, niin huokailen maisemaa. Huomenna saadaan valora kuvauksiin, niin toivotaan että selviäisi, mikä tassussa on. Autch, sattuu ihan kamalasti tuo ampparin pistos! En ole kuullutkaan sokerista, mahtava vinkki, kiitos! Itsekin vielä sähläsin perjantaina kuuman suoristusraudan kanssa polttaen sormeni ja sain vesirakon sormeeni. Tämä juhannus ei nyt todellakaan mennyt putkeen meidän päässä…niin ja mieskin hyppäsi veneeseen, otti etuköyden irti laiturista ja huomasikin veneessä, että oli ottanut väärät avaimet mukaan eli veneen avaimet oli huvilan sisällä. Sielä hän sitten meloi sitä isoa peltivenettä maihin ja me saimme Gabin kanssa hervottoman naurukohtauksen laiturilla, häntä asia ei naurattanut…Mukavaa alkavaa viikkoa, Kata

  3. Kartanon rouva siellä jälleen niin tyylikkäänä🌸Hyvää juhannusta koko perheelle ja toipumista Valoralle☀️

  4. Hyvää Juhannusta ja Valoralle rapsutuksia ja toivottavasti paranee pian entiselleen!

    • Hei Leena! Kiitos, huomenna ollaan viisaampia Valoran suhteen 🙂 Mukavaa viikkoa, Kata

    • Kiitos Anna-Maija! Alppiruusut ovat kauniita 🙂 Mukavaa viikkoa, Kata

  5. Voi,pikaista paranemista ihanalle Valoralle❤,toivottavasti tassu pian paranee.
    Mukavaa juhannusta teille kuitenkin!🏵

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *