Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Pari paitaa ja syyskukka video

Olipa ihana viikonloppu. Olin kotona perjantai illasta maanantai aamuun ja tarkoitan kotona olemisella sitä, että en ollut liikkeessä koko viikonloppuna. Toki olimme suljettuina koko viikonlopun, mutta tapaan olla siellä myös sunnuntaisin, mutta nyt en ollut. Tunsin loppuviikosta, että nyt on aika ottaa muutama päivä rennommin ja koittaa leveätä. No, kotona touhuskelin rästihommia (siivosin laatikoita ja kävin läpi vanhoja papereita) ja muutaman videonkin sain tehtyä. Yksi niistä löytyy postauksen lopusta.

 

Niin mun lemppari, tumma yläosa ja vaalea alaosa

Tässä postauksessa esittelen kaksi loistavaa paitaa. Ullis paita toimii arkeen ja pieneen menoon ja Malina paita pieneen menoon ja juhlaan.

 

Ullis viskoosipallopaita

Ullis paita on kaunis viskoosipaita, joka toimii aina ja on myös ajaton tuote. Paidassa on pienenpientä kuviota pinnassa. Kaulus on O-mallinen, jossa on nauhat. Kun nauhat jättää auki, muuttuu kaulus V-malliseksi. Hihat ovat täyspitkät ja hihansuissa on kuminauharannekkeet. Malliltaan paita on suora ja se loppuu lantiolle. Minulla on paidasta päällä koko 34. Paita on reilua kokoa.

Minulla on paidan alla musta Hydda toppi € 26,95.

 

 

Malina meshpaita nauhoilla

Malina paita on kepeä paita, jossa  on kauniita, pieniä timantteja ja mustia helmiä. Paidassa on V-kaulus, jossa on nauhat. Hihat ovat pussimaiset ja hihansuissa on kuminauhat. Paidan sisällä on musta toppi, joka on kiinni päällipaidan olkasaumoissa. Olkasaumat ovat leveät eli rintaliivit jäävät piiloon. Paidan sisällä oleva toppi joustaa mukavasti ja on ihana iholla. Malliltaan paita on suora ja helma on aavistuksen pyöristetty. Minulla on paidasta päällä koko 34. Paita on reiluhko kooltaan.

 

Day pallolaukku

Dayn pallolaukku on upea! Laukku on tyylikkään selkeä ja se on rakennettu hopean värisistä palloista. Laukussa on yksi kantokahva eli laukkua voi kantaa kädessä ja käsivarrella. Pidempi hihna on irroitettava ja laukku toimii sekä olalla että olanyli. Laukun koko on 15 x 15 cm syvyys 9 cm.

 

Korvaläpät menevät kasaan eli niitä on helppo kuljettaa mukana laukussa. Kerron näistä korvaläpistä alla olevassa videossani.

 

 

 

Tekoturkislapaset € 23,95 ovat korvaläppien kanssa super söpö setti.

Katso minun talvikukkavideo!

Tuotteen varaus liikkeeseen: Mikäli haluaa varata tuotteen liikkeeseen ja tulla sovittamaan, tulee se tehdä verkkokaupan kautta ja valita maksutavaksi ”Varaus liikkeeseen”. Tällöin tuote on sivussa ja noudettavissa liikkeestämme seuraavaan arkipäivään klo. 18.00 saakka.
Poikkeuksena lauantaina ja sunnuntaina tehdyt varaukset pidetään varattuina tiistaihin klo. 18.00 saakka.
Mikäli noutoa ei tapahdu tähän mennessä, varaus perutaan. Varauksen peruutuksesta asiakas saa sähköposti ilmoituksen. Verkkokaupasta tehty tuotevaraus maksetaan noudettaessa. Jos tilausta tehdessä tilauksessa lukee “Jälkitoimitus” laitamme tekstiviestin, kun tuote on saapunut liikkeeseemme.

Tunnisteet , ,

Kategoriat Ylä- ja alaosat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

3 kommenttia

Miten upeat kukka-asetelmat loihditkaan! Sain intoa itsekin niistä ja viikonloppuna itsellä sama urakka edessä.

Leuto syksy saanut kasvit viihtymään ja omia muratteja en raaski heittää edes pois vielä.

Jään innolla odottamaan Kata lupaamaasi meikkivideota. Olet niin ihana luonnollinen ja pirskahteleva iloinen ja se tarttuu ruudun takaa myös meihin katsojiin. Tykkään.

Viisas veto Kata, että vietit muutaman päivän poissa liikkeestä ja latasit akkuja. Tosin teit pari videota, mutta luulen niiden tekemisen sekä kommenttien lukemisen antavan lisäbuustia.

Ihanat asut; tyylikkäät ja mutkattomat. Zilkyt ovat vaan hameiden aatelia.

Hameiden kanssa esitellyt paidat ovat molemmat klassikkoja: hankit ja et luovu niistä koskaan vaan käytät niitä eri tilanteissa eri alaosien kanssa.

Miten voikaan olla söpöt korvaläpät! Tukka pysyy kuosissa, näppärät sujauttaa laukkuun ja miten ihanat lapaset.

Dayn pallolaukku on kaunis. Nyt on järjestettävä omat laukut ja korut ennen kuin hankkii mitään uutta. Yritän muistaa Katan shoppaussääntöä sekä laittaa myös ajoittain asusteita kiertoon samoin kuin vaatteita.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *