Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Kaikella on oma aikansa…

 

Tästä postauksesta tuli yrittäjäelämäni vaikein postaus. Lupaan, että tämä mitä nyt kerron, ei ole ollut helppo päätös eikä sitä päätöstä ole tehty hetken mielenjohteesta (kuten ei muitakaan elämäni päätöksiä). Mutta tämä päätös oli tehtävä ja tiesin, että se tulee eteeni enemmin tai myöhemmin. Kauan mietin, oliko nyt sen aika, mutta huipulta on on huomattavasti mukavampi lopettaa kuin alhaalta.

Siksi olen päättänyt, että DOPP Vaasa sulkee ovensa kesän loppupuolella, 18 vuoden jälkeen ja keskitän kaikki voimani jatkossa blogiin sekä DOPP Helsinkiin.

 

Tiedän, että tämä tulee kylmänä pyyhkeenä monelle vaasalaiselle naiselle, mutta kerron päätökseni syyt, jotta mahdollisimman vähän jäisi ihmisille spekuloitavaa. Tiedän, että asiaa spekuloidaan silti, mutta DOPP Vaasan sulkemiseen ei liity mitään draamaa.

 

Suurin syy päätökseeni on se, että en pysty jakautumaan samanaikaisesti 100 % kahteen paikkaan sekä tähän blogiin, mitä nyt luet. Vaikka olenkin mielestäni hurjan energinen ja touhuan jatkuvasti valveilla ollessani, niin toinen minä ei voi olla DOPP Vaasassa ja toinen DOPP Helsingissä. Viimeinen vuosi on menty niin, että olen yrittänyt olla henkisesti kummassakin liikkeessä, mutta fyysisesti luonnollisesti vain toisessa niistä. Kumpikaan liike ei ole saanut 100 % huomiotani ja siitä kärsin minä, työntekijäni sekä liikkeet.

Kärsin kovasti siitä, että pedanttina luonteenani en ole voinut tehdä kaikkia asioita täydellisesti! Nyt kun saan keskittyä yhteen liikkeeseen sekä blogiin, saan asiat taas täydellisesti hallintaani.

 

 

Blogini lukijamäärä on kasvanut hurjaa vauhtia ja myös se vaatii minulta töitä. Tiedät, että kirjoitan blogia 3-4 kertaa viikossa. Doppwomanin tasoisten blogien bloggarit ovat jo yleensä kokopäiväisiä bloggareita eli tekevät ainoastaan blogia työkseen ja minulla on blogin lisäksi vielä kaksi liikettä. Kirjoitan blogia joka ilta, lauantai-illat (ainakin alkuillan) pyhitän miehelleni tai perheelleni. Kuvaan blogikuvat myös itse ja käsittelen ne, joten joka ilta liikkeen sulkemisen jälkeen käsittelen kuvia ja kirjoitan postauksia melkein puoleen yöhön. Eli normaalin työpäivän 10-19.00 jälkeen on vielä blogityöt 3-4 tuntia. Tämän päälle tulee myös asiakas-illat, joita on ollut viimeisen vuoden aikana vähintään yksi per viikko.

Normaali työviikkoni on noin 70-80 tuntia viikossa. Tähän voi lisätä vielä ajamiset Vaasan ja Helsingin välillä. Olen opetellut itse valokuvauksen sekä blogin tekemisen. Olen istunut satoja tunteja luurit päässäni opetellen You Tubesta mm. valokuvausta, kuinka blogipohjaa käytetään ja päivitetään sekä opetellut somen käyttöä. Jos joku olisi sanonut minulle ennen blogiani, että sinusta tulee ”aika hyvä somemarkkinoija” olisin nauranut. Mutta nyt voin todeta, että kaiken oppii, jos on motivaatiota.

Olen kuitenkin miettinyt onko mitään järkeä vetää itseään jatkuvasti piippuun? Vielä terveyteni on kestänyt, mutta kauanko se tulee kestämään. Yksityisyrittäjän toiminta on jatkuvasti löyhässä hirressä elämistä. Jos minä en pysty toimimaan, eivät toimi liikkeetkään. En voi jäädä sairaslomalle ja homma jatkuisi entisellään.

 

Palvelukonseptimme ansiosta DOPP on pärjännyt hyvin kilpailussa isoja ketjuja ja marketteja vastaan. Konsepti on kuitenkin sellainen, että se pitkälti edellyttää läsnäoloani liikkeessä palvelemassa asiakkaitamme. Tyyliblogimme, jossa itse esiinnyn noin 90 % kuvissa on lisäksi vahvistanut palvelukonseptiamme ja brändiämme niin, että asiakkaat pitävät siitä, että olen paikalla. Tämä taas johtaa ristiriitaan, että en voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa. Aina jompi kumpi toimipisteistä kärsii.

Olen onnellinen, että olen saanut tehdä Vaasassa rakastamaani työtä näinkin kauan. Mietin yrittäjäurani alkuaikoina, että jos 10 vuotta saa yrittäjyydessäni täyteen, olen ylpeä siitä. Nyt ollaan jo 8 vuotta tuon ajan yli ja homma jatkuu edelleen. Ja jos kaikki menee elämässäni hyvin, uskon että näet minut vielä 17 vuodenkin päästä myymässä sinulle asukokonaisuuksia:)

 

Tiedätte, että olen hyvin  perhekeskeinen ihminen. Kaikki meidän lapsemme ovat muuttaneet elämän perässä muualle pois Vaasasta. Teimme mieheni kanssa päätöksen, että me haluamme olla lastemme lähellä kun he perustavat perheitään ja olla käytettävissä. Siksi mekin päätimme muuttaa Helsinkiin, joka ei ollut vaikeaa, olemmehan aiemmin asuneet pääkaupunkiseudulla toistakymmentä vuotta ja kaikki lapsemme ovat syntyneet siellä. DOPP Helsingin perustaminen vei myös elämäni takaisin pääkaupunkiseudulle ja tätä kautta pääsin mukaan työelämään, missä haluan olla. Vaasassa on edelleen äitini ja sukulaiseni sekä kesähuvilamme ja Vaasa tulee aina olemaan osa elämäämme, mutta ei enään kotipaikkanamme.

 

Olen kiitollinen vaasalaisille naisille, jotka olette käyneet meillä ja tukeneet erikoisvaateliikettä. Te olette tietenkin sydämellisesti tervetulleita DOPP Helsinkiin, koska sieltä löydätte minut ja ihanat työntekijämme. Te tiedätte, että meiltä saa palvelua ja me haemme ja etsimme teille asukokonaisuudet! Mutta, jotta me pystymme palvelemaan koko Suomenmaan naisia, on meidän liikkeemme sijainti oltava Helsingissä. Pääkaupunkiin tulee naisia ympäri Suomea niin loma- kuin työmatkoille. Näin haluan toimia ja olla mahdollisimman monen naisen tavoitettavissa seuraavat vuodet. Päätimme siis siirtyä vuosi sitten ”suuremmille vesille” ja olen iloinen, että teimme niin. Tämä vuosi on ollut huippuraskas, mutta antoisa. On ollut liikuttavaa huomata, kuinka onnellisena meidät on vastaanotettu Helsingissä. Kuinka kiitollisia naiset ovat olleet palvelustamme ja kattavista valikoimistamme. Olemme jo näin lyhyessä ajassa saaneet jalansijan Helsingin kovassa kilpailussa. Se ei ole tullut itsestään vaan se on vaatinut työtä, hikeä ja jopa muutaman kyyneleen.

Mikään ala ei ole helppo ala. Vaateala on erityisen haavoittuvainen, olemme jopa sään armoilla, saatikka vahvassa puristuksessa nettikauppojen ja suurien ketjujen välissä. Tempo on nopeaa, nukahtaa tällä alalla ei saa hetkeksikään tai olet ”last season” joka suhteessa.

 

Totean suoraan, että Vaasaan jää iso rako, kun DOPP Vaasa poistuu. Sieltä katoaa ihmisläheinen ja rehellinen palvelukonsepti, johon niin moni vaasalainen nainen on luottanut. Mutta DOPPin on nyt vaan aika keskittyä Suomen pääkaupunkiin ja palvella sitä kautta koko Suomen naisia, myös siis edelleen teitä vaasalaisia naisia. Onkin ollut ilo huomata viimeisen vuoden aikana, kuinka paljon vaasalaisia tuttuja asiakkaita on tullut käymään DOPP Helsingissä. Sinnehän on helppo tulla, sijaitseehan se ihan ydinkeskustassa. Ja siellä on samanlainen kotoisa ja välitön tunnelma, kuin DOPP Vaasassakin on ollut. Meille voi tulla ”vaan katselemaan ja hypistelemään” kuten asiakkaamme välillä sanovat. DOPP Helsinki on nyt sinun toinen olohuoneesi!

 

Haluan tässä yhteydessä esittää suuren kiitoksen myös ihanille työntekijöilleni. Pitkäaikaisimmalle työntekijällemme Eijalle, joka on ollut mukana Vaasassa rakentamassa DOPP stooria jo 18 vuotta. Apulaismyymäläpäälliköllemme Ivonelle, joka on hoitanut DOPP Vaasaa kuin omana liikkeenään sekä ahkeraa ja reipasta Joannaa, joka on palvellut asiakkaita suurella sydämellä. Olemme olleet suurta DOPP perhettä ja tulleet loistavasti toimeen keskenämme. Nyt jokainen jatkaa omaa polkuaan ja me pysymme ikuisina ystävinä.

18 vuoden työrupeamani on Vaasassa nyt loppusuoralla ja DOPPin on siis syksyn tullen aika jatkaa matkaansa ja keskittyä yhteen toimipisteeseen eli Helsinkiin. 

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

14 kommenttia

  1. Kirjoitus kosketti ja pysäytti.
    Ei meidän naisten pidä olla mitään supernaisia, jotks pyörittävät kaikkia oravanpyöriä 24/7 väsymättä.
    On hyvä tuntea rajansa ja ymmärtää ettei kaikkeen vaan aika riitä vaikka halua , tahtoa ja sisua olisi.
    Halaus Kata ja teit ratkaisun, mikä ei ollut helppo, mutta kannaltasi oikea, vaikkakin raskas.
    Kaikella on aikansa ja nyt on Dopp Helsingin aika loistaa stadin suurempana helmenä.

    • Kiitos Jaana kauniista viestistäsi:) Olet oikeassa, vaikea mutta oikea. Olo on nyt helpottunut ja kun uutisen vastaanotto on ollut ymmärtäväistä, niin siitä olen kiitollinen. Kyllä, nyt oli tämän aika ja niin ihana on olla Helsingissä ja tutustua teihin ihaniin asiakkaisiin täällä päässä. Mutta sydämestä toivon, että vaasalaiset naiset löytävät meidät myös Helsingistä. Aurinkoista vkl sinulle, Kata

  2. Harmi! Ainut ihana liike Vaasassa, joka tarjosi monipuolista yksilöllistä muotia kaiken ikäisille ja kokoisille. Palvelu ensiluokkaista ja jos asiakas oli hiukan eksyksissä vaatetuksen suhteen, aina löytyi luotettavia auttavia käsiä sekä stailauspalvelua. Ihania asiakasiltoja, jossa näkyi kokonaisuuksia mitä ei aina välttämättä tangoilta heti huomaa. Hiukan osasin odottaa tätä Kata, ajattelin kauanko jaksat touhuta kahden kaupungin välillä. Toivottavasti nähdään Hesassa kun piipahdan siellä❤

  3. Usch så tråkigt. Jag besöker alltid Dopp Vasa när jag är hemma i Vasa. Trots att jag bor i Stockholm med ett stort utbud av klädaffärer hittar jag nästan alltid ngt roligt hos er. Och framförallt ett stort plus till dina fina, kunniga och glada medarbetare som alltid hjälper en att hitta kombinationer som man inte själv tänker på. Kommer att sakna Dopp Vasa. Tyvärr är jag väldigt sällan i Helsingfors. Men stort lycka till. Finns det ingen annan som kunde ta över butiken….

  4. Huh! Kylläpä otsikko hätkähdytti?. Olenkin ihmetellyt energiasi määrää ja jaksamista, kun olet toiminut kahdessa liikkeessä ja tosiaan blogi vielä siihen päälle. Perheellekin pitäisi aikaa riittää ja levolle. Ei varmasti ollut helppo päätös. Ihanaa, että Helsingin liike säilyy ja blogi. Säikähdin, että lopetat kokonaan. Olen vasta vuoden ollut asiakkaana ja ollut niiiiiiiiiiiiin tyytyväinen saamaani palveluun. Toivon, että voin olla vielä monen monta vuotta asiakkaananne. ❤️ Juna tuo Kaakkois-Suomesta.

