Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Tämä oli lempikampaukseni 30-vuotta sitten. Autch, nyt rupesi ahdistamaan! Siis kolmekymmentä vuotta sitten….80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa. Onhan siitä tosiaan järisyttävän monta vuotta, mutta äkkiä mietittynä se ei tunnu siltä. Mutta sitten kun rupeaa miettimään, mitä  kolmessakymmenessä vuodessa on tapahtunut, niin onhan niitä tapahtumia ollut. Eletty on ja tähän asti elämä on kohdellut melko hyvin, pieniä kolhuja on tullut matkan varrella, mutta se mikä ei tapa, vahvistaa.

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Kevään kuuma väri on vihreä! Ja se on juuri tällainen ruohonvihreä väri eli sama sävy kuin mekossa on pohjavärinä. Itse en ole koskaan ollut erityisesti ”vihreän ystävä”, mutta olen ruvennut lämpenemään sille. Pidän erityisesti rosan ja vihreän liitosta. Rosa tuo vihreään viehkeyttä ja naisellisuutta ja ennen kaikkea pehmoisuutta.

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Mekko ei ole selästä muotoon ommeltu eli se on sieltä suora ja siksi löysä. Suoravartaloiselle eli H-vartaloiselle naiselle se istuu selästä tiukemmin.

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Vihreä kukkamekko

Mekko on aavistuksen sisäänotettu eli slimmattu sivusaumoista, vyötärön kohdalta. Muutoin mekko on malliltaan suora. Mekossa on hieman erilainen kaula-aukko. Hihansuissa ja helman sivusaumoissa on halkiot. Pienet halkiot keventävät asua. Mekko ylettyy polveen. Mekko vastaa kokoaan eli minulla on päälläni mekosta koko S.

 

Muistatko ”kammat”, jotka laitettiin pitämään kiinni juuri tällaiset kampaukset? Tai sitten hiukset vedettiin löysästi sivuilta taakse ja ne kiinnitettiin kammoilla. Sitten suihkutettiin iso kasa Elnett hiuslakkaa, jonka tuoksun muistan kuin eilisen päivän. No, onhan Elnett lakkaa vieläkin saatavilla. Tykkyä tavaraa, pitää kampauksen kurissa ja nappaa hiuksiin niin lujaa kiinni, että hiuksiin muodostuu valkoista pientä hilettä ja yksi pesu ei riitä sen pois saamiseksi.

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Viime syksynä lenkkarit kirjaimellisesti vietiin käsistä ja moni jäi ilman. Tuloksetta yritin saada niitä lisää. Kevätmallistoihin saimme samaa lenkkaria kuin syksyllä, mutta vaaleampina sävyinä eli

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

  • Rosat lenkkarit € 159,00 koot 37-41 Lenkkarit vastaavat kokoaan

Lenkkarit ovat todella hyvät jalkaan ja olenkin kulkenut syksyn lenkkareillani läpi talven. Pohja on paksu ja tukeva.

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Huppu on kätevä! Se lämmittää ja varsinkin tuulisena päivänä se pitää hiukset kurissa.

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Tämä toinen asu on vihreää mekkoa rennompi asu. Itse voisin kyllä pukea tämän asun töihin, mutta monikaan ei voisi.  Mutta ehkä itsellenikin tämä asu on lähinnä vapaa-ajan asu ja aivan ihana tulevana kesänä. Näen jo unia kun käytän sitä sunnuntaisin kun lähdemme veneajelulle ja pizzalle Skifferiin.

 

Olen ollut tyytyväinen, että tummensimme hieman hiuksiani elokuussa. Viimeksi Nina laittoi siihen muutaman ohkaisen raidan lähtemään ihan tyvestä, koska tyvi rupesi olemaan liian yksivärisen näköinen minun makuuni. Olen tottunut raitaiseen frisyyriin jo lukioajoista. Mutta muuten pidän tästä hiusväristä enemmän kuin ihan vaaleasta, joka minulla oli vuosia. Mutta hiusväri vaihtuu naisen mielen mukaan eikä mikään ole lopullista.

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Wee-toppi

Tämä Wee-toppi on huippu! Se on silkkiä edestä ja takaosa on viskoosi elastania. Topissa on pienet hokkihihat. Toppi on suosittu neuletakkien ja jakkujen alle. Sen kauluksessa olevat pienet laskokset ovat kauniit. Toppia löytyy neljässä värissä:

  • Marjapuuro eli kuvassa oleva väri, löydät sen täältä
  • Valkoinen, jonka löydät Doppshopista eli täältä
  • Vihreä, jonka löydät täältä
  • Keskisininen, jonka löydät täältä

Topista löytyy koot XS-XL  ja toppi vastaa kokoaan. Topin hinta on € 89,00.

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Leikkasin lyhyen polkan kaksi vuotta sitten. Taisi olla niin, että kampaajani Nina tasoitteli sitä kerran sen jälkeen ja se taru oli siinä. Rupesin taas kasvattamaan hiuksia. Minulla oli lyhyet hiukset kun pääsin ripiltä ja silloin elettiin vuotta 1983. Toinen puoli oli ihan lyhyt ja toinen oli pidempi . Muistatteko sen hiustyylin? Niin ja sitten siihen pidempään puoleen otettiin permanentti.

En muista aikaa, koska olen ottanut viimeksi permanentin. Silloin 80-luvulla otin ja monestikin. Kyllähän hiukset tuntuivat paljon paksummilta kun oli permis. Varsinkin, jos sen föönasi suoraksi niin hiukset olivat muhkeat ja runsaat. Olen joskus sanonut Ninalle, että laitettaisiinko minulle permis, että saataisiin tähän läättänään kuontaloon volymiä. No, hän ei ole ollut kovinkaan innokas ajatuksesta, joten olemme haudanneet sen.

Tapaatko sinä ottaa permistä? tai koska olet ottanut viimeksi permiksen?

 

Olen pitkän tukan nainen. Vaikka se onkin jo pitkä ja suora ja sanonta ” pitkä suora tukka vanhentaa” niin sanon piut paut tuolle sanonnalle. 

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Harmaa asu

Hameeseen kuuluu myös huppari. Aika kiva setti! Hupparihan toimii myös rentojen housujen kanssa. Huppari on malliltaan suora ja suht lyhyt. Kummatkin eli huppari ja hame ovat samaa materiaalia joka on 82% polyesteriä 15% viskoosia ja 3% elastania.

Hame on reipas ja rento. Siinä on nyörit vyötäröllä ja hameen sivuissa on kultaiset vetoketjut. Vetoketjut voi pitää auki tai kiinni. Hame ylettyy polven päälle. Minulla on kummastakin tuotteesta päälläni koko S.

 

Vapaa-ajan chill ja hiusasiaa

Tuotteet löytyvät DOPP Helsingistä.

Tuotteita voi tilata myös Doppshop verkkokaupastamme. Voit klikata pinkillä merkittyä tuotetta, niin pääset suoraan sitä kautta Doppshoppiin.

Kategoriat, ,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

13 kommenttia

  1. Ihania kotiasuja!

    Olen etsinyt tuloksetta kivoja sisäkenkiä kotona pidettäväksi. Kaiken maailman aamutohveleita ja karvatossuja löytyy, mutta sieviä sisäkenkiä on mahdotonta löytää. Haluaisin laittaa kivat sisäkengät, kun tulee vieraita. Korkkarit tai balleriinat on liian ”viralliset” varsinkin, jos vieraat ovat itse sukkasillaan. Aikoinaan oli sellaisia pienellä kiilakorolla varustettuja kannasta aukiolevia nahkapohjaisia sisäkenkiä. Josko sinä törmäisin sisäkenkiin messuilla.

    • Hei vakkarilukija ja kiitos kommentistasi:) On muuten totta mitä kirjoitat! Tuo on hankala case, pitää oikein miettiä että millaiset ne sisäkengät olisivat. Itse käytin joskus ballerinatossuja. Ne olivat mustaa mokkanahkaa ja sisällä oli karva. Mutta näyttivät ihan ballerinoilta. En pahus muista mitä merkkiä olivat. Mutta tuossa olisi työsarkaa varsinkin Suomeen. Muualla maailmalla ei kenkiä useasti oteta pois kun mennään kylään. Tämä Suomen ilmasto on sellainen että ei ainakaan talvella loskakelillä voi ihmisten koteihin kengät jalassa mennä. Pidän silmät ja korvat auki, jos löytäisin jotain! Otan haassteesi vastaan:) Viikonloppuja, kata

  2. Mikä ihana mekko taas! Vaikuttaa juuri täydelliseltä niin mallinsa kuin materiaalinsakin puolesta. Täälläkin muistetaan hyvin hiuskammat ja Elnett-lakan tuoksu. 80-luvun ”rich girl look” tupeeratun permanentin kanssa ei olisi onnistunut ilman sitä!

