
Uusia laukkuja ja erilainen kietaisumekko
Saimme ihania laukkuja ja itseasiassa mietin, että myös laukun voi ostaa joululahjaksi. Tämän postauksen laukut soveltuvat kaiken ikäisille ja erityylisille naisille. Laukut ovat nuorekkaita ja…
Saimme ihania laukkuja ja itseasiassa mietin, että myös laukun voi ostaa joululahjaksi. Tämän postauksen laukut soveltuvat kaiken ikäisille ja erityylisille naisille. Laukut ovat nuorekkaita ja…
Minä olen tossufani. Rakastan riisua työpäivän päätteeksi sukat tai sukkahousut pois jalasta ja sujauttaa jalkaani pehmoiset tossut. Samoin aamuisin kun nousen sängystä, puen ne ensimmäiseksi…
Pelkkä kaunis asu ei riitä luomaan täydellistä juhlalookkia. Asu kaipaa tykötarpeita ja niitä käymme läpi tässä postauksessa. Kokonaisuuteen vaikuttaa vahvasti myös hiukset sekä meikki. Minusta…
Ei ole montaakaan vuotta, kun kukaan ei halunnut käyttää pipoja kuin urheillessa. Varsinkin nuoremmat ihmiset kävelivät ilman pipoa, takki auki ja nilkat paljaina kesätennareissa keskellä…
Minulla on aina erikseen kesälaukut ja talvilaukut. Kesäisin käytän korikasseja, pieniä olan yli olevia laukkuja ja shoppereita, joihin saan mahtumaan viikonlopun vaatteet kun lähdemme reissuun….