    • Hei Maarit ja kiitos viestistäsi! Älä säikähdä! DOPP Helsinki ei lopu missään nimessä, mutta DOPP Vaasan lopetan juuri siksi, että en pysty olemaan kahdessa paikassa yhtäaikaa. No, luit tekstini, niin tiedät. Ihanaa, kun olet löytänyt meidät ja niin mahtava kuulla, että olet tyytyväinen DOPP Helsinkiin!!! No ihan varmasti voit olla useita vuosia vielä asiakkaamme, mehän emme lähde Helsingistä kulumallakaan 🙂 Nähdään taas, Kata

  5. Kylläpä otsikkosi pysäytti. Huolestuin jo, että blogisi loppuu, kun sen avulla me pysymme kartalla läpi koko maan.
    Ymmärrän täysin perustelusi ja aikuinen tekee järkevästi, että ajoittain pysähtyy miettimään elämäänsä ja eloaan.
    Helsinki on keskeinen ja teidän postimyyntikin toimii niin hyvin, jotta ei niin suurta huolta.
    Täällä pohjoisessa on jo niin totuttu, että kaikki asiat ovat matkojen takana.
    Nyt päätös on tehty ja sekin on varmaan helpottavaa. Olet ihana nainen.

    • Hei Kirsi ja kiitos viestistäsi:) Ei, blogi ei lopu:) Tykkään tehdä sitä, se on hieman erilaista. Olet oikeassa, meidän postimyynti toimii hyvin ja yritämme miettiä syksyksi miten voisimme kehittää sitä ja tehdä sen helpommaksi asiakkaillemme. Päätöksen teko oli raskasta, mutta fiilis on ihan hyvä. Asiakkaat ymmärsivät asian niin loistavasti:) Kiitos sinulle ja tervetuloa DOPP Helsinkiin! ja viestiä vaan, jos haluat tilata jotain:) Kata

  6. Kata hyvä, mielestäni tosi hienoa ja rohkeaa tunnustaa tosiasiat, vaikka se ei todellakaan ole helppoa, ei todellakaan. Olet niin työhösi uhrautuva, todellinen ammattilainen mutta kuten sanot et voi olla kahdessa paikassa saman aikaan. Ja mikä tärkeintä, oma jaksaminen ja omat läheiset. Toki me asiakkaat ollaan siinä heti seuraavina mutta ratkaisuja on pakko tehdä. Toivon sinulle voimia ja kaikkea hyvää Helsingin liikkeeseen. Se on ihana olohuone, todellinen karkkikauppa, loistava hypistelypaikka ? Tapaamisiin!
    Parhain terveisin
    – Tuula

    • Hei Tuula ja kiitos kauniista viestistäsi:) Aurinkoista kesää ja nähdään taas, Kata

  7. Voi ei..Vaasaan jää tosiaan isoaukko aikuiselle naiselle löytää vaatteita. Onnea kuitenkin uusiin tuuliin!

    • Hri Eija ja kiitos viestistäsi:) Kyllä, niin jää, valitettavasti. Kiitos sinulle ja tervetuoa DOPP Helsinkiin! T. Kata

  8. Ymmärrän hyvin päätöksesi ja varmasti ollut raskas sellainen. Tottahan toki harmistelen Vaasan myymälän loppumista. Itse olen tainnut käydä aika tasapuolisesti sekä Hgin että Vaasan myymälässä. Totesin sinulle tässä aiemmin, että voisin ostaa kaikki vaatteet ja kengät DOPP:sta, mutta välimatka tuo omat haasteensa. Suuri kiitos Vaasan tytöille aina niin lämpimästä ja avuliaasta palvelusta. Blogisi on niin mielenkiintoinen ja taiten tehty, luen sen heti ”uunituoreena”. Tänä aamuna jo ihmettelinkin, kun ei blogia ollut ilmestynyt :). Kiitos blogista ja ihanaa, että jatkat Hgissä. Näkemisiin siis siellä!
    P.s. ihana mekko…. sopisiko minulle?

    • Hei Marianne ja kiitos viestistäsi:) Kyllä, sinä olet käynyt useastikin DOPP Helsingissä ja kiva niin:) Ihanaa, kun tykkäät blogistamme. Arvasin, että moni ihmettelee, että missä sunnuntai aamun postaus viipyy:) Tervetuloa DOPP Helsinkiin, kun tulet sinne päin. ja kyllä sopisi, XS koko ja on uutta mallistoa, € 129,95. Laita viestiä, jos hauat sen postimyyntinä. Se löytyy ainoastaan DOPP Helsingistä. Ihanaa viikkoa, Kata