Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Katan mietteitä Naistenpäivänä

Näin naistenpäivän kunniaksi, ajattelin kirjoittaa omia mietteitä aiheesta, joka on tullut minua vastaan aina välillä.  Itseäni on aina kiinnostanut lähinnä meidän naisten käyttäytyminen, olemus ja kaikki mikä siihen kuuluu. Tykkään tukea naisia ja uskon, että juuri siksi, että saan myös auttaa naisia, on suurin syy miksi väsymättömästi kirjoitan tätä blogia. Haluan antaa naisille jotain, jotain mistä koen että he hyötyvät. Koen tietoni liian arvokkaaksi, että pitäisin sen pelkästään itselläni.  Myös liikkeessä, auttamishalu on kova. Koen tärkeäksi, että pystyn löytämään asuja, jotka saavat hymyn asiakkaan kasvoille. Muistat varmasti, että olen kirjoittanut naisten itsetunnosta ja miten tärkeää se minusta on.

Käytämme liikkeen puolesta joka kuukausi useita eri naisyrittäjien palveluita. Aina kun tarvitsemme ostaa ulkopuolista apua, tutkimme ensimmäiseksi naisyrittäjät ja yritämme löytää heistä sopivan kumppanin

 

Me kaikki naisethan olemme eri luontoisia ja eri kokoisia ja hyvä niin. Tästä koko asiasta haluankin kirjoittaa hieman enemmän. Saan esimerkiksi välillä viestejä, jossa toivotaan, että käyttäisimme täällä blogissa isompi kokoisia naisia malleina kuin me eli lähinnä minä, mutta myös Gabi on. Viestit ovat välillä tunteisiin meneviä, varsinkin kun ne koskevat ulkonäköäni. Viesteissä on lukenut, että vaatteet eivät näytä totuudenmukaisilta minun päälläni, koska en ole naisellinen nainen. Vaatteista ei saa oikeaa kuvaan, kun olen liian laiha… mitä kaikki eivät ole. Olisi kiva katsella ”normaalin kokoisia” naisia eikä kukkakeppejä… Ettekö halua myydä kuin pienikokoisille naisille vaatteita…tässä mm. muutamia viestejä, mitä olen saanut.

 

Vaikka olen mielestäni melko paksunahkainen ja ollut paljon tekemisissä ihmisten kanssa, niin en aina osaa olla pahoittamatta mieltäni henkilökohtaisuuksiin menevistä kommenteista. Minä olen hoikka, normaalipainoinen 53-vuotias nainen ja tunnen itseni naiselliseksi (mitä se sitten jokaisen mielestä tarkoittaakaan). Mielestäni vaatteet näyttävät ihan normaaleilta 163 cm vartalossani. Olen tyytyväinen vartalooni, välillä se on muutaman kilon hoikempi ja välillä muutaman kilon painavampi, mutta se toimii kuten haluan ja olen terve. Minulla on rinnat, peppu ja reidet enkä koe missään nimessä olevani kukkakeppi. Mielestäni olen normaali suomalainen nainen, hoikka kylläkin, mutta sellainen mikä aina olen ollut. Olen koko ikäni ollut tämän kokoinen ja tämän kokoinen aion olla hamaan loppuun asti, jos se asia minusta on kiinni.

Olen miettinyt, että onko se niin, että hoikkia ihmisiä jostain syystä saa arvostella enemmän kuin isompi kokoisia ihmisiä? Olen kääntänyt mielessäni useita kommentteja toisinpäin ja ajatellut, että jos myös kirjoittaja miettisi kommentit toisinpäin, niin tajuaisiko kirjoittaja silloin, mitä hän kirjoittaa. Kirjoittaisiko hän vaateliikkeen yrittäjälle, että ettekö voi hankkia laihempia malleja, kun olette niin iso kokoisia, että vaatteet eivät näytä päällänne totuudenmukaisilta. Enkä usko, että hän kirjoittaisi.

 

Me teemme Gabin kanssa paljon töitä sen eteen, että saamme kuvattua lähes päivittäin uusia asukokonaisuuksia tänne blogiin sekä tehtyä videoita. Tämän lisäksi hoidamme liikettä ja verkkokauppaa sekä kaikkea mikä liittyy yritystoimintaan. Itse kirjoitan blogia ja päivitän verkkokauppaa jokainen ilta useita tunteja sen jälkeen kun liike on mennyt kiinni. Kuvien takana on paljon työtä, mitä lukija ei näe ja minusta lukijan ei tarvitse sitä nähdäkään, pääasia on että pystymme tuottamaan materiaalia, mistä juuri lukijat ja seuraajat pitävät. Esteettisesti kauniisti stailattuja asukuvia ja iloisia videoita.

Meillä ei ole resursseja palkata malleja eikä meillä ole aikaa kuvata naisia työmme lisäksi kuin meidät itsemme, koska sekin tuottaa haasteita. Olemme tehneet Kuukauden nainen postauksia, jotka ovat nyt olleet tauolla tämän pandemian takia, mutta yritämme jatkaa niiden tekemistä jossain vaiheessa. Juttusarjojen teko vaatii kolmen ihmisen täysipäiväisen työn sekä stailattavan ajan. Kuvien ja stailauksen jälkeen on kuvien editointi ja minun osuus kirjoittajana. Joten vaikka kaikki näyttää helpolta, niin juttujen takana on useiden ihmisten useiden tuntien työ.

Me sisäänostajina olemme vaatealan ammattilaisia. Me otamme huomioon jokaisen vartalotyypin ja ostamme sisään laajan eri koko valikoiman. Emme suinkaan halua myydä vaatteita vaan naisille jotka ovat kokoa 34-36. Minusta on varsin hämmentävää, että näin joku voi näin kapeasti ajatella. Mietitäänkö oikeasti samaa muista vaateliikkeista, joissa aina käytetään ammattimalleja, että he myyvät vaatteita vain 180 cm pitkille superhoikille naisille?

