Neule viikonloppu; Ihanat Rastina neuletakit

Hups, mikä viikko! Gabi käväisi sairaalassa synnyttämässä pienen pojan ja minun vastuulleni jäi Alexan hoito. Sanoin siksi käväisi, koska nykyään sairaalassa ei kauaa viihdytä vaan äidit saavat lähteä nopeasti kotiin, jos kaikki voivat hyvin. Itse kun synnytin keisarinleikkauksella, niin olin jokaisen lapsen kanssa sairaalassa viikon. Mutta nyt Gabi oli juuri ja juuri kaksi vuorokautta.
Meillä oli hauskaa Alexan kanssa 🙂 Hän oli päivät päiväkodissa niin pääsin töihin, mutta jo hyvissä ajoin mieheni haki hänet päiväkodista ja illat meni hujauksessa kun touhusimme kaikenlaista. Kännykkä ja tietokone jäivät kyllä kakkosiksi ja juuri ja juuri jaksoin ne kaivaa esille kun Alexa nukahti. Ihanaa ja erilaista touhua, mutta nyt olen takaisin omissa rutiineissani 🙂
Tänä viikonloppuna keskitytään ihaniin neuleisiin ja neuletakkeihin!
Rastina neuletakki
Rastina on pehmoinen, kevyt ja ilmava neuletakki. Rastinassa ei ole nappeja eikä taskuja. Neuletakki sopii minkä päälle tahansa ja se antaa ihanaa ”muhkeutta” esim. mekkojen päälle. Minulla on neuletakista päällä koko XS. Neuletakista voi ottaa yhden koon pienemmän kuin normaalisti käyttää tai oman koon eli kumpikin toimii.
- Rastina neuletakki € 189,95 koot XS-XL
Värit: nutria, viininpunainen, tummanruskea ja tummansininen
Danola kuviopaita
Danola paidassa on upea kuosi ja loistavat värit! Paidan materiaali on silkki stretchiä. Paidan kaulus on takaa O-mallinen joka muuttuu V-aukoksi edestä. Hihat ovat pussimaiset ja rannekkeissa on napit. Malliltaan paita on suora ja se loppuu lantiolle. Paidan helma on kevyesti pyöristetty. Minulla on paidasta päällä koko 34.
- Danola kuviopaita € 229,00 koot 34-44
- Amalie housut € 119,00 useita värejä
Rastina neuletakki; nutria
Sanaz paita
Sanaz paita on kepeä paita niin arkeen kuin pieneen menoon. Paidassa on V-kaula-aukko. Kaula-aukon reuna kiertää vekattua kanttia. Paidan edessä on pienet napit ja joustavat kuminauha näpinlävet. Hihat ovat töyspitkät ja rannekkeissa on kuminauhat. Malliltaan paita on suora ja se ylettyy lantiolle. Minulla on paidasta päällä koko 34.
- Sanaz paita € 89,95 koot 34-46 viininpunainen
- Zilky midihame € 99,95 useita värejä
Rastina neuletakki; viininpunainen
Sandi paita
Sandi paidassa on kaunis väritys. Paidassa on O-kaula-aukko, joka muuttuu V-malliseksi edestä. Hihat ovat täyspitkät ja hihansuissa on kuminauhat. Malliltaan paita on suora ja se loppuu lantiolle. Minulla on paidasta päällä koko 34, paita on reilua kokoa. Paidasta voi ottaa yhden koon pienemmän kuin normaalisti käyttää.
- Sandi kukkapaita € 69,95 koot 34-46 kaksi väriä
- Aida midihame € 79,95 useita värejä
Rastina neuletakki; tummanruskea
Danni farkut
Danni farkuissa on pehmoinen, notkea ja miellyttävä laatu. Farkuissa on hieman ohkaisempi materiaali kuin perinteisissä farkuissa. Vyötärö ylettyy navan päälle. Edessä on taskut ja farkut ovat löysähköt reisistä. Lahkeet kapenevat alaspäin ja loppuvat noin nilkkaluun/jalkapöydän päälle. Minulla on farkuista päällä koko 34.
- Danni farkut € 119,95 koot 32-42
- Sanaz paita € 89,95 luonnonvalkoinen ja viininpunainen
Rastina neuletakki; tummansininen
Rastina neule € 159,95 tummansininen
Mikä asukokonaisuuksista on sinun mieleen? Tuotteet löytyvät täältä.
Katso Reels!
Tuotteen varaus liikkeeseen: Mikäli haluaa varata tuotteen liikkeeseen ja tulla sovittamaan, tulee se tehdä verkkokaupan kautta ja valita maksutavaksi ”Varaus liikkeeseen”. Tällöin tuote on sivussa ja noudettavissa liikkeestämme seuraavaan arkipäivään klo. 18.00 saakka. Lauantaina ja sunnuntaina tehdyt varaukset pidetään varattuina tiistaihin klo. 18.00 saakka. Mikäli noutoa ei tapahdu tähän mennessä, varaus perutaan. Verkkokaupasta tehty tuotevaraus maksetaan noudettaessa. Jos tilausta tehdessä tilauksessa lukee “Jälkitoimitus” laitamme tekstiviestin, kun tuote on saapunut liikkeeseemme.
Kategoriat Ylä- ja alaosat