Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Mokkahame perhoshihoilla

Tässä hurjassa työn pyörityksessä, emme ole ehtineet kuvata muualla kuin vakiopaikallamme liikkeen edessä.  Ja eipä se olisi pahemmin ollut mahdollistakaan muualla kun aamuisin lähden liikkeeseen on pimeätä ja kun illalla tulen kotiin on pimeätä. Vaikka nyt rupeaa tulemaan valoista jo kello kahdeksan jälkeen, mikä onkin super ihanaa. Mutta tosiaan sunnuntai aamuna avantouinnin jälkeen kuvasimme meidän pihassa. Niin ja ne tupeerausvideot ja muut hiusvideot odottavat tekoa ja editointia, mutta yritän petrata tässäkin asiassa, nyt kun aamut rupeavat olemaan valoisempia.

Minusta on ihanaa, että on lunta ja meri on saanut jääpeiton. Nyt meidän ei tarvitse huolehtia kovista tuulista, kun vesi ei pääse tekemään tuhoja pihallamme. Viime talvi ja kovat myrskyt todellakin koettelivat pihamaatamme ja tänäkin vuonna olimme varautuneet pahimpaan hankkimalla hiekkasäkkejä pihamaalle. Siellä ne nyt ovat, lumen alla

 

Lili perhosneule

Lili neule on pehmoista ribbineulosta ja todella venyvää materiaalia. Neuleessa on ympyrä kaulus ja malliltaan neule on vartalonmyötäinen ja se loppuu lantiolle. Ja vaikka se on vartalonmyötäinen, niin se ei nappaa tiukasti vartaloon kiinni eli se ei ole tiukka paketti. Erikoisuutena neuleessa on sen kauniit perhosmaiset hihat. Minulla on neuleesta päällä koko S eli suosittelen ottamaan neuleesta oman koon.

Lili perhosneuleen beige on erittäin kaunis sävy. InWear kutsuu sävyä posliiniksi. Se on varmasti oikea nimitys tälle hailakan beigen luonnonvalkoiselle sävylle 🙂

 

Belan mokkahame

Joillakin tuotemerkeillä on ne omat hyvät ”juttunsa” ja More&Morella on mokkanahka hameet. Ne ovat aina upeita ja ihanan pehmeitä, laadukkaita hameita. Mokkahame istuu vyötäröstä hyvin ja se levenee hieman alaspäin. Tämä hame on aavistuksen pidempi, se ylettyy reippaasti polven alle. Hameessa on vuori. Hame on tehty paloista jotka ovat neulottu mielenkiintoisesti yhteen.

 

Hiukset

Olen ollut kampaajalla eli Ninan käsittelyssä lokakuun lopussa eli laskin juuri että 15 viikkoa sitten. Täytyy todeta, että minulla ei ole ollut ainakaan 25 vuoteen näin pitkää kampaamoväliä. Normaalisti käyn kampaajalla 7-8 viikon välein. Tähän on ainoastaan syynä se, että Nina asuu Vaasassa ja minä täällä ja Nina tekee mm. kouluttajana etätöitä ja Joulukin oli välissä, niin emme ole tavanneet. Mutta asia korjaantuu tämän kuun lopussa, niin saan järisyttävän juurikasvuni taas kuntoon. Onhan se kiva huomata, että ainakin hiukset kasvavat kun juurikasvu näkyy 🙂 Välillä tuntui siltä, ettei mitään tapahdu hiusrintamalla. Päänahkanikin on ollut vuosia (lähes 20 vuotta) välillä todella huonossa kunnossa. Mutta viime elokuussa otin itseäni niskasta kiinni ja kävin ihotautilääkärillä ja sain lääkityksen päänahkaani. Sain hiuspohjani lääkityksellä yllättävän nopeasti kuntoon. Koko loppusyksyn ja tämän talven olen pärjännyt hyvin, nyt päänahkani on terve, vaikka välillä stressi iskee ja se heikentää tätä tilannetta.

Odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsen kampaajalle. En pidä ihan pahana tätä omaa väriäni ja haluankin jatkossa vain muutamia kirkastavia raitoja eteen ja sivuille, muuten saa maantiet ja harmaat siinä kylkiäisinä tulla esille. Mitä pidät ajatuksesta?

