Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Helmikuun nainen: 43-vuotias Karita

Helmikuun nainen on 43-vuotias Karita. Tunnen Karitan noin kymmenen vuoden takaa, koska Karita oli töissä liikkeessämme muutaman vuoden. Sitten Karita päätti jatkaa opintojaan ja vaihtoi täysin alaa. Karita kouluttautui sosionomiksi ja tällä hetkellä hän työskenteleekin Vaasan kaupungin perhekeskuksessa, ennaltaehkäisevän perhetyön koordinoijana. Karitan perheeseen kuuluu aviomies ja kolme lasta. Vanhin lapsista eli tytär opiskelee Ruotsissa, keskimmäinen poika sekä nuorimmainen tytär ovat vielä lukiossa. Karita tykkää matkustamisesta ja erilaiset kulttuurit sekä ruoka ja tietenkin aurinko ja lämpö kiinnostavat Karitaa, joka toteaakin, että paikallaan pyörivä elämä ei ole häntä varten. Elämässä on paljon koettavaa ja nähtävää. Hyppään uusiin haasteisiin mielelläni, toteaa hän.

Suunnittelen asukokonaisuudet huolella aina sen mukaan, mikä on stailattavan elämäntilanne. Karita kertoi, että hän on paljon autolla liikkeellä joten konttoripäiviä on vähän. Mietin myös Karitan tytärtä Ruotsissa jonne Karita matkustaa välillä häntä katsomaan. Iloisella Karitalla on paljon ystäviä ja hän tapaakin käydä aina joskus heidän kanssaan syömässä ja lasillisella viiniä. Keskimmäinen lapsi pääsee keväällä ylioppilaaksi ja Karitan tytär vihitään kesällä joten Karita tarvitsee juhlavaatteet.
Näitä asioita silmällä pitäen, teimme Karitalle neljä asukokonaisuutta:

1. Työasu
2. Matkustus- ja kaupunkiasu
3. Illallisasu
4. Juhla-asu

 

”Tämä oon minä!” tuumaa Karita

Koska Karitalla on menevä työ, tarvitsee hän rennot vaatteet. Ninpä valitsin hänelle Macin Dream farkut. Karitalla oli meille tullessaan skinnyt jalassa, mutta vaihteeksi puin hänelle suoranmalliset farkut. Suoranmalliset farkut ovat usein pukevamman näköiset reidestä ja polven kohdalta kuin skinnyt, koska lahkeet jatkuvat suorana alaspäin. Suoramalli myös tasapainoittaa lantion seutua.
Rento raitapaita, jossa on valkoinen kauluspaitahelma tekee paidasta hieman siistimmän kuin tavallinen trikoopaita. Tykkään yhdistää raitaa ja palloa keskenään, ne näyttävät pirteiltä. Kevytvanutakki päälle, valkoiset Panchicit jalkaan ja Karita on valmis työtehtäviin.

 

 

Tässä toisessa asussa mietin tilannetta, kun Karita lähtee katsomaan Ruotsissa opiskelevaa tytärtään. Halusin asusta taas rennon, mutta tyylikkään kun he shoppailevat ja käyvät lounaalla. Karita on enemmän housuihminen kuin hameihminen ja se Karitalle sopiikin. Hän on nopea liikkeissään ja mennä viipottaa huivi ja kassi heiluen kaupungilla. Muistan silloin, kun Karita oli meillä töissä, että hän ei aikaillut. Kun sanoin, että tehdään jotain, niin jo puolessa välissä lausetta hän oli tekemässä sitä asiaa 🙂 Hän saattaa olla jopa nopeampi liikkeissään kuin minä! Juuri tämänkin takia, on Karitalla oltava hyvät kengät, millä hän jaksaa kävellä kaupungilla pitkiä matkoja.

 

Hieman Karita arasteli vaaleita housuja, mutta puin hänelle pidemmän farkkutunikan housujen päälle. Tätä farkkutunikaa voi käyttää sekä housujen kanssa että mekkona. Mekossa on pienet hihat ja kivat taskut edessä ja siinä on myös pyöristetty helma. Neuletakki on hyvä olla aina mukana, koska se on helppo pukea päälle tai laittaa laukkuun, jos tulee kuuma. Tummansininen trenssi on siistimpi ja tyylikäs. Sitä voi pitää auki, jolloin vyön päät kannattaa laittaa taskuihin tai sitoa taakse, ettei se putoa. Siniset nahkahanskat, pieni silkkihuivi ja beige kassi ovat asuun piste iin päälle. Mokkaballeriinoissa on paksuhko kumipohja, joilla on hyvä kävellä ja ne ovat sievät. Jos Karita haluaisi jättää housut farkkutunikan alta pois, kävisivät nämä mokkaballeriinat farkkumekonkin kanssa hyvin.

 

”Ihminen pysyy virkeänä, kun oppii ylittämään rajojaan ja haastamaan itsensä tasaisin väliajoin” on Karitan motto

 

”Nyt mä lähden bilettämään” huudahtaa Karita. Kuten kerroin, Karitalla on paljon ystäviä, joita hän tapaa silloin tällöin. Mustavalkoiset nilkkahousut ja valkoinen toppi sopivat hyvin illallisasuksi. Se on siisti, mutta samalla rento. Nahkatakkeja Karita rakastaa, koska haluaa olla hieman ”rock”, kuten hän sanoo. Laukku puetaan Karitalle olan yli, jotta se pysyy vauhdissa mukana. Kuviohousuissa on hyvä malli, ne tulevat juuri vyötärön kapeimpaan kohtaan ja lahje on sopivan kapea, olematta kuitenkaan ihan tiukka nilkasta. Housuun voi yhdistää kaikki kengät, jotka Karitalla on ollut jalassa eli Panchikin tennarit, mokkaballeriinat ja tietysti korkkarit, jotka ovat kauniit nilkkahousun kanssa. Yhden vinkin antaisin, älkää kiskoko housuja liian korkealle. Silloin ne eivät istu edestä vaan jättävät usein pussin eteen. Hyvä vinkki on pukea housut päälle, sitten ottaa reisien kohdalta housuista kiinni ja kiskaista niitä hieman alaspäin. Siinä on housujen oikea paikka ja muistathan käyttää housuissa vyötä! Vyölenkit eivät ole koriste, vaan niillä on tarkoituksensa.

