Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Jouluaaton tunnelmia ja hyvää Joulun jatkoa!

Pitkästä aikaa vietimme jouluaaton meidän kodissa. Lapset ovat olleet jouluaattoja heidän ”plus one” luona ja meidän joulua on vietetty 25.12. Yksi vuosi olimme joulun Espanjassa ja viime vuoden olimme Rukalla, miehen kanssa kahdestaan. Kiva olla välillä kotona ja laittaa joulua. Kuten edellisinäkin vuosina, me vietämme aikuisten joulua 🙂

 

Aattoaamu meni vielä siivoillessa. Siivoilu oli jätettävä aattoaamuun, koska iltaisin on niin pimeätä imuroida ja pestä lattioita kun tulee töistä kotiin. Eli sellaista ”isoa joulusiivousta” me emme tehneet, vaan perussiivousta ja toisaalta, olemme iltaisin muutaman tunnin kotona, joten eipä kahden hengen taloudessa sotkua tule. Välillä joutuu tavaroita hallinnoimaan, ne kun välillä eivät mene paikoilleen. Varsinkin miehen papereita ja kirjoja tuppaa jäämään pöydille.

 

Ostimme kaikille koiruleille punaiset rusetit kaulaan. Pikkuiselle Daisylle kaulapanta osoittautui liian isoksi, mutta Valoralle ja Jadelle ne olivat passelit.

 

Minulla on aina joulupöydässä nämä isot kävyt. Olen tuonut ne Floridasta joitakin vuosia sitten. Katsoin kuvista, että pari vuotta sitten olin laittanut pöydälle männynoksia ja joulupalloja, mutta nyt laitoin punaisia ja valkoisia ruusuja pieninä kimppuina kynttilöiden sekaan. Tykkään kattauksessa laittaa pieniä kukkakimppuja pöydälle, koska ne eivät ole kenenekään tiellä eivätkä haittaa näkyvyyttä. Isot kukkakimput ovat aina jonkun nenän edessä, joten kommunikointi on vaikeata.

 

Minulla oli jouluaattona päällä musta silkkipusero isolla rusetilla kauluksessa, musta nahkahame ja jakkuna toimi pieni tekoturkisjakku. Minun piti pukea ylleni punainen Violet mekko, mutta unohdin sen liikkeeseen. Meillä on tapana käydä mieheni kanssa hieronnassa kun liike suljetaan aaton aattona. Tänä vuonna olimme 1,5 tunnin bambukeppi hieronnassa ja olin sen jälkeen ihan ”pää pyörällä” joten puolet tavaroista jäi liikkeeseen kun lähdimme. Onneksi vaatekaapista löytyy näitä klassikoita, jotka toimivat aina, joten asukriisiä ei tarvinnut kehittää, mutta olisihan se punainen Violet mekko ollut ihana.

 

Joulupuuro tarjoiltiin poikamme ja hänen tyttöystävän luona Helsingin keskustassa. Pikkuinen Daisy sai lahjaksi rosan pupun. Tämä pieni villakoira on hauska tapaus. Se on omanlaisensa persoona, sillä on hauskoja tapoja ja sitten se osaa hymyillä. Tämä ilme on tyytyväinen.

 

Joulukirkko alkoi klo. 13.00. Se oli perhekirkko eli ihanan rento tilaisuus, joissa lapset saivat käydä sytyttämässä kynttilät alttarilla ja useat laulajat olivat myös lapsia.

 

Aikuisten joulua kun vietimme, niin menimme Hotelli Kämpiin shampanjalle kirkon jälkeen. Jos mietit, oliko ravintolassa ja hotellissa ihmisiä, niin se oli ammuttu täyteen kahden maissa kun menimme sinne. Hotellipaketit olivat kuulemma myös loppuunmyytyjä. Paljon on muuttunut ihmisten joulun vietto. Silloin ennen, kun minä olin pieni ja nuori, niin kotona oltiin ja kaupunki oli autio. Mutta taitaa se olla sitä vieläkin juuri pienemmissä kaupungeissa, kuten Vaasassa. Helsinkiin mahtuu niin paljon ihmisiä ja on erilaisia tapoja viettää joulua. Minusta on kiva, että jokainen voi viettää sellaista joulua kuin haluaa. Toivon ainoastaan, että jos tuntee itsensä yksinäiseksi, ei tarvitsisi olla yksin. Se on eri asia, jos haluaa olla yksin.

 

Tämän tapahtuman jälkeen tulimme meille kotiin. Laitoimme juustotarjottimen ja minut ”pakotettiin” avaamaan ennen tarjoilua yksi lahja. Hieman ihmettelin, että mistä nyt kiikastaa…No tein työtä käskettyä ja paketista paljastui neljä Iittalan cocktail lasia. Olin etsinyt näitä kyseisiä laseja Helsingin keskustasta perjantaina, mutta löysin ainoastaan neljä kappaletta, muut olivat loppuunmyyty. Harmittelin vielä, kun tulimme kotiin, että vain nyt neljä meistä saa hienot lasit alkudrinkkiin ja muut joutuvat tyytymään ”vanhoihin” laseihin. Gabi oli kuitenkin löytänyt neljä cocktail lasia Woltin kaupasta vielä perjantai iltana ja tilannut ne kotiin. Olipas jännä juttu! Olin kyllä yllättynyt, kun paketista löytyi nämä lasit!

 

Söimme ruoat kahdessa erässä. Ensin söimme blinit ja lisukkeet, sitten pidimme noin tunnin paussin ja jatkoimme pääruolla. Meillä oli kaikki klassiset jouluruoat tarjolla. Mitään emme olleet valmistaneet itse, vaan olimme hankkineet kaikki ruoat Stockmannin Herkusta. Minähän en ole ruoan laittaja, kattaa tykkään kyllä ja katsoa että kaikki on esteettisesti kaunista, mutta osaaville käsille jätän suosiolla ruoan valmistuksen. Kattauksessa oli esillä meidän häälahja astiasto. Se on Villeroy Bochin Sienna astiasto. Se on nyt 32-vuotta vanha ja edelleen suosikkini. Minulla on lautasia yms. kaksi tusinaa, joten jos joku menee rikki, niin ei haittaa. Hamstrasin sitä 90-luvun puolivälissä, kun kuulin että tämän sarjan valmistus lopetetaan.

 

Jouluhan ei ole mitään ilman joulupukkia! Myös aikuiset rakastamme kun pukki tulee kylään 🙂 meidän nuorimmainen poika toimii pukkina ja hauskuuttaa meitä jutuillaan. Hänellä on ns. sana hallussa ja heittäytymisasennetta. Jade koira ulvoi, kun näki pukin kun taas Valora heilutti häntää ja meni jopa pukin syliin. Meillä oli taas Secret Santa eli arvoimme kenelle ostamme lahjat ja lahjabudjetti oli € 40,00. Sitten lahjan saaja arvaa, kuka lahjan on hankkinut. Tämä on hauska idea ja pieni ohjelmanumero. Me saimme miehen kanssa löylykauhan, koska aiempi oli kadonnut. Mies tapasi saunassa kaataa vettä kiukaalle suoraan ämpäristä, mutta nyt on kauha millä saa sopivan kokoiset löylyt.

 

Puolen yön maissa lapset ottivat taksin ja lähtivät kotiin nukkumaan. Tiskikone saa käydä tänään useita kertoja ja me syömme eilisiä ruokia vielä tämän päivän. Huomenna jo jotain muuta, kaksi päivää jouluruokaa riittää. Miten sinä vietät joulua?

Hyvää joulun jatkoa teille sinne ruudun toiselle puolelle!

 

Kategoriat

10 kommenttia

  1. Odottelin milloin tulee blogia joulunvietostanne, oli niin mukava lukea, paljon olette kerenneet tehdä jouluaattona. Hyvää joulunaikaa.

    • Hei Eila 🙂 Ihanaa, kun odotit! Kiva kun tykkäsit 🙂 Ihania loppu vuoden päiviä sinulle, Kata

  2. Teillä oli kiva ja rento aikuisten joulu. Kaunis on sinun klassinen asusi. Tuollaista pikkuturkkia olen etsiskellyt vuosikausia, mutten ole löytänyt. Muistan, että teillä oli joku vuosi sitten, mutta olivat jo menneet, kun huomasin. Ehkä ensi jouluna sitten! Hyvää joulun jatkoa ja uutta vuotta 2023! 🌟

    • Hei Marja! Kiitos 🙂 Jep, tämä taitaa olla juuri se muutaman vuoden takainen jakku vai onkohan tämä vanhempi…meillä oli myös beigen värinen pikkuturkki ja se on ainakin noin 3-vuoden takainen. Toivotaan, että tällaisia jakkuja taas tulisi mallistoihin 🙂 Mukavaa loppu vuotta ja onnellista Uutta Vuotta, Kata

  3. Ihanaa aikuisten perhejoulua teillä, itsellä osin samanlaista!

    • Hei Tiina-Leena! Ihana kuulla, kiva joulu oli 🙂 Hyvää loppu vuotta! Terkuin Kata

    • Hei Annamaija! No olihan se 🙂 Me tykätään kun on ohjelmaa. Mukavaa loppu vuotta sinulle, Kata

    • Hei Annika 🙂 Ihanaa kun tykkäsit, kiitos 🙂 Hyvää loppu vuotta, Kata