 

Naruvyö helmillä

Eikö olekin söpö vyö 🙂 Vyö on punottua tekonahkaa ja sen päissä on helmipallot. Vyö tosiaan vain kietaistaan vyötärölle tai lantiolle neuleen, paidan tai mekon päälle. Vyön pituus on 160 cm. Tässä vyön tehtävä on tuoda asuun pientä särmää, mutta sen tehtävä on myös mm. kuroa leveätä mekkoa pienemmäksi.

  • Naruvyö € 19,00 musta, valkoinen, konjakki (laitamme verkkokauppaan n. klo. 11.00)
  • Hani aurinkolasit € 34,95

 

Jade oli meillä viikonloppu hoidossa 🙂 Jade ja mokkahame ovat molemmat yhtä upean värisiä!

 

Kuinka usein sinä käyt kampaajalla?

 

Tuotteet löytyvät liikkeestämme ja DOPPshop verkkokaupastamme.

Palvelemme liikkeessä ma-pe 11-18 ja la 11-16.
Verkkokauppamme palvelee 24/7. Vastaamme verkkokauppa tilauksiin liikkeemme aukioloaikoina. Seurailethan sähköpostiasi, joskus viestimme voi mennä roskapostiisi.

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

10 kommenttia

  1. Valon määrä lisääntyy nyt ihan ryöpsähtämällä. Siirsin työpisteenkin ikkunan eteen, että saan luonnonvaloa ja näkee ulos!
    Mokkahame näyttää pehmeälle ja namulle! Ihana väri!
    Hiusten värisi näyttää hyvälle! Raidat kuulostaa hyvälle vaihtoehdolle ja kesällähän aurinko sitten jälleen vaalentaa lisää.
    Itse olen värjäyttänyt 18 vuotiaasta alkaen hiuksia. On ollut punainen tukka, ruskea, raidoitettu, koko blondi on vissiin ainut, mitä en ole kokeillut. En enää edes tiedä, minkä värinen hiukseni luonnostaan oikein on. Välillä mietityttää, miten paljonkohan elimistö on imenyt päänahan kautta kaikenlaisia kemikaaleja😕.
    Hiirenharmaata juurikasvuahan tuota pukkaa tulemaan, muutaman paksun harmaan kera. Brunettena yrittänyt pysyä, mutta miksi ei antaisi luonnollisen värin kasvaa. Ei ollenkaan huono ajatus.
    Kampaajalla käyn nykyisin 8-9 viikon välein. Silloin kun oli lyhyet hiukset, kyllä se 4 vkoa oli maksimi, että pysyi malli kuosissa.
    Onhan se kampaajalla käynti itsensä hemmottelua muutoinkin.

    • Hei Maarit! Hyvä idea siirtää työpiste ikkunan ääreen! Kiitos, kyllähän ne hyvinkin harmaat/maantien väriset ovat, mutta laitan muutamia raitoja niin ne tukevat myös hentoa hiustani. Itse olen ollut ihan tummmatukkainen, kuten Gabi nyt silloin kun lapset syntyivät ja DOPP perustettiin. Ihan hurjaa katsoa niitä kuvia ja hiukseni olivat todella pitkät, alaselkään asti silloin 90-luvulla. Muistan, että niiden kuivaaminen oli oikea prosessi, föönasin niitä järkyttävän kauan. Nyt kun föönaan, niin se vie pari minuuttia 🙂 Juu, onhan se hemmottelua, mutta ei kuitenkaan ihan lempipuuhaani, mutta samalla voi toki tehdä töitä kun joutuu istumaan 🙂 Mukavaa päivää! Kata

  2. Täällä täysin harmaa, kirkas oikeastaan jo monta vuotta.
    Hiukseni käyn leikkauttamassa 5 viikon välein ja varaan aina seuraavan ajan valmiiksi.

    • Hei Rva57 🙂 Wautsi, näen sieluni silmillä kirkaan harmaat hiuksesi. Ne ovat upeat! Ja yleensä harmaa hiuksisilla naisilla on paksut hiukset. Mukavaa päivää, Kata

  3. Minäkin lopetin hiusten värjäämisen seitsemän vuotta sitten ja annoin oman värin, harmaan, kasvaa esiin. Onneksi vaaleampia raitoja on ihan luonnostaan. Kampaajalla käyn n. 2 kk välein .