 

Tämän pienen hailakan rosan sävyisen nahkatakin, Karita voisi pukea ensimmäisten farkkujen kanssa. Hän voisi pukea sen myös beigejen housujen kanssa ja tämän valkoisen topin kanssa tai hän voisi vetää sen farkkumekon päälle. Tällainen pieni nahkatakki käy kaikkeen, ei tarvitse miettiä, mihin sen pukee. Senkun vetää sen päällensä.

 

Valitsin Karitalle kukkamekon. ”Tämä ei ole yhtään mua” hän tuumaa, kun kiikutan mekon sovituskoppiin. ”No hyvä, nyt saat sovittaa jotain ihan erilaista”. Karita tulee hymysuin pukukopista ulos ja toteaa, ei huono 🙂 Kysyin häneltä, mitä hän itse olisi pukenut poikansa ylioppilasjuhliin, niin hän vastaa, että jotain mustaa. Arvasin sen.

Mekko imartelee kauniisti Karitan vartaloa. Se on juuri sopivan istuva, ei yhtään liian iso eikä yhtään liian tiukka. Karitaa on helppo pukea, koska hän on vartaloltaan hyvin sopusuhtainen. Kaikki asut, jotka hänellä on päällään, ovat kokoa 40. Mekossa on kaunis kaula-aukko, kun se ei ole liian avonainen, siinä on hyvä poikkileikkaus vyötäröllä ja hameosa kapenee alaspäin. Yhdistimme mekkoon kirkkaan punaiset korkkarit tuomaan mekkoon hieman syvyyttä. Meiltä löytyy myös roosia ja metallinhohtoisia valkoisia korkkareita, jotka myös sopivat mekkoon täydellisesti.

 

Tässä Karitalla on päällään sama rosansävyinen nahkatakki kuin edellisissä kuvissa. Nahkatakki tuo kukkamekkoon ihan erilaista särmää. Se tuo Karitan toivomaa ”rock” henkeä. Voisin kuvitella, että Karita pukisi tämän pienen nahkatakin, kun menee koululle katsomaan poikansa lakitusta. Sitten kotona juhlatilaisuudessa, hän riisuisi sen pois ja olisi pelkällä mekolla.

 

Tyttären häihin Karita laittaa samankuosisen boleron mekon päälle, joten asusta tulee juhlava. Aluksi voi ajatella, että kukkamekko ja kukkajakku ovat yhdessä liian kukkainen pari, mutta ei ollenkaan. Tämä asu on kerrassaan upea ja bolero on Karitalle juuri oikean mittainen, kun se loppuu vyötärölle.

 

Kiitos Karita, kun olit helmikuun naisemme! Sinusta pursuaa hyvää energiaa, joka tarttuu meihin kaikkiin:)

  • Tikkitakki Part Two € 129,95 koot 34-44, useita värejä (Vsa, Hki)
  • Farkut Mac Dream € 109,95 useita pesuja (Vsa, Hki)
  • Raitapaita Part Two € 89,95 koot xs-xxl (Vsa)
  • Pallohuivi More&More € 29,00 (Vsa, Hki)
  • Tennarit Panchic €139,00 useita värejä (Vsa, Hki)
  • Nahkahanskat € 79,00 useita värejä (Vsa, Hki)
  • Nahkalaukku In Wear € 89,95 (Vsa)
  • Farkkutunika/mekko More&More € 129,95 koot 34-44 (Vsa, Hki)
  • Neuletakki In Wear € 69,95 useita värejä (Vsa, Hki)
  • Trenssi Part Two € 199,95 koot 34-44 (Vsa)
  • Balleriinat Gabor € 115,00, myös beiget (Vsa, Hki)
  • Nahkahanskat € 79,00 useita värejä (Vsa, Hki)
  • Valkoinen toppi Andiata € 149,00 koot 34-42 (Vsa)
  • Kuviohousut MAC € 109,95 myös beiget (Vsa, Hki)
  • Nahkatakki In Wear € 339,95 (Vsa, Hki)
  • Korkkarit Gabor € 79,90 useita värejä (Vsa, Hki)
  • Pikkulaukku € 29,00 (Vsa)
  • Kukkamekko € 319,00  Andiata (Vsa)
  • Kukkabolero € 249,00 Andiata (Vsa)
  • Korkkarit Gabor € 79,90 useita värejä (Vsa, Hki)
  • Kaulakoru Evany € 39,00 (Vsa, Hki)
  • Pikkulaukku € 39,00 (Vsa)
Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

4 kommenttia

  1. Hei Outi ja kiitos viestistäsi:) ihana kuulla, kun pidit asuista. No vihdoinkin saadaan pitkä prosessi loppuun ja saadaan ovet auki! Niin onnellisia olemme ja tervetuloa! Nähdään torstaina:) Kata

  2. Upea Karita ja ihanat toimivat asut. Voisin pukeutua joka ikiseen asukokonaisuuteen. Peukutan tosi paljon sinun blogia ja odotan malttamattomana 2.3
    t. Outi