Asiakaspalvelu: 040 195 2113 shop@dopp.fi

Asiakaspalvelu: 040 195 2113 shop@dopp.fi


30.11.2015 |

Vilkas viikonloppu vierähti vuoden vanhempana

Se oli kerrassaan hektistä menoa, koko viikonloppu. Perjantaina tapahtui paljon, kävin Andiatan mallistoon tutustumassa, lounastin sydänystäväni kanssa Teatterin salaatilla, kävin tervehtimässä muutamaa kolleegaani, siemailin teetä blogiystävieni kanssa ja lopuksi vielä astuin oopperamusikaalin jännittävään maailmaan.

 

Olen tällainen yksinäinen susi tämän bloggailun kanssa eli en kuulu mihinkään blogiyhteisöön. Olen tutustunut bloggailun kautta muutamiin ihaniin, aikuisiin naisiin ja halusinkin kutsua heidät Salutorgetin Afternoon teelle ja nähdä heidät livenä. Paikalle pääsi Pinkit Korkokengät, Business Woman ja Sara S. Naiset olivat juuri niin iloisia, mukavia ja ystävällisiä kun olin kuvitellutkin.

 

Salutorgetissa on oikein onnistunut Afternoon Tea. Pia totesikin minulle, että taidat olla tee ihmisiä mutta se ei pidä paikkaansa, olen kahvi-ihmisiä. Mutta rakastan teehetkiä, niissä on fiilistä. Olemme olleet pari kertaa Lontoossa Hotel Ritzissä tee kutsuilla ja oi, kuinka tykkään niistä! ja tiedättekö, kuka seisoi vieressäni Ritzin hotellin baarissa juoden Dry Martinia? Hän oli Pierce Brosnan, ihkaelävä 007. Ja hänellä oli musta smokki päällä..kuin suoraan leffasta.

 

Voiko mekko istua paremmin?

Kävin tutustumassa Andiataan ja olin otettu heidän toiminnastaan. Andiatalla on oma suunnittelu ja kaavoitus Suomessa eli kaikki mallit sovitetaan ja hiotaan kuntoon täällä Suomessa ja lopullinen tuotanto tapahtuu Virossa tai jossain muualla Euroopaan maassa. Tiesin olevani innoissani, nähdessäni heidän mallistot ja olenkin sanonut, että jos minulla ei olisi omaa vaateliikettä niin olisin Andiatan vakioasiakas. Liikkeestäni huolimatta minulla on heiltä ostettuja ikuisuusvaatteita, kuten tummansininen villakangastakki, musta pitkä mekko ja pari silkkipaitaa. Mutta kesän juhlamallisto ja alkusyksyn mallisto olivat niin upeita, että halusin niitä liikkeeseeni ja tarjota näitä kauniita vaatteita teille, vaasalaiset naiset. Eli Andiata rantautuu Doppwomaniin ja että, olen ylpeä siitä!

Tätä puuteriroosaa Andiatan pitsimekkoa, jossa on musta samettirusettivyö tulee meille myyntiin jo ensi viikolla. Mieheni sai kaivettua liput The Phantom of the Operaan, vaikka se onkin loppuunmyyty. Olemme nähneet kyseisen musikaalin Lontoossa koko perheen voimin, mutta oli kiva nähdä myös tämä suomalainen versio.

 

Puin mekon kanssa paksut mustat sukkahousut, mustat korkkarit ja mustan pienen tekoturkin. Halusin mekosta hieman rennomman, siksi nämä mustat paksummat sukkahousut. Pitkät nahkahanskat sopivat turkin kanssa niin loistavasti ja jos minulla olisi ollut mukana pieni musta laukku, olisin ottanut sen mukaan, mutta meni se näinkin, isommalla beigellä laukulla.
Vanhenin vuodella tällöin perjantaina ja nyt tuntuu siltä, että aika voisi pysähtyä. Olen jo reilusti lähempänä 50 vuotta kun 45 vuotta ja se on ajatus, josta en ole innoissani. Mieheni, joka täytti 50 vuotta vajaa kaksi vuotta sitten sanoo minulle aina joskus, että ota nyt rauhallisemmin, et ole nuori tyttö enään ja tajuat sen kun täytät 50 vuotta. Olen kyllä tajunnut sen jo aikoja sitten, 15 vuotta sitten kun avasin vaateliikkeeni juoksin siellä yötä myöden kuin hullu aropupu, nykyään en juokse enään vaan kävelen reippaasti.. Vartaloni pysyy kuosissan suht´ tarkan syömiseni johdosta, mutta harmittaa että urheilu, joka on minulle tärkeää, on tänä syksynä jäänyt. Olen harkinnut joulun jälkeen personal trainerin palkkaamista, joka potkisi minut salille ja lenkille. Luulen, että olen sen tarpeessa ja koitan vähentää kiireitä ja keskittyä enemmän omaan hyvinvointiin. Kaikkihan on sinusta itsestäsi kiinni, mutta miksi se on välillä niin vaikeeta hypätä pois kiitävästä junasta? ehkä se johtuu siitä, ettet kuitenkaan halua tehdä sitä. Minun elämäni on juuri nyt kuitenkin parasta mitä voin toivoa, mutta näin olen todennut aina, joka vuosi.

