Salon Adelaide teki kampaukset ja meikit meidän Fashion Night tapahtumaan torstai-iltana. Koska meidän teemana oli 60-luku, niin kampaukset saivat olla isoja, korkeita ja muhkeita, oikein minun lempparikampauksia. Jos jotain inhoan, niin se on littania kampauksia! Mietin ääneen keskiviikko-iltana kun sovittelimme mallien kanssa vaatteita, että osaakohan kampaaja Amanda, Salon Adelaidesta tupeerata kunnolla? Mallimme Elina vastasi heti, että kyllä osaa, Amanda on laittanut hänelle kampauksen ennenkin. Kun istuin tuoliin, niin sanoin Amandalle, että tupeeraat niin, että itseäsikin hirvittää. No, eihän Amandaa tarvinnut kahta kertaa opastaa, otteet olivat niin varmat, että tiesin heti, että hyvä tästä tulee. Olen ollut ottamassa kampauksia, missä kerron, että hiusten pitää olla isot ja ne on tupeerattava kunnolla, mutta kampaaja on hieman tupeerannut tyveä ja suihkauttanut ripauksen lakkaa ja siitähän ei nyt mitään tule. Tunti ja hiukset ovat päätämyöden. Amanda teki malleille ja minulle niin onnistuneet kampaukset, kuten kuvasta näette, että minulla on se sama kampaus kuin torstaina laitettiin ja nyt eletään lauantaita! Tytöt ihmettelivät liikkeessä perjantaina, että kuinka olen nukkunut, kun hiukset ovat edelleen noin hyvät. Sanoin, että minulla oli puuhalko vain niskan takana:) No ei…kyljellä, kuten yleensäkin nukun. Meikkikin oli niin ihana irtoripsineen, että en olisi millään malttanut pestä sitä torstaina pois. Mutta pakkohan se oli, samaa meikkiä ei voi pitää kolmatta päivää:)

Lauantaiaamuna mietimme brunssipaikkaa mieheni kanssa ja muistin, että olin lukenut Ravintola Sunnista, joka sijaitsee Senaatintorin kupeessa. Netti näytti, että brunssi oli täynnä, mutta sehän ei meitä lannistanut. Kävelimme sisään ja kerroin, että olemme valmiita pöydästä 45 minuutissa. Paikassa ei ollut vielä paljoakaan ihmisiä klo 10.00 aamulla, joten paikka löytyi ja saimme sen 45 minuuttia aikaa syödä. Brunssilta löytyi viittä eri salaattia, leipiä, juustopöytä, lihaa, luonnonjogurttia ja marjapuuroa. Hyvä brunssi, ruokaa oli kohtuullisesti, ei yltäkylläisesti. Kananmunia ei ollut, niitä jäimme kaipaamaan.

Huomaatko, että nuttura on ihan täydellinen vielä takaa

Minullehan on aina tärkeää, että jälkkäripöytä on kunnossa. Tässä katsastan tarjontaa ja mietin tarkasti mitä aion maistaa. Syön mielummin vähemmän ”oikeaa ruokaa”,  jotta tilaa jää jälkkärille.

Porkkanaleivokset olivat hyviä, pannaria en maistanut, kun mietin, että jos ne ovatkin kovia. Mutta suklaamousse oli todella hyvää, siinä maistui aito suklaa ja aina välillä tuli suklaapala suuhun. Vieressä oleva mangomousse ei minua houkutellut kirpeytensä vuoksi, mutta mieheni piti siitä. Toki kahvi ja tee kuuluivat hintaan, tuoremehua ja kuplivaa sai tilata erikseen. Kiva miljöö ja hyvä brunssi.

Kello viisi hyppäsimme taksiin ja suuntasimme jokavuotiselle illalliselle, saman porukan kanssa, Ravintola Sipuliin. Minä olen hyvin nopea valmistautumaan, kun johonkin pitää lähteä. Tällä kerralla olin vielä nopeampi, koska hiukset olivat edelleen ojennuksessa, hieman hiuslakkaa lisää ja meikin korjailua, pikasuihku ja mekko päälle. Se, ketä meidän perheessä saadaan odotella, on meidän miesväki. Yleensä minä ja tyttäremme seisomme valmiina takki päällä, kun joku miehistä vielä suihkuttelee dödöä kainaloihinsa. Meidän perheen naisten yleinen lause onkin, että miehiä saa aina odottaa! Niin kävi myös tänään.

Muuta asukuvaa illan mekosta ei ole kuin tämä, jonka räpsäsin ajankuluksi kun odotin miestäni. Tämä oli elämäni ensimmäinen valokuva näin peilinkautta, itse kameralla otettu.

Lähdin liikkeestä perjantaina 14.40, kiidin kotiin, heitin ensimmäisen mekon laukkuun, joka roikkui henkarilla ja kirjaimellisesti juoksin kolmen junaan, joka lähti Helsinkiin. Vaikkakaan en sen enempää lauantai-illan asua miettinyt, tuli kokonaisuudesta hyvä. Andiatan pitsimekko ja In Wearin takki sopivat kauniisti keskenään ja löysin vielä Andiatan karvakauluksenkin kaapista, joka sopi värinsä puolesta laukkuuni sekä nahkahanskoihini. Muistattehan, että hanskat viimeistelevät naisen tyylin. Viipotan usein takki auki, mutta aina nahkahanskat käsissä.

Ravintola Sipulissa oli maittava ruoka. Ruokia kannettiin pöytään viisi eri ruokalajia, mutta nappasin kuvan ainoastaan alkupaloista. En halunnut aloittaa ruokailua ensin kuvaamalla ruokaa, se ei sopinut tilaisuuden luonteeseen.

Kävelimme yöllä Sipulista kotiin ja Senaatintorin kirkko oli niin kauniisti valaistu. Hiukset olivat edelleen ojennuksessa, mutta purin nutturan yön pikkutunneilla, vaikkakin olisin voinut vielä sunnuntaipäivän sillä kulkea, mutta vaihtelu virkistää.