Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Partytime by Gabi

 

Olen useasti saanut kuulla, että marraskuu on tylsä kuukausi. Itse olen toki osittain samaa mieltä, sillä ulkona rupeaa olemaan pimeätä ja päivät lyhenevät, mikä pistää helposti väsyttämään. Onnekseni minulla sekä äidilläni, Katalla on molemmilla syntymäpäivät marraskuussa, mikä tietenkin tekee tästä kuukaudesta mieluisamman. Ensi vuonna meillä onkin luultavasti luvassa isommat juhlat, kun itse täytän 25 vuotta ja Kata huikeat puoli vuosikymmentä ja sitähän vasta on juhlittava! Marraskuussa juhlitaan myös isänpäivää (itseasiassa tänään) ja monet viettävät pikkujouluja, joten juhlia tässä kuussa riittää, ainakin minulla. Kaupungilla pörrätessä liikkeissä välittyy selvästi juhlan ja joulun tunnelma. Liikkeet ovat täynnä juhlavaatetta, on paljon punaista, kultaa ja kimalletta sekä kauppojen hyllyillä houkuttelee jo joulusuklaat.

 

Yllättäen minulla oli hirveä asukriisi tulevia juhlia varten, mikä ei tietenkään jäänyt epäselväksi äidilleni. Vaatteet, pukeutuminen ja muoti ovat luonnollisesti yksi yleisimmistä puheenaiheistamme ja uskallan väittää, että molemmat luotamme aika pitkälti toistemme makuun näissä asioissa. Hän olikin jo hehkuttanut minulle, kuinka paljon kauniita juhlavaatteita DOPPiin on tullut, joten alkuviikosta kun pääsin Vaasaan suuntasin heti toiveikkaana liikkeeseen ja voi mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyikään. Yksi kuosi pisti erityisesti silmääni ja siitä inspiroituneena päätin koota ja esitellä teille muutamia juhla-asukokonaisuuksia.
Tässä esimerkki täydellisestä pikkujoulumekosta, viininpunaista ja samettia. Tykkään tästä mallista, koska se istuu niin hyvin vyötäröstä, ryppyjensä ansiosta eli se hoikentaa kivasti ja häivyttää mahdolliset vatsamakkarat.

Kynnet lakkasin tumman viininpunaisiksi Diorin (nr. 970) kynsilakalla.

 

Joku kuitenkin miettii, niin voisin tähän väliin mainita, että olen 170 cm pitkä ja lähes kaikki vaatteet, mitkä ovat päälläni tässä postauksessa ovat koko S/36, lukuunottamatta tätä mekkoa sekä viininpunaista samettimekkoa, jotka ovat kokoa 34.

Rakastan kultaa ja musta on aina tyylikäs, joten näiden kahden värin yhdistelmä ja täydellisesti istuva mekko ei voi mennä pieleen. Mekon kanssa voi pukea joko ihonväriset tai mustat sukkahousut. Minä laitoin nämä ihanan naiselliset teksti sukkahousut jalkaani eli ”Live your dream”.

 

 

Pidän todella paljon halterneck topin mallista, se siis solmitaan kiinni niskan taakse, jolloin selkä jää avonaiseksi. 

Samasta kuosista löytyy myös hame. Pidän siitä, että hameessa on naisellinen malli, joka tuo vyötärön kunnolla esille. Koska halterneck toppi oli niin pitkä, laitoin sen hameen sisälle. Minulla on tässä ihonväriset sukkahousut, mutta myös mustat sukkahousut käyvät hyvin.

 

 

Minulla oli eilen illalla juhlat joten päätimme kuvata nämä asut päivällä ennen juhliin lähtöä, niin että myös meikki ja hiukset ovat juhlakunnossa. Joanna oli meikannut minulle “smokey-eye” silmät. Itse en ole hirveän taitava meikkaamaan, niin oli kiva saada kerrankin vähän näyttävämpi silmämeikki ja viihdyin siinä todella hyvin! Tack Joanna 🙂

Tässä sama halterneck toppi. Toppi on malliltaan melko pitkä, joten se menee hyvin myös housujen kanssa. Se ylettyy juuri haarasauman alle, jolloin reidet näyttävät sirommilta. Topin pitkät sivuhalkiot ovat aika kivat.

 

Viimeiseksi oma suosikkini eli aidosta nahasta tehty kotelomekko. En ole ikinä omistanut nahkamekkoa, ainoastaan nahkahameita, mutta nyt harkitsen kyllä vakavasti että kotiuttaisin tämän omaan vaatekaappiini. Nahka on ajatonta eli aina muodissa ja tällaisen nahkamekon pukee kätevästi sekä juhlaan että arkeen.
Minkä juhla-asun te valitsisitte?
Tänään on myös isänpäivä eli paljon onnea kaikille isille! Miehet ovat usein hyvin vaatimattomia, eivätkä paljoa odota, (ainakin oma isäni) mutta silti on kiva muistaa heitä jollakin tapaa. Meillä on aina tapana viettää päivä perheen kesken eli syömme hyvää ruokaa ja käymme haudoilla sytyttämässä poismenneille isille kynttilät. Siksi voin täällä näin heti aamusta paljastaa, että sama tapa jatkuu myös tänäkin vuonna (pappa jag vet att du läser det här). Haluan vielä isänpäivän kunniaksi kiittää isääni siitä, että hän on aina läsnä ja tukena koko perheelle ja että häneen voi luottaa sataprosenttisesti tilanteessa kuin tilanteessa. Ihanaa talvipäivää ja onnittelut vielä kaikille isille! 🙂
  • Punainen samettimekko In Wear € 129,95
  • Kultamusta mekko More&More € 129,95
  • Kultamusta hame More&More € 99,95
  • Halterneck toppi € 69,95
  • Nahkamekko More&More € 289,95
  • Sukkahousut mustat tekstillä Wolford € 41,00
  • Ihonväriset sukkahousut Wolford € 22,00
  • Legginsit Wolford € 165,00
  • Iso laukku € 99,95
  • Pieni laukku € 54,95
  • Kultainen käsikoru Evany € 44,00
  • leveä käsikoru € 28,00
 

TallennaTallenna

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

8 kommenttia

  1. Hei Lea! Voi kiitos paljon 🙂 Lauantaina minulla oli Halloween juhlat mutta ensi lauantaina on pikkujoulut ja aion laittaa viininpunaisen samettimekon. -Gabi

  2. Heippa ja kiitos! Housut ovat Wolfordin legginssit, yhdet kokoa 36 enää jäljellä. Tervetuloa kokeilemaan 🙂 -Gabi

  3. Upeita asuvaihtoehtoja juhlakauteen! Osaat kantaa kauniisti vaatteita ja kertoa niistä (äitisi perimää) Moren mekko ehdoton suosikki juhlakauteen! Myös muut kivoja vaihtoehtoja!

  4. Kaikki asut suorastaan täydellisiä päälläsi. Nahkamekkoa tekisi minunkin mieleni. Ja kultamusta mekko voisi olla myös kiva.
    Mikähän asuista sinulla oli päälläsi eilisissä juhlissa?
    T. Lea

  5. Oih,miten kauniita asukokonaisuuksia kaikki..tuo nahkamekko on kyllä tyylikäs ja rock!Myös tuo kultamusta mekko on kaunis.Ja mitkä on nuo housut tuon topin kanssa?Itse juuri tuskailin etten pue mielelläni housuja juhliin kun reidet näyttävät niin paksuilta ja tarvitsisin pidemmän yläosan,tuota toppia täytyisi tulla kokeilemaan!