Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Perusasuilla polkaistaan seuraava sesonki käyntiin

Huomasitko, että kirjoitin ”seuraava sesonki”? En uskaltanut kirjoittaa sana ”syksy”. Se kuulostaa liian radikaalilta ja tarkoittaa sitä, että hypätäänkö me kesän yli tänä vuonna. No go, minulle se ei sovi. Mutta jos ja kun se kesä sieltä saapuu, saa se luvan olla lyhyt. Elokuussa elän jo täyttä syksyä, ainakin henkisesti, se kuuluu tähän ammattiin. Aina hieman edellä muita. Niin ja elokuussa olemme jo sen verran edellä, että teemme seuraavan kevään ostopäätöksiä. Eihän ole ihme, jos välillä sekoilen vuodenaikojen suhteen, eihän!

Katso kertomukseni asuista postauksen lopusta! Pahoittelut, ääneni on hieman käheä, minuilla on pienen pieni kesäyskä.

 

 

Liivin alle sopii todella kivasti tämä napiton Miska paita. Liivin pyöreä kaula-aukko ja Miskan pieni pystykaulus ovat sulassa sovussa.

 

Miska napiton paita

Miska paidassa ei ole nappeja ja silloin ei ole ns. irvistysvaaraa rinnan kohdalla. Paidassa on pieni pystykaulus niskan puolella ja edestä kaulus muuttuu V-malliseksi. Hihat ovat täyspitkät ja rannekkeiden kohdalla on joustava kuminauha, joten hihat ovat kauniit salsakanttiset. Paita levenee aavistuksen alaspäin ja loppuu lantiolle. Paidan selkäpuolella on pientä rypytystä, joka antaa tilaa paidan selkäosalle. Minulla on paidasta päällä koko 34.

 

Mary paitapusero ryppyranteella

Mary paidassa on kauniit rannekkeet. Hihansuissa on leveä kuminauha ja rannekkeet voi kääntää. Edessä on napit. Malliltaan paita on suora, laatikkomainen ja se loppuu lantiolle. Paidan helma on pyöristetty ja se on takaa aavistuksen pidempi kuin edestä. Minulla on paidasta päällä koko 34.

 

Constance farkkuhame

Constance farkkuhame on pehmoinen ja mukava käyttöhame. Hameen pinta on eläväinen. Hameessa on vyölenkit ja edessä on avattavat napit. Sivuissa on taskut. Hame levenee minimaalisesti alaspäin ja loppuu polvien yläpuolelle. Minulla on hameesta päällä koko 36.

 

Dream cropped farkut 29″

Dream cropped farkut ovat uusi malli Dream perheeseen. Farkuissa on klassinen Dream malli, mutta farkkukangas on ihan aavistuksen paksumpaa ja lahkeiden mitta on ainoastaan 29″ pienellä käänteellä. Farkut ylettyvät edestä juuri navan päälle ja selkäpuolelta ne nousevat hieman korkeammalle. Farkut ovat istuvat ylhäältä ja reisistä ja polvien jälkeen lahkeet ovat suorat. Minulla on farkuista päällä koko 34.

 

 Meeve paita ruseteilla

Meeve paidassa on kauniit rusetit edessä, nappilistan päällä. Napit ovat nappilistan sisällä. Paidassa on täyspitkät hihat ja rannekkeissa on kapea kantti ja nappi. Malliltaan paita on suora, laatikkomainen ja se loppuu lantiolle. Paidan helma on pyöristetty. Minulla on paidasta päällä koko 34.

 

Hyviä vyö vaihtoehtoja farkkuihin:

Katso Reels!

Tuotteen varaus liikkeeseen: Mikäli haluaa varata tuotteen liikkeeseen ja tulla sovittamaan, tulee se tehdä verkkokaupan kautta ja valita maksutavaksi ”Varaus liikkeeseen”. Tällöin tuote on sivussa ja noudettavissa liikkeestämme seuraavaan arkipäivään klo. 18.00 saakka. Lauantaina ja sunnuntaina tehdyt varaukset pidetään varattuina tiistaihin klo. 18.00 saakka. Mikäli noutoa ei tapahdu tähän mennessä, varaus perutaan. Verkkokaupasta tehty tuotevaraus maksetaan noudettaessa. Jos tilausta tehdessä tilauksessa lukee “Jälkitoimitus”laitamme tekstiviestin, kun tuote on saapunut liikkeeseemme.

Tunnisteet , , , ,

Kategoriat Ylä- ja alaosat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

2 kommenttia

Vaikka en ole vielä kesälomaa pitänyt, niin mietin jo samaa kuin päivän postauksessa: seuraavaa sesonkia ja perusasuja. Ennakkoon ja elän aina etukenossa, vaikka pitäisi oppia elämään hetkessä. Toivon kuitenkin kesän jatkuvan ja syksyn olevan kaunis sekä sateeton vielä pitkään.

Paitapuseroita ei voi koskaan olla liikaa ja nyt on mistä valita. Ihania pieniä kauniita yksityiskohtia jokaisessa postauksen paitapuserossa. Tykkäsin.

Arjen ja syksyn housut etsinnässä ja nyt muuttuu mallit leveistä kapeammaksi vai miten on Kata?

Vöitä! Jes ja ne katsastettava, koska on arjen tärkeä asuste samoin kun laukut.

Farkkuhame on style ja mikä malli.

Parantava halaus Katalle ja kesäflunssa ovat sitkeitä. Malttia ja lepoa Katalle, että pöpöt lähtevät.

Pirteä neuleliivi ja hauska farkkuhame,erityisesti nappien kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.