    • Hei Nina! Teit ison prosessin, kun jaksoit kasvattaa oman hiusvärin takaisin. Luin verkosta, että juuri ne ohkaiset raidat tasoittavat kasvuprosessia, että hiusten kanssa pärjää, eivätkä ne näytä epäsiisteiltä. Kaksi kuukautta on sopiva väli kampaajalla käyntiin, siihen pyrin itsekin. Mukavaa viikkoa, Kata

  4. Oi mikä päiväperho liihottelee talvisessa maisemassa! Ihanat perhoshihat, neuleen posliini väri on upea ja mokkahameen sävy on samettisen pehmeä. Mustassa perhosneuleessa on taianomainen tunnelma. Naruvyö helmillä antaa säväyksen neuleeseen. Itämaista tunnelmaa ja mystiikkaa.

    Olenkin odotellut niitä hiusvideoita ja ajatellut Katalla olevan joku hiusprojekti menossa. Katan hiukset ovat kasvaneet hurjasti ja näyttävät elinvoimaisilta sekä paksummilta. Ehkäpä ei ole ollenkaan hullumpi idea ottaa vain muutama raita hiuksiin ja jättää tyvivärjäys tekemättä. Vaihtelu virkistää.

    Itsekin luin viikonloppuna Espanjan prinsessan Letiziankin antavan harmaitten kasvaa. Harmaa on maailmalla muotia. Pitäisikö antaa omien harmaidenkin näkyä?
    Olen korona aikana venyttänyt kampaajalla käyntiä, hellinnyt hiuksia naamioilla, käsitellyt hiuksia vähemmän ja huomannut päänahan sekä hiuksien kunnon parantuneen. Varmaan monella muulla naisella on käynyt näin korona aikana, kun kampaajakäyntejä on harvennettu.

    Nyt vaan odotellaan Katan hius- sekä meikkivideoita, mutta samalla saamme nauttia kevään uutuksista.

    • Hei Jaana! Ihana kuvaus päiväperhosta 🙂 itseasiassa, nyt kun kirjoitit hiuksistani, että ne olisivat elinvoimaisemmat niin taidat olla oikeassa 🙂 Olen tosiaan hoitanut päänahkaani ja hiuksiani sekä ulkoisesti että sisäisesti vitamineillä, elokuusta lähtien. Ehkä ne ovat tuottaneet tulosta, ihan mahtavaa 🙂 Itse en ollut lukenut Espanjan prinsessasta, mutta myös asiakkaat mainitsivat asiasta liikkeessä, niin googlasin jutun ja siellähän se tosiaan oli 🙂 Hänkin nähtävästi haluaa oman värinsä takaisin. Hienoa, että olet panostanut myös hiustenhoitoon! Sinulla onkin upeat pitkät hiukset! Mukavaa pakkasviikkoa sinulle, Kata

  5. Käyn kampaajalla 4-5 viikon välein, jotta lyhyet hiukseni olisivat aina kunnossa. Aikoja minulla on jo etukäteen varattu puoleksi vuodeksi. Olen lopettanut värjäämisen neljä vuotta sitten. Nyt olen ylpeä harmaiden hiusten omistaja. Vapauttava tunne kun ei tarvitse kytätä juurikasvua. En koe kuitenkaan olevani tylsän tai ”vanhan” näköinen. Suosittelen oman värin esiin pääsyä. Se sopii monesti kasvojen väriin paremmin kuin värjätty tukka. Tämä on vaatinut rohkeutta, mutta on myös kasvattanut itsetuntoa!
    Kivat asut taas tänään päälläsi!

    • Hei Maritta! Lyhkäiset hiukset varmasti vaativat siistimistä suht usein. Pitkät hiukset kuten minulla on, niin leikkausväli voi olla kevyesti puoli vuotta. No varmasti on ihanaa, kun tyvikasvu on historiaa. Ihanaa kuulla, että olet noin tyytyväinen omaan väriisi! Se on totta, että oma hiusväri sopii omaan ihon väriin. Olen hieman ihmeissäni tästä omasta maantie/harmaa sävystäni, ettei se näytä kasvojani vastaan niin pahalta kuin voisin kuvitella. Toki se on nyt epäsiisti, kun vaalean ja oman raja on suuri, mutta jos rajaa häivytetään ohkaisilla raidoilla, niin uskon että se tasoittuu. Ihanaa kun tykkäät asusta:) Mukavaa pakkaspäivää, Kata