 

Laitoin itseni likoon silloin 6,5 vuotta sitten kun aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Päätin uskaltautua poseeraamaan kameran edessä ja laittamaan kuvat tänne blogiin. Tämän kaiken aloittaminen jännitti ja jokaisen julkaisun päivittäminen jännittää yhä tänä päivänä. Ei kaikista ole tähän, itsensä laittaminen kymmenien tuhansien silmäparien arvosteltavaksi, kun ammattimalli en ole vaan olen ihan vuosien saatossa harjaantunut ja itseopiskellut ”malli” 🙂

Olen aina sanonut, että kannattaa olla sellainen, kuin oikeasti on. Kaikki eivät pidä siitä, mutta olen myös sitä mieltä, että ihan jokaisen mielipidettä ei voi ottaa huomioon. Yleensä se on niin, että 99% tykkää mutta 1% ei tykkää ja sitten sitä jää miettimään sen 1% mielipiteitä. Se on luonnollisesti väärin, koska haluan pitää teidät 99% rinnallani ja tuottaa teille sisältöä, mistä nautitte ja mistä saatte myös jotain itsellenne.

 

Ollaan ystävällisiä toisillemme, arvostetaan toisiamme. Ei tahallaan pahoiteta toisten mieltä. Rakentava palaute on aina tervetullutta ja kuuntelemme mielellämme jos teillä on jotain kehittämisideoita sekä yritämme toteuttaa postaustoiveitanne.

Haluan tässä ja nyt kiittää sinua ihanainen, joka luet blogia (jopa ennen Hesaria) ja nautit seurastamme. Olet minulle ja meille tärkeä, arvostan sinua lukijana, seuraajana sekä asiakkaana. Tämän takia, Katan Tyyliblogi jatkuu kuten ennenkin ja kun aamulla avaat sivumme, näkyy sieltä yleensä iloinen Katan naama ja välillä myös Gabin naama 🙂

Kiitos kun olet mukanamme ja ihanaa naistenpäivää sinulle!

Ps. postauksen tuotteet löytyvät liikkeestämme ja DOPPshop verkkokaupastamme.

Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

78 kommenttia

  1. Hei,
    juuri luin postauksesi, kyllä kolahti! Olen aina ihaillut Kata tyyliäsi sekä loistavaa tyylitajuasi, enkä voi olla ihailematta todellakin naisellista olemustasi, koskaan ei ole tullut ajateltua, että muistuttaisit kukkakeppiä. Minä itse olin nuorempana se kukkakeppi, se ei ollut hyvä, ja olin aina liian laiha ja minulle sanottiin, että pitäisi syödä voita suoraan purkista, kai minä kilttinä tyttönä sitä aloin sitten syömäänkin ajan kuluessa. Ja kuinka kävikään, kiloja on todellakin tullut, mutta ei tämäkään ole hyvä. Nyt vasta saankin katseita ja arvosteluja. Tunnen nahoissani, miten ihmiset ajattelevat, että miten tuo nainen on päästänyt itsensä tuohon kuntoon. Ja niinpä ihailen sinua Kata aina vain enemmän, olet pysynyt kultaisella keskitiellä ja näytät aivan upealta!
    Ja Gabi, miten kaunis nuori nainen oletkaan ja niin onnellinen, kuinka monta kertaa olenkaan katsellut Gabi teidän hääkuvia, niistä huokuu ihana rakkaus ja arvostus toista kohtaan.
    Onneksi elämme sellaista aikaa, jolloin jokaisen tulisi voida olla vapaasti sen näköinen kuin on, sisäinen arvomaailma on se, joka kertoo ihmisen todellisen olemuksen.

    • Heippa Satu! Kiitos paljon, ihanan kommenttin lähetit. Oih, ihan sydän vieläkin pakahtuu kun muistelee heinä/elokuun vaihdetta. Se oli kyllä onnellinen viikonloppu! Itsekin elin, morsiammen äitinä ihan häähumussa koko elokuun ajan. Viimeinen lause on hyvin kiteytetty, miten sen tulee olla. Mukavaa viikonloppua, Kata

  2. Aivan upeaa, että olette laittaneet itsenne likoon näihin kuviin ja videoihin! Mahtavaa nähdä vaatteet juurikin ns. tavallisten naisten eikä ammattimallien päällä. Naisia on monenkokoisia ja -näköisiä (onneksi!) ja aina lopullinen totuus siitä, miltä vaate ja asu näyttää paljastuu vasta, kun sen itse pukee päälleen – ja siihen vaikuttaa koon lisäksi moni muukin asia. Kuvien ja videoiden tarkoitus on kai lähinnä inspiroida, kertoa valikoimasta ja uutuuksista, antaa ideoita… varsinkin teidän asustus- ja yhdistelmävinkit on aivan loistavia! Ja paras asuste on kaunis hymy, joka teiltä aina löytyy! En ole itse vielä liikkeessään vieraillut, mutta ehkäpä jo seuraavalla Helsingin reissulla! Tsemppiä jatkoonkin!

    • Hei Sari ja kiitos kun kommentoit 🙂 iloa ja juuri inspiraatiota pukeutumiseen halutaan tuoda! Ihanaa kun tykkäät ja tervetuloa DOPPiin! Mukavaa viikkoa, Kata

  3. Hei Kata,
    Luin vasta tänään naistenpäivän postauksesi. Tulipa surullinen olo näistä saamistasi henkilökohtaisuuksiin menevistä kommenteista. Jotkut ihmiset katsovat oikeudekseen kylvää epäystävällisyyttä ympärilleen. Onneksi heitä on vähemmistö.
    Nautin kirjoituksistasi ja Gabin ja sinun videoista. Niitä on mukava seurata ja sitä teidän iloisuutta ja innostusta. Olette mahtava pari!

    • Hei Pirkko ja kiitos kun kommentoit 🙂 samaa mieltä, onneksi on vähemmistö. Ihana kuulla ja kiitos kun seuraat 🙂 terveisin Kata

  4. Upeat DOPP-videot ovat todella kauniita ja olette molemmat upeita naisia ja tuotte esittelemänne vaateet niin kauniisti esille. Olen seurannut blogia ja postauksia jo pitkään ja aina ne ilahduttavat mieltä ja piristävät päivää.
    Toivotan kaunista kevättä ja päivien pitenemistä. Odotan jo teidän kevään ihanuuksia ja iloisia videoita!

    • Hei Merja ja kiitos kommentistasi 🙂 Ihana kommentti, kiitos siitä ja kesää kovasti odotellessa ja videoita tulee 🙂 terkuin Kata

  5. Hei ja kiitos todella hyvästä kirjoituksesta, joka toisaalta teki surulliseksi ja hieman vihaiseksi. Olette upeita naisia ja jaksatte todellakin piristää aidolla avoimuudella näin korona-aikaan. Ei monessakaan yrityksessä palvella verkkokauppassa niin henkilökohtaisesti kuin te teette😍ja videoiden avulla ostaja uskaltautuu tilaamaan tuotteen ja saa varmasti oikean koon, välttyen turhilta palautuksilta☺️Edelleen aion seurata teidän ihanaa blogia ja nauttia siitä, kuinka upealta näytätte kun olette sinut itsenne kanssa🌹vain he voivat jakaa muille myös iloa🥰

    • Hei Tarja! Kiitos kun kommentoit 🙂 Ihana kuulla, että olet tyytyväinen verkkokauppaamme! Kiitos kun seuraat, kevättä odotellessa kata

  6. Erinomainen naistenpäivän kirjoitus! Ja kiitos upeasta blogista!
    Luen blogeja myös säännöllisesti, mutta kommentteja en oikeastaan koskaan lähetä. Mutta mielelläni jaan kehuja kanssaihmisille milloin mistäkin, kauniista hiuksista tai silmistä, tai kivasta asusta. Paljon kivempaa on jakaa hyvää kuin kylvää negatiivisuutta. Meillä kaikilla on kyllä huolemme, kokoon ja näköön katsomatta.
    Doppille ja teille kaikille ihanaa päivää, tänäänkin voi olla naisten päivä ⚘

    • Hei Lissu ja kiitos kommentistasi 🙂 Ihanaa kun seuraat ja joka päivä voi olla naistenpäivä! Terveisin kata

  7. Ihanaa Naistenpäivää näin jo myöhässä mutta katson että jokainen päivä on naistenpäivä; olemme aina yhtä arvokkaita ja tärkeitä juuri sellaisina kuin olemme- jokainen omana yksilönä. Aurinkoista kevättä erityisesti näin korona-aikana me naiset tarvitsemme yhteisen sävelen ja ajatuksen- me selviämme tästäkin. Dopp Womanille ja Katalle yrittäjänä edelleen runsaasti tsemppiä jokaisen asiakkaan ainutlaatuiseen kohtaamiseen ja yrityksen koko rumban pyörittämiseen haasteellisena aikana. t HeidiS

    • Hei Heidi ja kiitos kommentistasi 🙂 Näin on, jokainen päivä on naistenpäivä ja iloitaan siitä 🙂 Kyllä, kaikista me naiset selviämme, myös tästä keväästä. Iloisena odotamme tulevaa kesää. Mukavaa viikkoa, kata

  8. Kiitos Kata hyvästä kirjoituksesta. Kävin tänään Doppissa ja lähdin sieltä jälleen kerran ihanien ostosten ja hyvän mielen kanssa kotiin. Teette työtä sydämellä ja rautaisella ammattitaidolla. Tuotteenne ovat aina todella hyvällä maulla valittuja ja valikoimaa löytyy meille ihan kaiken kokoisille naisille, jokaiselle jotakin. Ja mikä parasta, aina saa apua ja ystävällistä kohtelua. Kiitos että olette❤️

    • Hei Kirsi ja kiitos kommentistasi 🙂 Ihanaa kun kävit, kiitos siitä! Mukavaa iltaa, Kata

  9. Kiitos tästä blogista, olen lukenut sitä jo vuosia. Liikenne on joka sesonki täynnä klassisia ja värikkäitä aikuiselle sopivia vaatteita. Myös palvelu on nykyään harvinaista. Minäkin kaipaan täältä Espoosta jo Helsinkiin, mutta en uskalla junaan nyt nousta.
    Kateushan se on ja kiima, jotka suomalaista ajavat. Harva keski-ikäinen nainen on hoikka ja se herättää kateutta. Täytyy tunnustaa että minussakin vähän kun vatsani on aina ollut pyöreä. Vaihdevuodet poikkeuksetta nostavat painoa ja sen ikäisiään meistä lukijoistakin kai suurin osa on.

    • Hei Pienyrittäjä ja kiitos kommentistasi 🙂 Ihanaa kun olet pysynyt matkassani näin kauan! Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu tässä kevään aikana ja sitten päästään taas liikkumaan. Kyllä, aikuisia naisia 🙂 kevättä odotellessa, kata

  10. Me naiset olemme parhaimmillamme toisillemme innoittajia ja kannustajia sekä toistemme tuki ja turva. Ilman naisia olisi vähemmän luovaa hulluutta ja iloista heittäytymistä. Sitä kaikkea tavallaan edustaa teidänkin blogi, joka kokoaa meidät naiset viikottain kaiken kauniin ääreen. Se on hetki meidän omaa aikaa ja sitä on oppinut ilolla odottamaan! Niille, jotka kokevat bloginne kuvat ja tekstit jotenkin kiusallisina tai vaivaannuttavina voidaan sanoa: jättäkää ne ihmeessä lukematta, niin ette turhaan pahota omaa ja muiden mieltä.
    Kiitos tähän astisesta ja voimia ja energiaa kevääseen!