 

Lauantaiksi olimme varanneet liput Murhaavaan Illalliseen. Ideana on, että ruokailun yhteydessä katsotaan teatterinäytös. Näyttelijät sukkuloivat lavan ja meidän katsojien joukossa ja näyttelijöitä on sijoitettu myös ruokapöytiin, katsojien joukkoon eli katsojat olivat silminnäkijöinä murhassa  ja mukana näytelmässä.

 

Helsingin Suvilahteen oli rakennettu iso teltta, jossa näytelmä pidettiin. Ruoka oli myös hyvää, vaihdoimme possun kasvisruoaksi ja se onnistui hyvin, kun ilmoitimme asiasta heille etukäteen.
Ilta oli erilainen ja oikein onnistunut, suosittelen kaikille, jotka haluavat jotain erilaista viihdettä ruokailun merkeissä.

 

Murhaavaan illalliseen puin nahkalegginsit ja takkimekon, ajattelin myös että voin pitää turkkia ja huivia päälläni, jos teltassa olisi kylmä, mutta se oli turha pelko, teltassa oli lämmin. Mustan asun väripilkkuna toimi punainen laukku, kynnet ja huulipuna.


20 kommenttia

  1. Doppwoman sanoo:

    Heippa! odotamme mekon saapuvaksi maanantaiksi liikkeeseemme ja kaikkia kokoja tulee. Pääsetkö sovittamaan sitä?

  2. Anonyymi sanoo:

    Voi miten kaunis tuo pitsimekko! Löytyyköhän sitä vielä teiltä, ehkäpä koossa 34 tai 36? 🙂

  3. Doppwoman sanoo:

    Hei Marre:) Kyllä, yhdistää vaan mustaan vyöhön ja sukkahousuihin, itse pidin yhdistelmästä tosi paljon!

  4. Doppwoman sanoo:

    Kiitos Jessica:) Jep, olemme innoissamme!

  5. Marre sanoo:

    Minulla on tuollainen puuteriroosa pitsimekko, onkin hyvä vinkki että voisin myös käyttää mustan vyön ja mustien sukkahousujen kanssa 🙂 Sopii talviaikaan.

  6. Onnea kaunokainen! <3 Mahtavaa, että saatte Andiataa myös Doppiin!!

  7. Doppwoman sanoo:

    Käy heidän sivuilla ja kun valitset nilkkurit, niin ne ovat ne toka viimeiset, ainakin minun mielestäni. Ne ovat kuvassa vain siniset, itselläni on mustat. Olen ostanut ne Ziosta, Galleriasta Aleksanterinkadulta, hinta muistini mukaan oli € 139,00.

  8. Anonyymi sanoo:

    Voisitko laittaa lähikuvan noista Wondersin bootseista. Kiitos jo etukäteen!

  9. Doppwoman sanoo:

    Voi kiitos:)) Kiva kun seuraat ja mukavaa tiistaita sinulle!

  10. Doppwoman sanoo:

    Harmi oli, kun et päässyt ja juttua näillä naisilla kyllä riittää:)
    Ihanaa kun olet tykännyt asuista, Andiatan pitsimekko on taivaallinen! Ehdottomasti suosittelen sovittamaan, istuvuudet ovat vaatteissa kunnossa. Mukavaa tiistaita sinulle!

  11. Anonyymi sanoo:

    Oot kyllä upea! Kiva tyyli! Seuraan!

  12. Haveaniceday1 sanoo:

    Synttäriviikonloppu kuulosti ja näyttää olleen tosi mukava. Nyt minua harmittaa erityisen paljon kuvat nähtyäni etten päässyt paikalle. Teillä riitti varmasti juttua 🙂

    Asusi ovat olleet taas niin ihania. Teatteriasusta tykkään erityisen paljon. Andiatan vaatteet ovat varmasti ihanan laadukkaita, en ole valitettavasti koskaan edes sovittanut.

  13. Doppwoman sanoo:

    Kiva kun löysit meidät ja tervetuloa lukijaksemme:) Tekoturkki on More&Moren ja meiltä löytyy sitä vielä yksi 38 ja hinta on € 139,95. Nilkkurit on Wondersin.

  14. Doppwoman sanoo:

    Hei Maiju ja oli kiva nähdä:) Kivaa, kun tulette Vaasaan keväällä, järjestämme teille jotain kivaa:)

  15. Doppwoman sanoo:

    Kiitos Tiia! Kyllä me saadaan uudet treffit aikaiseksi:) Hui, mitä aaltoja..Mukavaa alkavaa viikkoa!

  16. Anonyymi sanoo:

    Onko tuo punainen väripilkkusi Chanelin boy?

  17. Anonyymi sanoo:

    Ihana blogi, jonka vasta löysin. Kiva pieni tekoturkki ja nilkkurit. Kenen mallistosta?

  18. maiju sanoo:

    Ihana kun kutsuit. Sinuun oli ihana tutustua. Varmasti tavataan toistekin. Tullaan sitten sinne Vaasaan keväällä jossain vaiheessa, niin kuin puhuttiin.

  19. Tiia K sanoo:

    Voi että niin ihania tunnelmia ja oli vielä syntymäpäiväsi! <3 Onnittelut tätäkin kautta ja teillä oli aivan ihana teehetki. <3 Uijui olisi kyllä ollut mahtavaa törmätä Lontoossa Pierceen ja vielä teellä, aika muikeaa.

    Ihanaa alkanutta viikkoa ja toivottavasti saadaan uusi mahdollisuus treffata toisellakin kertaa. Meillä oli risteilyllä tosi mukavaa, vaikka aallot olivat 9metrisiä….

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *