Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Neuleviikko: Ponchoneuleet ja neulearvonta loppuu!

Tänään on neuleviikon viimeinen neuleasupostaus. Kaksi päivää sitten kun kuvasimme ulkona, ei lunta vielä ollut, mutta eilen aamulla oli lunta meidänkin pihassa. Minua hieman ihmetyttää, kun lehdet pauhaavat Suomen lumimyrskyistä ja sateista. Ei ennen tällaista hypetystä ole säästä ollut. Sää on noussut Suomessa isoksi puheenaiheeksi viimeisten vuosien aikana. Uskon, että asiaan on myös vaikuttanut se, että pari viime kesää on ollut kylmiä, mutta onneksi vähälumisia 🙂

 

Neuleponcho on kiva tuote. Se pelastaa monta asukriisiaamua, kun tuntuu, että mikään ei kelpaa tänään päälle. Oletko sinä joskus aamuisin känkkäränkkä? Vaihtelet vaatteita, viskot niitä tuolille ja sängyn päälle eikä mikään kelpaa, kaikissa on joku vika. Tiedän tunteen, nuorempana naisena harrastin tuota, mutta en enään. Nykyään puen aamuisin vaatteet päälle päätettyäni ensin, laitanko mekon tai housut. Ja mekkoon päädyn aina, jos haluan päästä helpolla.

Puin ponchoneuleen alle valkoisen kauluspaidan, koska en osaa olla pelkällä neuleella. Ainakin huivin olisin kaivannut kaulaan, mutta kauluspaita on pukeva ja kun rannekkeet vetää neuleen alta esille, on asu huoliteltu. Kauluspaita vilahtaa ponchoneuleen sivusta ja on muutenkin hyvän mittainen, normaalia paitsikkaa hieman pidempi.

 

Ponchoneuleen matsku on 40% viskoosi, 30% polyamidi, 25% villaa ja 5% cashmiriä

 

” Ponchoneuletta löytyy marjapuuronvärisenä ja mustana ”

 

Teetin 80-luvun loppupuolella itselleni mustat nahkahousut. Ne tulivat heti mieleeni, kun näin nämä housut. Ne olivat yhtä ihanan pehmoista lampaannahkaa kun nämäkin housut ovat, mutta niissä oli ”ukkohousu” malli. Puin niihin leveän mustan nahkavyön vyötärölle ja housujen edessä oli muutama vekki, sivutaskut ja kapeahkot lahkeet. Minulla ei ole aavistustakaan, mihin olen ne hävittänyt, harmi. Ihanat ne oli, mutta raskaat ja kuumat, varsinkin discossa 🙂

 

  • Ponchoneule Part Two € 99,95 koot S/M ja L/XL
  • Paitsikka PBO € 99,00 koot 34-44
  • Nahkahousut In Wear € 279,95 koot 34-44
  • Kaulakoru Syster P € 99,00

 

Jalassani olevat nahkahousut ovat aitoa nahkaa. Housujen malli on sama kuin Gabin päällä olleet tummanharmaat ruutuhousut ja minun päälläni olleet vaaleanharmaat ruutuhousut. Housut istuvat loistavasti vyötäröltä, edessä on kaksi taskua ja yleisilme housuissa on istuva, mutta ei skinny. Aukaisin vetoketjut lahkeista, koska halusin pukea lahkeet nilkkureiden päälle. Housuissa on vuori ylhäältä polveen asti, joten ne tuntuvat mukavilta päällä.

 

Nyt on viimeinen mahdollisuus äänestää tämän viikon neuleita, koska äänestys loppuu tänään lauantaina klo. 18.00. Ilmoitan neuleen voittajan huomisessa blogipostauksessa. Kommentoi sen postauksen ”kommenttikenttään”, jossa on sinun suosikkineuleesi. Neuleviikko alkoi viime sunnuntaina. Muistathan laittaa kommenttiin nimesi tai nimimerkkisi. Arpaonnea!

Viikon neulepostaukset löydät allaolevista linkeistä:

Sunnuntai
Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

68 kommenttia

  1. Heippa! Kyllä hameita löytyy ja joitakin on postailtukin esim. villakangashameita, nahkahameita ja kynähameita. Liikenaisen postauksessa olevat neuleet sopivat nimenomaan kynähameen kanssa samoin vaikkapa se musta neulepaita "Neuleet rocknahkahousuihin.." postauksesta ja joko lyhkäiset tai pitkät, hameen peittävät neuletakit. Hyvää syksyä, Kata

  2. Marjapuuron värinen ponchoneule on ihana!
    Pirjo Tampereelta

  3. uuden mallisia ja ihania neuleita kaikki. Kun nyt lumi laskeutui maahan, ne houkuttelevat ihanasti. Valitsisin itse harmaan neuleen, jonka selustassa on kiva aukko nauhoituksineen. Se soisi lähes kaikeen, jopa konserttiinkin. mutta missä ovat hameet? ne selvästi ovat tulossa, huomasin kirjamessuilla. Millaisia on DoppWomanilla? Mikä neule sopisi kynähameen kanssa?

  4. Marjapuuron värinen ponco olisi ihana uusi tuttavuus! Anne Keski-Suomesta

  5. Marjapuuron punainen poncho on herkullisen värinen.
    Pukisin sen heti päälleni.
    T: Turutar XL

  6. Poncho neule olisi aivan ihana ��
    T. Leena

  7. Ponchoneule mustana sopisi moneen lähtöön! t. Anna-Karoliina

  8. Punainen ponchoneule on ihan super ihana!
    -Murjaana

  9. Pitkä harmaa neuletakki olisi ihana. T. Sirpa

  10. Musta ponchoneule sopisi kaikkiin tilanteisiin��
    Nahkashousut myö päheet��