    • Hei Tuulikki! Totta, ilman naisia olisi tylsää, eikö vain 🙂 Ihanaa kun arvostat ja koet, että pystymme antamaan sinulle iloa ja iloista mieltä. Olen samaa mieltä, jos ei tunnu omalta niin siirtyy seuraavaan blogiin/sivulle. Samoin sinulle, odotamme kevättä ja kesää ja kehittelemme uusia postausideoita! Mukavaa iltaa, kata

  11. Hyvää Naistenpäivää ihanat Kata ja Gabi sekä muut Doppin naiset!
    Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja muista postauksistasi, ne ovat aina päivieni piristys.
    Kaikkien mieliksi ei voi, eikä pidäkään olla. Jokaisella lukijalla on itsellään vastuu, mitä lukee ja mitä kirjoittaa.
    Ystävällinen, sivistynyt käytös kaunistaa meitä jokaista.
    Voimia sinulle, teet arvokasta työtä meidän naisten hyväksi!

    • Hei Raisa ja kiitos kommentistasi 🙂 Ihana kuulla, että piristämme päivää! Olet oikeassa, vastuu pitää olla myös lukijalla ja hyvät käytöstavat eivät ole keneltäkään pois. Kiitos ja ihanaa iltaa, Kata

  12. Hyvää naistenpäivää kaikille! Kiitokset Doppilaisille ihanasta blogista!
    Ciia hame näyttää kivalle. Sopiiko sinusta midi/maksi mekot/hameet toimistolle (sitten kun päästään)? (Ulkomaisessa blogissa oli, että maksi mekot ei käy toimistolle). Toki riippuu toimistosta, työstä ja hameesta / mekosta.

    • Hei AnniM ja kiitos kommentistasi 🙂 Ihanaa kun seuraat, kiitos! Kyllä, se riippuu paljon millainen midihame/mekko on ja millainen työpaikka on. Jos työpaikka on sellainen, missä miehet pukeutuvat pukuun ja naiset ”businessmäisesti” niin se vaatii midimekolta enemmän. Sinne ei pueta kukkaista ja kepeää kesämekkoa vaan sinne puetaan pukulaatuja. Tällaiseen työpaikkaan midimekot varsinkin kukkaisina, samoin hameet ovat liian rentoja. Toki, jos midimekko on yksivärinen esim. tummansininen ja mekon laatu on tyylikäs ja businessmäinen, niin silloin asia on toinen (mielessäni olisin esim. lakitoimisto/pankki). Mutta jos työpaikka on rento ja ilmapiiri on myös rento, niin en näe syytä miksi silloin midimekko/hame ei kävisi. Mutta tärkeintä on pukeutua työpaikan normien mukaan, tähän ei ole yhtä ja oikeaa vastausta. Minusta tähän pätee sama sääntö kuin muuhunkin pukeutumiseen eli kunnioitetaan tilannetta ja tilaa, sekä muita ihmisiä (työkavereita ja mahdollisia asiakkaita) ja pukeudutaan sen mukaan. Ihanaa kevättä, Kata

  13. Hyvää naistenpäivää kaikille! Kiitos Kata hyvästä tekstistä, ja rohkeudesta tuoda se esiin.
    Olen aina inhonnut kaikenlaista kiusaamista, pahan puhumista ja kateellista käytöstä. Viime aikojen ikävien uutisten vuoksi olemme aiheesta kotona paljon jutelleet perheen nuorison kanssa, ja teiniltä tulikin hyvin kiteytettynä ”kiusaaja on surullinen ihminen, joka haluaa että muutkin on surullisia”. Samaa voisin sanoa kaikista ikävien kommenttien kirjoittajista tai muiden ulkonäön tai muun ominaisuuden arvostelusta.
    Itse saan valtavasti energiaa ja hyvää mieltä blogistasi (+IG ja YouTube), sekä teksteistäsi, matkoista ja ajatuksista.
    Arvostan kaikkia pienyrittäjiä ihan muutenkin mutta erityisesti nyt kuluneen vuoden aikana olen ihaillut miten Dopp on mukautunut tilanteeseen ja sellaisella tavalla josta muutkin kaupan alan yritykset voisivat ottaa mallia. En tiedä yhtäkään kauppaa/verkkokauppaa joka pystyy tuottamaan samantasoista palvelua ”etänä” kuin Dopp. Ymmärrän kyllä että tämä on vaatinut päiviä, jolloin ei lasketa ”työtunteja”. Minusta juuri se seikka, että sinä ja Gabi toimitte malleina, ja kerrotte vaatteiden koon, antaa hyvän referenssin ja oma koko on helppo arvioida tilatessa. Yhtäkään väärää kokoa en ole tullut tilanneeksi:-) Arvostan myös teidän laadukkaita kuvia ja videoita, sekä sitä että aina kun Doppissa asioi, etänä tai myymälässä, on vastassa aito ihminen joka välittää. Doppissa jos missä löydetään aina kaikille vartalotyypeille se sopivin vaate.

    • Hei Minna ja kiitos kommentistasi! ihanan sellaisen kirjoitit 🙂 Teini osasi kiteyttää asian varmasti niin kuin se on. Hienosti hän on asian miettinyt. Ihan mahtava lukea, miten asian ilmaiset, että olemme mukautuneet tilanteeseen. Päätimme, että haluamme selvitä näistä kovista ajoista ja olemme olleet valmiit tekemään sen eteen paljon töitä. Mietimme aina, että haluamme palvella asiakkaita siten, kun haluaisimme että meitä palvellaan. Yritämme oikeasti asettua asiakkaan tilaan ja miettiä, mitä hän haluaisi ja mitä hän arvostaisi. Kiva kuulla, että kaikki tilaamasi vaatteet ovat olleet juuri oikean kokoisia. Tämä on just sitä mihin pyrimme, yritämme antaa mahdollisimman paljon totuudenmukaista tietoa tuotteista, jotta asiakas tekee oikean valinnan heti kerralla. Ihanaa iltaa ja viikkoa, Kata

  14. Hieno ja rohkeasti kirjoitettu teksti alan ammattilaisilta 🌺 minä luen blogia päivittäin ja olen kerran ennen lapsia ollut teillä stailauksessa. Teette työtänne suurella sydämellä ja avoimesti ja sille iso peukku 👍 haaveilen päivittäin pääseväni täältä Espoosta Helsinkiin ja Doppiin pyörähtämään, nyt se ei ole mahdollista kun on 11kk ja 2v8kk lapset joita hoidan päivittäin. Siksi katson videot, luen tekstit ja asuideat ja ehkä jonain päivänä törmätään kun oma xs/s vaatekoko on tällä hetkellä jotain ihan muuta ja tästä joskus Katalle kirjoittelinkin. Luokanopettajana viimeistään vuoden päästä voisin olla teille hyvä stailattava kun palaan töihin. Aurinkoa kaikille supernaisille!

    • Hei Laura ja kiitos kun kommentoit 🙂 Ihana kuulla, että intohimo tähän alaan välittyy ruudun toiselle puolelle myös. Uskon, että päiväsi ovat todella täynnä työtä ja touhua. Muistan hyvin, meidän kolme lasta, jotka syntyivät alle puolentoista vuoden ikäeroilla, että silloin ei helsinkiin ehtinyt. Asuimme silloin myös Espoossa ja keskustaan pääseminen oli luksusta, mutta aina pienen työn takana. No ihan varmasti, stailataan sinut työkuntoon kun palaat taas töihin. Ihanaa alkavaa kevättä, kata

  15. Hyvää naistenpäivää ja tsemppiä aurinkoisille ja ammattitaitoisille DOPP naisille!

    • Kiitos Marja-Leena ja samoin sinulle, ihanaa iltaa! Terkuin kata

  16. Hieno ja ajatuksia herättävä teksti, joka pitää paikkansa ja on todella ikävää, että ihmiset arvostelevat toistensa ulkonäköä. Minusta jokainen nainen saa olla juuri sellainen kuin on. Ihanaa naistenpäivää DOPP:in ihanille naisille!

    • Hei Essi ja kiitos, kun kommentoit 🙂 olen samaa mieltä, jokainen on juuri sellainen kuin haluaa. Pääasia on, että on sinut itsensä kanssa ja tyytyväinen itseensä. Ihanaa iltaa ja viikkoa, kata

  17. Hyvää naistenpäivää! Sanontakin yksinkertaisesti, että blogisi on paras ja jakamasi neuvot ja ideat auttavat niin suurta joukkoa naisia. Tällaista polvea ei saa mistään muualta. Ole ylpeä itsestäsi. Olet niin ihana!

    • Tarkoitin tietenkin, että tällaista palvelua ei saa mistään muualta!
      ❤️ -Maritta

    • Hei Maritta! Voi kiitos 🙂 Ihanaa kun seuraat ja olet tuota mieltä! Kiitos paljon. Kata

  18. Hyvää Naistenpäivää teille! Kiitos blogista, joka on arjen piristys.

  19. Kiitos tyyliblogista ja verkkokaupasta, jotka ovat tuoneet paljon iloa pandemiavuoteen! On hienoa lukea, että naisyrittäjä tukee toisia naisyrittäjiä. Samaa tahtoa tarvitaan kaikilla toimialoilla. Tuetaan toisiamme sanoin ja teoin! Luodaan lämpöä ja kauneutta maailmaan. Hyvää naistenpäivää ❤️

    • Hei Leena ja kiitos kun kommentoit 🙂 Ihana kuulla, kiitos! Ehdottomasti, pyrimme aina toimimaan muiden naisyrittäjien kanssa, nytkin meillä on useita naispienyrittäjiä, joidenka palveluita yrityksemme käyttää. Ihanaa iltaa sinulle, Kata

  20. Kiitos hyvistä postauksista, videoista ja palvelusta liikkeessä.

    Olette upeita malleja molemmat Kata ja Gabi. Vaatteet valittu hyvällä maulla joihin ihastun aina uudelleen ja uudelleen.

    Usein mietin, mistä riittää aikaa kaikkeen tähän, jotta me naiset saisimme uuden blogin, tai videon melkein joka ikinen päivä?

    Kiitos teille Kata ja Gabi! Olette upeita, energisiä naisia! Jatkakaa samaan malliin ja hyvää Naistenpäivää❤️

    • Hei Kaarina ja kiitos kun kommentoit 🙂 Ihanaa kun tykkäät! Me saamme paljon aikaiseksi, olemme kuulemma ”Dynamic duo” kuten mieheni meitä kutsuu 🙂 Kiitos paljon ja samoin sinulle, ihanaa naistenpäivä iltaa! Kata

  21. Kiitos, Katq, jälkeen kerran loistavasta kirjoituksesta.
    Ja ISO kiitos siitä, että tämä blogi, DOPP ja koko sen väki on olemassa. Teiltä, jos mistä, saa aina asiantuntevaa ja hyvää, iloista palvelua oli vartalo minkälainen hyvänsä. Ilman teitä olisi monta kaunista vaatetta jäänyt hankkimatta.

