Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Erilaiset pitsimekot ja ylellinen tekoturkis

 

 

Tässä esimakua italialaisen Rinascimenton mallistosta, joka rantautui uutuutena meille viime viikolla. Yksi meidän vaateliikkeen vahvuus on mekot, niin arkimekot kuin juhlamekotkin. Rinascimentolla keskitymme myös mekkoihin ja siistiin juhla- ja arkipukeutumiseen. Toinen asia, mihin olemme käyttäneet paljon aikaa, on hyvien housumallien- ja merkkien löytäminen. Siinä olemme onnistuneet hyvin, meiltä löytyy hyvät housut.

 

Tämä pitsimekko on hieman erilainen. Se on yksiosainen, mutta voisipa jopa luulla, että siinä on pitsitoppi ja hame erillisinä. Mekossa on pienet hihat ja kaunis pääntie. Selkäosassa on pieni nappi ja vetoketju. Koot ovat hieman pienempiä kuin normaalisti. Minulla on mekosta päälläni koko m, yleensä olen aina koko s kaikista vaatteista, mutta nyt se koko näytti kapealta. Olemme myyneet jo useita Rinascimenton mekkoja ja yleisesti sanottuna ne ovat aavistuksen miinus kokoja eli tarkoitan sitä että koot ovat hieman pienempiä kuin normaalisti.

 

Pikkuinen tekoturkki on myös Rinascimenton mallistoa. Vaikkakin eletään vasta elokuuta, niin en malttanut olla ottamatta turkkia mukaan kuvauksiin. Kuinka ihanan ylellisen tuntuinen se onkaan ja sopii kauniisti mekon päälle. Tekoturkissa on pari painonappia ja pidän sen kauluksesta, se lämmittää kun sen voi nostaa ylös eli huivia ei pakosta tarvita. Itse aion yhdistää tämän pienen tekoturkin myös farkkujen kanssa, tällaisia ihanuuksia ei osteta kaappiin vaan jokapäiväiseen käyttöön.
Siniseen mekkoon yhdistin Gaborin toffeenväriset korkkarit. Luumutkin olisivat sopineet loistavasti, mutta ne saivat kaverikseen viinin mekon.

Luumut korkkarit ovat myös syksyn Gaborin mallistosta. Minulla on jalassani korkeampi versio korkkareista, mutta niitä löytyy myös 5 cm korolla. Ihasteletko minun lettikampaustani? itse ainakin ihastelen, kerron siitä teille seuraavassa postauksessa.

Postauksen tuotteet

  • Rinascimento pitsimekko € 139,00 koot s-xl (minulla on koko m päälläni)
  • Rinascimento tekoturkki € 189,00 koot s,m,l (minulla on koko s päälläni)
  • Gabor toffeet korkkarit € 79,90 koot 3-6,5
  • Gabor luumut korkkarit € 65,00 Koot 3-6,5
  • Pikkulaukku musta € 26,00
  • Kultaiset roikkuvat korvakorut € 16,00
  • Helminapit € 16,00
Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

2 kommenttia

  1. Hei Lea ja kiitos:) Viininpunainen on aina ihana väri kesän jälkeen. Minustakin letti oli niin onnistunut, tykkäsin siitä kovasti. Mukavaa alkavaa viikkoa, Kata

  2. Kylläpä onkin kauniit pitsimekot! Istuvatkin täydellisesti sinulle. Molemmat värit myös hyviä, mutta nyt kyllä viininpunainen houkuttelee enemmän. Lettikampaus on ihana.
    T. Lea