Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

200. postaus ja lahjakortin voittajat

Viime torstaina blogi täytti vuoden ja tämä postaus on 200. postaus eli voidaan laskea, että postauksia syntyy 3,8 viikossa. Ei huono, kuten Jorma Uotinen tapasi todeta tanssiohjelmassa.

Minua haastateltiin syyskuussa Muotikaupanliiton jäsenlehteen, koska he halusivat kauppiasnäkökulman blogin ja vaateliikkeen yhdistämisestä. Haastattelu kuvaa hyvin mietintöjäni bloggaamisesta ja sopii hyvin tähän 200. postauksen aiheeksi.

Kerro vähän Doppwomanista: Perustin liikkeen Vaasaan elokuussa v. 2000. Liikkeeni oli Suomen ensimmäinen Jackpot&Cottonfield konseptikauppa. Liike sai Vaasassa hyvän vastaanoton, joten halusin laajentaa tuotevalikoimaamme ja perustin liikkeen nimeltä Doppwoman. Liikkeemme myy pääosin tanskalaisia ja saksalaisia tuotemerkkejä ja ideammme on, että nainen saa kerralla vaatteet, kengät, korut, asusteet sekä sukkahousut eli kaikki mitä hän tarvitsee. Näin hän säästää aikaa ja saa myös sovittaa valmista asukokonaisuutta mikä takaa sen, että asu on täydellinen.

Miten syntyi ajatus bloggaamiseen ja sen yhdistäminen liikkeeseen? Itse aloin lukemaan blogeja noin 5 vuotta sitten. Bloggaaminen rupesi itseänikin kiinnostamaan noin kaksi kolme vuotta sitten ja pohdinkin pitkään, kuinka sen toteuttaisin. Päädyin siihen, että blogista tulee ns. liikkeen blogi, koska vaateliike kuuluu niin isona osana elämääni, että en voi sitä sivuttaa. Eli blogi oli pitkän harkinnan tulos.

Millaisista asioista bloggaat ja kuinka usein? Kuten jo tuli ilmi, niin bloggaan noin 4. kertaa viikossa. Blogin ideana on esitellä vaateliikkeemme tuotteita ja antaa niiden kautta vinkkejä ja asuehdotelmia lukijoille. Jotta lukijoiden mielenkiinto pysyy yllä, kehittelen uusia aiheita niiden ympärille, joidenka uskon lukijoitani kiinnostavan. Haluan antaa lukijoille myös palan itsestäni, koska juuri se tekee blogista persoonallisen ja kiinnostavan.

Millaista palautetta blogisi on saanut? Uskomattoman postitiivista. En tiennyt vuosi sitten yhtään mitä odottaa, kun rupesin tähän, hyppäsin sokkona mukaan, mutta olen iloinen että tein sen. Paljon se päivätyöni lisäksi ottaa aikaa, joka ilta kun olen sulkenut liikkeeni klo. 19.00 teen blogia puoleen yöhön asti, koska liikkeen aukioloaikana en keskity blogin tekemiseen, muutoin kuin välillä kuvaamalla tuotteita, jos suinkin ehdin.

Asu: Angora pipo € 119,00 In Wear kaulahuivi € 89,95 In Wear takki € 125,95 ( 179,95) koko 34 jäljellä, Mac skinnyt € 109,95 Nahkahanskat € 69,00          Gabor nilkkurit € 130,00

Millaisia blogeja seuraat itse? Ennen omaa blogiani seurasin useita blogeja. Nykyään ovat seuraamiset ajanpuutteen takia jääneet hieman vähemmälle, mutta minua kiinnostaa muoti- ja kauneusblogit, samaten sisustusjutut ja eritoten sellaiset, joidenka takana on aikuisempi nainen, joiden elämäntilanne on suurinpiirtein samanlainen kuin minun. Nuorten naisten blogeja luen siksi, että haluan seurata heidän pukeutumistyylejä ja trendejä.

Mikä bloggaamisessa on parasta? Lukijoilta saatu positiivinen palaute joko suullisesti tai kirjallisesti, jopa henkilökohtaisesti meilinä. Yksi nainen sanoi minulle, että hän on ”koukussa” blogiini eli ensimmäisenä aamulla täytyy tarkistaa, onko uutta postausta tullut ja hän sanoi myös, ettei olisi voinut kuvitella itsestään tällaista, että hän jää koukkuun blogiin. Tämä on bloggaamisessa parasta, vuorovaikutus toisten naisten kanssa.

 

Mikä määrä arvontaan osallistuikaan ihmisiä. Facebookin puolelta tykkäyksiä ja jakoja oli lähemmäs 1200 kpl ja blogin kommenttikenttään viestejä oli tullut reilut sata. Kiitosvideo oli pyörinyt noin 38.000 kertaa, ihan uskomatonta! Kiitos kaikille ystävällisistä ja kannustavista kommenteista, tulen niistä niin iloiseksi, että välillä jopa liikutun.

DOPPwomanin € 150,00 lahjakortin voittivat:

Nina F ja Jenny Svartsjö

Ottakaa meihin yhteyttä, niin sovitaan lahjakortin nouto tai postitus. Mikäli voittaja ei asu Vaasassa, lähetämme hänelle tuotteet ilman postikuluja.

ONNEA VOITTAJILLE!

 

Tunnisteet , , , ,

Kategoriat Suola ja sokeri

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.