    Oikein hyvää naistenpäivää kaikille Doppin ihanaisille naisille ja tämän blogin lukijoille ❤

    • Hei Eilamari ja kiitos kommentistasi. Ihanaa, kun tykkäsit! Ihanaa, kun olet tyytyväinen palveluumme ja ostoksiisi. Ihanaa iltaa sinulle, Kata

  22. Kiitos ihanasta hyväntuulen blogista ja mahtavista asuvinkeistä! Olen lukenut blogiasi jo vuosia, tämä on paras aikuisen naisen blogi. Asuvinkit on hienosti tehty ja erityisesti tykkään juuri siitä, että ne kuvataan normaalien oikeiden naisten päällä. On mukava, että sinulla ja Gabilla on pituuseroa, ja vaikka molemmat olettekin sirorakenteisia, niin kuitenkin jo pituusero auttaa hahmottamaan kuinka jokin asu asettuu eri tyyppisen vartalon päälle. Todella hienoa on myös se, että näytät yhdelle vaatteelle monta erilaista asukokonaisuutta ja korostat sitä, kuinka monikäyttöisiä vaatteet ovat – ja kuinka monikäyttöisiä niiden tulee olla. Kestävää kehitystä, jota nykyään tarvitaan. Ei turhia vaateostoksia, jotka jäävät kaapinpohjalle vähään käyttöön, vaan monikäyttöisiä laatuvaatteita. Kuukauden naisten stailaukset ovat mahtava juttu! Näitä odotan lisää heti koronan helpotettua. Itse olen Gabin pituinen, mutta kapeaharteinen ja rintava nainen, ja vartalomallini on melko haastava toisinaan. Useat vaatteet, jotka istuisivat kauniisti selästä, hartioista ja vyötäröltä, eivät mahdu rinnoista. Tai sitten jos mahdun hengittämään ilman että napit irtoavat tai hihasauma ratkeaa rinnan kohdalta, niin vaate roikkuu muuten säkkimäisenä päällä. Meitä naisia on niin monenmuotoisia. Tai no onhan miehiäkin… (tässä kiitos myös kauan aikaa sitten tekemästäsi miesten asu esittelystä, ehkä yksi tällainenkin mahtuisi mukaan uudelleen?) Lämpimät kiitokset sinulle mieltä ilahduttavasta blogista, jatkattehan samaan malliin!

    • Hei Saija ja kiitos kun kommentoit! Suosikkejani on näyttää sama tuote muutamalla eri tavalla ja esim. arkeen ja juhlaan. Nyt ei paljon juhlia ole ollut, mutta periaatteessa niin. Jep, ei turhia vaateostoksia täyttämään jo ennestään täysiä vaatekaappeja! Ostetaan monikäyttöisiä, muunneltavia asuja ja sellaisia, joita voi yhdistää jo olemassa oleviin asuihin. Ihanaa, kun muistat vanhan postauksen, missä nuorin poikani esitteli asuja eli miten mies pukeutuisi eri tilanteisiin. Voi, kuinkahan saisimme puhuttua meidän miehet kuvattavaksi, täytyy kysyä heiltä, suostuisivatko 🙂 Kyllä me jatkamme samaan malliin ja keksimme taas jotain kivaa 🙂 Terkuin Kata

  23. Hyvää naisten päivää myös teille doppilaiset! 💕
    Blogisi on aivan ihana ja tuo hurjan paljon iloa ja valoa, varsinkin nyt tähän muuten kamalaan aikaan.
    Kurja, kun saatte tuollaista ikävää palautetta ja kurja, jos satuttaa. Kun vain osaisi antaa mennä ohi omalla painollaan….Täytyisi muistaa, että jos antaa palautetta, sen pitäisi aina olla rakentavaa.
    Nautitaan nyt tänään ja huomennakin, mukavaa naistenpäivää! ☀️🌹

    • Hei Marja! Kiitos kun kommentoit 🙂 Ihanaa kun tykkäät ja seuraat meitä. Olet oikeassa, rakentava palaute on aina tervetullutta. Mukavaa iltaa, kata

  24. Huomenta ja hyvää Naistenpäivää!
    Teidän tekemänne videot ovat aivan ihania ! Niitä on kiva katsoa ja niistä saa hyviä ideoita. Todella surullista ja törkeää,että ihmiset kommentivat ulkonäköänne.
    Arvostan todella työtänne ja panostustanne sekä kaupassa että somessa!
    Ainut mikä minua joskus häiritsee on se ”massukan” piilotus. Annetaan kaikkien kukkien kukkia!
    Hyvää kevään jatkoa!

    • Hei Minttu ja kiitos kommentistasi! Ihanaa kun tykkäät 🙂 Se massukka on sellainen, että niin moni puhuu ja kommentoi sitä sovittaessaan vaatteita sovituskopissa, joten siksi annan siihen vinkkejä 🙂 Juuri näin ja hyvää kevättä myös sinulle, Kata

  25. Iloa ja valoa naistenpäivään❤️☀️! Mennään pystypäin huomiseen 🥂

  26. Huomenta Kata! Olen kuullut muiltakin kauppiailta ihan samanlaista kommenttia, että heitä syytetään siitä, että ovat normipainoisia malleja. Tsemppiä sinulle ja kollegoillesi! Niin hienosti tuotte vaatteita esille ja videopätkätkin ovat olleet todella hienosti tehtyjä. Minusta on mielikuvituksen puutetta, jos ei osaa kuvitella vaatetta itsensä päällä. Luulisi, että naisen ikään päästyä se jo onnistuisi.

    Hyvää aurinkoista naistenpäivää kaikille!

    • Hei Krista ja kiitos kommentistasi 🙂 Onpa ikävää. Ihanaa kun seuraat ja totta, mielikuvitusta välillä tarvitaan 🙂 Ihanaa iltaa sinulle, Kata

  27. Hieno kirjoitus! Hatunnosto sille hyvälle markkinoinnille, jota teette meidän iloksi! Ihanaa naistenpäivää!

  28. Ihanaa Naistenpäivää kaikille, vaikka pakkanen ulkona tuntuukin purevalta.

    Toivon pakkasen purevan nipistävästi tänään niitä naisia, jotka meinaavat ilkeillä toisille naisille tänään ja tulevaisuudessa, että muuttaisivat käytöstään. Me naiset ollaan kaikki ”samassa veneessä” ja meidän on pidettävä yhtä; näin me olemme vahvoja ja saamme aikaan hyviä asioita.