  3. Ihana tuo vihreä mekko. Myös minulle voisit laittaa mittoja koosta XL.
    Kiitos ihanasta blogista:)

    • Hei Kaarina ja kiitos viestistäsi:) Eikö vain:) Kiitos, laitamme huomenna! Mukavaa iltaa, Kata

  4. Ihana, vihreä mekko! Olen kokoa 44, olisiko koko XL minulle sopiva.
    En pääse valitettavasti sovittamaan.

    • Heippa ja kiitos viestistäsi:) Ihanaa kun tykkäät:) Voimmeko laittaa sinulle meilillä huomenna mekon mitat?
      Niin voit katsoa mikä koko olisi sinulle sopiva:) Palaamme huomenna, Kata

  5. Harmaa hame olisi vähän pidempänä täydellinen rennoksi vaatteeksi kesällä. Harmi, että tätä pituutta on suotu 10 senttiä normimittaa enemmän.
    Marjapuuron värinen toppi on ihan karkki, sopii hyvin harmaan kaveriksi. Sen tilaamista täytyy vakavasti harkita, vaikka yleensä kylmät värit sopii minulle paremmin.
    Upeita kokonaisuuksia kuitenkin!

    • Hei Tiina ja kiitos kommentistasi:) Totta, hame on lyhyehkö. Mutta ehkä sen kesällä kestää:) Mieti ja palaa toppiasiaan, jos innostuit. Se on helppo ja ihanaa matskua:) Kiva kun tykkäsit! Mukavaa pakkasviikkoa, Kata

  6. Hienosti sopii vieläkin tuo hiustyyli sinulle. Kaksi kampajaa olen ”hyljännyt” kun ovat painostaneet leikkaamaan lyhyemmän hiusmallin ” koska olet jo tuon ikäinen”. Myös minä olen pitkän polkkatukan suosija ja myös puolisoni pitää hiusmallistani. Sekin on tärkeätä. Vihreä mekko on ihana, voisi varmaan pitää kapeitten housujenkin kanssa?

    • Hei Sirkka ja kiitos kommentistasi:) Kiitos, tuntuu hieman että on mennyt ajassa taaksepäin 🙂 No just niin, pidetään pitkistä hiuksistamme kiinni ja miten kiva onkaan kun voi tehdä ihania nutturakampauksia niihin, varsinkin jos on juhlat. Tykkään pitää myös hiuksia ponnarilla, silloin en eivät roiku vaan ovat siististi kiinni. Kyllä voi pitää housujen kanssa. Halkiotkin ovat sivuissa kivat, joten toimii. Mukavaa viikkoa, Kata

  7. Hih, mies sai pitää Hesarinsa ja minä lueskelin Dopin blogia tyytyväisenä aamulla.
    Ihana postaus pakkasaamua piristämään. Kiitos Kata taas jälleen kerran ihanasta postauksesta.
    Mekkoa on pakko päästä sovittamaan samoin toppia sekä lenkkareita. Kevättä kohti mennään ainakin värimaailmassa.
    Kun hymy huulilla luin kuvailevaa tekstiä, niin tuntui siltä kuin blogissasi olisi myös tuoksuefekti. Tuo Elnet lakan tuoksu ei unohdu koskaan ja ne permanentit, jotka vaan oli niin must juttu silloin joskus.
    Nyt en permanenttia voisi kuvitellakaan.
    Hiustesi väri on nykyään upea. Olen ihan unohtanut kehua sitä. Se sopii sinulle täydellisesti. Saa ihosi hehkumaan. Kampaajasi on tukkataituri.
    Näyttää siltä, että on pakko aikatauluttaa ensi viikko niin että pääse muodin mekkaan Doppiin ostoksille. Mekon etsintä edessä ja ne ihan huivit kutsuivat kohti Doppia.
    Päiväni pelastettu taas ihanalla
    Dopin postauksella
    Vihreä väri antoi jo energiaa pian alkavaan uuteen viikoon ja kohti kevättä. En olisi uskonut roosa värin sopivan vihreän kanssa, mutta taas aukaisi Kata silmäni ja kokeilemaan jotain uutta.

    • Hei Jaana ja kiitos kommentistasi:) Hah, hah! Ihana aamu teillä ja mies tyytyväinen kun sai omia lehden itselleen:) Älä muuta sano, itsekin tunnen sen tuoksun nenässäni. On muuten sellainen tuoksu, että sen tuntisi missä vaan. Voi kiitos, itsekin pidän hiusväristäni. Nina on todella osaava kampaaja. Hän on muuten uskomaton energiapakkaus. Hänellä on aina 100 rautaa tulessa, nytkin opiskelee ja tekee muutamaa työtä siinä ohella jne…Tulehan käymään taas, niin katsotaan mitä sinulle keksitään! ja on muuten huippukaunis tuo rosa vihreän kanssa! Katsotaan mitä uutta vihreää siellä saapuukaan ensi viikolla. Mukavaa pakkasviikkoa, Kata