    Oikein pisti kiukuksi, kun ymmärsin millaista kuraa Kata saa päälleen kirjoittamansa blogin ”jälkiruokana” omasta ulkonäöstään. On helppo heittää kuraa anonyymisti. Rumaa ja ilkeää sekä ajattelemonta. Nyky- ja sosiaalisen maailman vitsaus, mitä on vaikea kitkeä pois. Muistakaa hyvät käytöstavat siellä ruudun takana sekä kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, mutta Kata on viisas nainen eikä huutele ilkeyksiä takaisin.

    Se työmäärä minkä Kata ja Gabi tekevät Doppin pyörittämiseen on uskamatonta. Ihailen ja nostan hattua sekä käytän mielelläni Doppin palveluita. Tiedän, että Doppissa ratkotaan kaikki pukeutumiseen liittyvät pulmat ystävällisesti, ammattitaidolla ja ilolla. Ilo tarttuu ja tulee kotiin asti ostoksien mukana.

    Toivon, että jokainen nainen katsoisi itseään peiliin aamuisiin ensin mörri möykkynä ja sitten antaisin ilon sekä hymyn laskeutua kasvoilleen. Pikku kasvojumppa, kasvojen liftaus ja pikakaunistus tuo hymy, joka kantaa kauas. Olet juuri täydellinen sellaisena kuin luoja on sinut luonut. Jokainen pukeutuu tyylillään, meikkaa ja laittaa itsensä, jos haluaa tai siltä tuntuu, mutta tärkeä on olla sinut itsensä kanssa. Kun se onnistuu, niin oppii hyväksymään muutkin, elämäkin on helpompaa ja maailmakin hymyilee.

    Katan kirjoitus oli tänä aamuna todella koskettava ja puhutteleva. Meidän jokaisen on välillä tehtävä käytöksessä ryhtiliike. Naisten päivä on hyvä päivä aloittaa se ja opetella hyväksymään itsensä ja muutkin, erityisesti naiset. Me naiset olemme uskomattimia luomuksia, kunhan vain tuemme ja tsemppaamme toisia. Hyvä me naiset!

    Ai juu Kata, kirjoituksesi lisäksi olivat kuvasi sinusta sädehtiviä. Hymysi loistaa, poseeraat luonnollisesti ja kannat asut ylväästi. Olethan ihanainen!

    Ihanaa Naisten päivää kaikille naisille; erityisesti Katalle, Gabille, Hennalle ja Simonelle! Dopp on vaan Pop ja me naiset ollaan aina tip-top kunhan vaan itse hyväksymme itsemme sellaisena kuin olemme, niin se kantaa kauas ja näkyy ulospäin. Antakaa sisäisen valonne loistaa, hymyn tulla kasvoillenne, niin ilo kasvaa ja leviää ympäriinsä.

    • Juuri näin! Ollaan kohteliaita toisillemme ja Kiitos Katalle aurinkoisista, tyylikkäistä kuvista!

    • Hei Jaana ja kiitos kommentistasi 🙂 Sinä olet aina ollut ihan uskomattoman kannustava ja aina viitsit ja ehdit kommentoida. Iso kiitos siitä, arvostan sitä suuresti. Varsinkin some on raaka maailma, tuntuu että yksi negatiivinen kommentti ruokkii monta lisää. Välillä oikeasti mietin, että miksi ihminen ei vaan scrollaa eteenpäin, jos jostain ei pidä. Se vaatii kuitenkin yllättävän paljon, että rupeaa kirjoittamaan kommenttia ja vielä enemmän että kirjoittaa yksityisviestin. Somen pitäisi olla kuin tv eli jos ohjelma on huono, niin painaa kaukosäätimestä toista kanavaa ja siirtyy sinne. Kyllä, sinut itsensä kanssa on erittäin tärkeää. Itsetunto, se vie pitkälle ja silloin kun se on kohdallaan, ei ole tarvetta arvostella muita. Ihanaa iltaa sinulle Jaana, Kata

  29. Huomenta Ihanainen ! Luin postauksen moneen kertaan ja sanattomaksi veti. Voi herran jestas meitä naisia ! Sen olen tiennyt iät ja ajat, että nainen osaa olla todella julma eläin ! Ja kyllä, nimenomaan elukka ! Ei mikään söpö puppy, vaan vereslihalle repivä elukka. Ihan alkaa suututtamaan. Monasti olen miettinyt, saattekohan koskaan kuraa niskaan. Noh, eipä tarvitse miettiä enää.
    Itse olen monet kerrat saanut kommenttia ulkonäöstäni ja habituksestani, eikä ne aina ole olleet mairittelevia. Vanhemmiten osaa jo kommentit suodattaa mappiin ö, mutta kyllä se aina kirpaisee ja huonon päivän tullessa nousee pintaan. Miksi se on niin vaikeaa antaa sitä hyvää palautetta ? Huono on ilmeisesti helpompi antaa. Silloin on varmaan kommentoijalla itsellä paha olla, kun pitää tuottaa pahaa mieltä toisellekin.

    Teidän postaukset, tuote-esittelyt ja videot ovat ihania ! Itse en edes ajattele varsinaisesti ihmistä vaatteiden sisällä, vaan katson miten asu elää ! Ja mitä kaikkea voi yhdistellä ! Teidän iloiset nassut tuovat hymyn huulelle itsellekin. Ja ihanaa, kun välillä postaat ajatuksia ja tapahtumia elämästäkin. Ne tekevät teistä inhimillisiä. Ja todellakin, hitto miten paljon teette työtä, että me saadaan täällä ihastella lopputulosta ja saadaan istuvat asut meidän ihaniin epäsuhtaisiin vartaloihin.

    Itse olen isokokoinen ja aina on ihanat asut yhdessä löydetty. Ja löydettäisiin vaikka kuinka paljon ! Olen niin supertyytyväinen teihin ihaniin naisiin ja valikoimiin liikkeessänne. Harmittaa ihan vietävästi, että ei ole päässyt Helsingissä käymään. Koska kaikkeahan ette millään saa kuvattua verkkokauppaan ja esiteltyä blogissa, videoissa tms.

    Huh huh, tekstiä tulisi vaikka kuinka paljon, vaikka kommentointi on tauolla ollutkin. On ollut himppa ongelmaa omassa jaksamisessa, mutta ei siitä sen enempää. Meillä jokaisella on omat hyvät ja huonot hetkemme.

    Ihan tuhannesti kiitoksia, että laitatte itsenne likoon ja tuotatte videoita, esittelyjä ja mahtavaa palvelua meille naisille ! Olette sellaisia suppusuita ja höpönassuja kaikki naiset DOPP:ssa, Valoraa ja Jadea unohtamatta. Karvaiset naiset ! 😀 😀

    Ihanaa naisten päivää kaiken kokoisille, ikäisille ja näköisille naisille ! Känkkäränkillekin !
    Tänään on kaunis ja aurinkoinen päivä tulossa ! Nautitaan siitä !

    Seuraavia postauksia ja kuvia odotellessa 🙂 Pus pus !

    • Hei Maarit ja kiitos kommentistasi 🙂 Kommenttisi sai hymyn huulille! hah, hah semmosia höpönassujahan me olemme :)) Katsotaan positiivisesti eteenpäin, kevät kolkuttelee ovella ja kesä häämöttää edessä. Me jaksoimme viime keväänkin ja me jaksamme vielä tämän kevään. Tämä ei ole henkisesti helppoa aikaa varmasti yhdellekään meistä, mutta me jatkamme mm. iloisten videoiden tekemistä, niin niistä saa hetken paussin arkeen. Odotan niin, että nähdään taas! Ja kyllä, sinulle ollaan löydetty ihan järkyttävän hyviä asuja aina ja aina mietitty, että ne sopivat olemassa oleviin vaatteisiisi. Ihanaa iltaa, kata

  30. Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Toivottavasti ihmiset hyväksyisivät toisensa sellaisina kuin ovat. Onneksi olemme erilaisia. Olen sattumoisin saman kokoinen kuin Kata ja valitettavasti törmännyt samanlaisiin kommentteihin. Eiköhän anneta kaikkien olla mitä ovat ja nautitaan omasta olemuksesta sellaisena kuin se on. Hyvää naistenpäivää kaikille.

    • Hei Leena ja kiitos kommentistasi 🙂 Minustakin on hienoa, että olemme kaikki erilaisia ja pidämme erilaisista asioista. Jokainen saa olla millainen haluaa, pääasia että hänen on itsensä kanssa hyvä olla. Hyvää Naistenpäivän iltaa, Kata

  31. Huomenta ja kiitos, kun kirjoitit tärkeästä asiasta. Luen säännöllisesti blogiasi ja seuraan instagramia mutta harvoin jos koskaan kommentoin. Nyt tajuan, että pitäisi muistaa välillä sanoa kiitokset, sillä tarjoat minulle lähes päivittäin mukavan hetken kahvikupposen parissa. Ihastelen, mallaan, tutkailen ja inspiroidun kauniista vaatteista ja taidosta, jolla saat niistä luotua kokonaisuuksia. Ja olen oppinut sinulta myös ajattelua, etten osta vain yksittäistä vaatetta, vaan mietin mitä minulla jo on ja mihin tämän yhdistän. Välillä löydän kaapistani vastaavan tuotteen ja otan sen ”uudella” neuvomallasi tavalla käyttöön. Nämä ovat sinulta vaatekauppiaana sitä vastuullisuutta. Koskaan ei tulisi mieleeni vertailla tai arvostella mallina olevaa henkilöä. Korkeintaan pohdin, että minä tilaan sen sen koon, koska olen huomannut, että minulle istuu suurin piirtein samat koot kuin Gabille. Ja sen luulen olevankin teidän tarkoituksena, kun vinkkaatte mitä kokoja te käytätte.
    Ihanaa naistenpäivää meille kaikille!

    • Hei Tiina ja kiitos kommentistasi 🙂 Ihanaa kun seuraat ja mahtavaa, että blogista on ollut sinulle hyötyä. Kyllä, minulle on erittäin tärkeätä, että vaate saa pitkän elämän ja että sitä käytetään ja siksi juuri tykkäämme tehdä postauksia, jossa näytämme miten vaate muuttuu arjesta juhlaan. Kyllä, siksi haluamme kertoa koot mitä meillä on päällä, koska moni on myös käynyt liikkeessä ja nähnyt meidät eli silloin on helppo peilata omaa sopivaa kokoa. Ihanaa iltaa sinulle, Kata

  32. Hyvää naistenpäivää!
    Kiitos blogista. Se tuo iloa ja piristystä arkeen.

    • Hei Maria! Ihana kuulla ja samoin sinulle 🙂 Mukavaa illan jatkoa, Kata

  33. Huomenta ja Hyvää Naistenpäivää Doppin naisille💞. Jotenkin tuli surullinen olo tekstistäsi lähinnä ajattelemattomien viestien takia. Uskon, että ihmiset eivät koe hoikan ihmisen ulkomuodon arvostelemista arvostelemisena…..outoa kyllä. Olisikin hauska tietää, lähteekö samoilta henkilöiltä muihin verkkokauppoihin samanlaisia kommentteja🤣.Kiitos blogista ja valloittavista videoista😊. Voit uskoa, että ruudun toisella puolella työtänne ja panostustanne arvostetaan ja ihaillaan.

    • Hei Marianne! Kiitos viestistäsi 🙂 Olen samaa mieltä, että hoikkia ihmisiä uskalletaan arvostella. Ihanaa kun seuraat ja olet ollut mukana jo useita vuosia. Arvostan. Ihanaa iltaa, Kata

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *