Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Mitä kannattaa huomioida, kun lähtee shoppailemaan?

Mitä kannattaa huomioisa, kun lähtee shoppailemaan

Suurin osa naisista pitää shoppailusta, eikö vain? Mutta sitten on osa, jotka kokevat sen vaikeana ja epämiellyttävänä asiana. Siihen voi vaikuttaa se, että tuntuu siltä, ettei osaa yhdistellä tuotteita onnistuneesti keskenään, jokin kohta vartalossa häiritsee tai vaan ei yksinkertaisesti kiinnosta. Tällaisille naisille tapaan sanoa, että hän tuli oikeaan paikkaan, kun tuli meille. Tässä postauksessa annan vinkkejä, mitä kannattaa ottaa huomioon, kun lähtee shoppailemaan.

 

Mitä kannattaa huomioida, kun lähtee shoppailemaan

Me autamme. Me haemme asiakkaillemme eri kokoja, värejä ja malleja. Me viemme asuja pukukoppiin ja ehdottelemme asukokonaisuuksia, mitä asiakas voisi sovitella. Liikeessämme asiakkaan tehtävä ei ole juosta pukukopin ja liikkeen väliä etsien itse uusia kokoja. Se on meidän myyjien tehtävä.

DOPPissa on selvä työnjako. Sinä sovitat ja me haemme sinulle sopivat koot ja asut. 

 

Mitä kannattaa huomioida, kun lähtee shoppailemaan

Listasin muutamia asioita, joita suosittelen ottamaan huomioon, kun lähdet shoppailemaan.

  1. Mieti mitä tarvitset
  2. Ostaessasi mieti mihin yhdistät sen kotona
  3. Käytä apunasi myyjää ja kerro hänelle tarpeistasi

 

Mitä kannattaa huomioida, kun lähtee shoppailemaan

1. Mieti mitä tarvitset

Kartoita kotona tarpeesi, ennenkuin lähdet ostoksille. Avaa vaatekaappisi ja tutki sitä kriittisin silmin. Jos tarvitset farkut, niin lajittele vanhat farkkusi sängyn päälle. Katso mitkä ovat edelleen käyttökelpoisia ja mitä et enään halua pukea jalkaasi. Ole rehellinen itsellesi. Jos et ole käyttänyt jotain farkkuja vuoteen, laita ne pois. Et tule koskaan enään käyttämään niitä. Kun sinulla on ne farkut nyt pinossa, joista pidät niin ota niistä kännykällä valokuva. Lupaan sinulle, että liikkeessä et muista tarkasti farkkujesi sävyä, vaikka luulet muistavasi. Näin vältytään siltä, ettei osteta viidensiä samansävyisiä farkkuja.

Jos mietit tarvitsevasi yläosia työkäyttöön, kartoita millaisia alaosia sinulla on kaapissasi. Käytätkö päivittäin työssäsi kapeita mustia housuja? Silloin tarvitset pitkähihaisia tai 3/4 osahihaisia paitoja, ehkä sifonkisia toppeja, neulepaitoja. Toppien päälle tarvitset neuletakin tai jakun. Onko sinulla pitkiä vai lyhkäisiä perusneuletakkeja ja mitä värejä? Kaikki nämä vaikuttavat millaisia yläosia kannattaa ostaa.

Jotkut pitävät sellaista sääntöä itsellään, että kun yksi uusi vaate tulee niin yksi vanha tuote lähtee.

 

Mitä kannattaa huomioida, kun lähtee shoppailemaan

2. Ostaessasi vaatteen/vaatteita mieti mihin yhdistät sen kotona

AINA joko yhden tai useampia vaatteita ostaessasi, mieti mihin vaatteisiin yhdistät sen kotona. Sopiiko yläosasi töihin vai ainoastaan vapaa-aikaasi? Käykö tuotteen väri tyylillisesti ja värinsä puolesta lempifarkkuihisi? Voitko yhdistää löysän paidan työhameeseesi, joka levenee alaspäin?

Vinkki: Käytä kolmen vaatteen sääntöä. Sinun on keksittävä vähintään kolme tuotetta vaatekaapista, joihin uusi vaate/vaatteesi sopii.

Kun ostelet vaatteita sieltä täältä, on asukriisi valmis. Jokin värikäs neule näyttää keväisen houkuttelevalta liikkeessä, kun ne on laitettu värijärjestykseen isolle pöydälle, mutta kun viet neuleen kotiin, näyttääkin se liian kirkkaalta ja yksittäiseltä tuotteelta vaatekaapissasi. Sinne se jää ja laput roikkuvat niskassa vielä seuraavana keväänäkin.

Mikään ei ole kalliimpaa, kuin käyttämätön vaate vaatekaapissasi! Osta harvemmin, mutta osta asukokonaisuuksia. Tällöin sinulla on aina hyvä setti, mikä pukea päällesi ja missä tunnet itsesi varmaksi.

 

Mitä kannattaa huomioida, kun lähtee shoppailemaan

3. Käytä apunasi myyjää ja kerro hänelle tarpeistasi

Isoissa vaateliikkeissä myyjät ovat sitä varten, että he laittavat tuotteita esille, siivoavat pukukoppeja ja ovat kassalla. He eivät ole sitä varten, että palvelevat asiakasta eli tuovat vaatteita pukukoppeihin, ehdottelevat asukokonaisuuksia jne. Isoissa liikkeissä asiakas saa selvitä ostotapahtumasta itse ja välillä jopa myyjää saa etsiä, jotta saa maksaa. Tähän on tultu, kustannustehokkaaseen toimintaan. Ruokakaupoissa voit itse jopa jo maksaa, myyjää et tarvitse enään mihinkään, muuta kuin liha- tai kalatiskillä asioidessasi.

Minä pidän siitä kun myyjä auttaa. Olin elektroniikka liikkeessä viime viikolla ostamassa tarvikkeita, mitä tarvitsen vlogia varten. Miesmyyjä oli loistava! Hän kertoi, opasti ja suositteli. Hän kertoi, mitä ei kannata ostaa ja mitä kannattaa ostaa. Kiitin häntä hänen ammattitaidostaan ja olin tyytyväinen, kun sain asiantuntevaa palvelua. Se, että myyjä tuntee tuotteet ja mitä liikkeestä löytyy, on tärkeää. Olimme myös isossa tavaratalossa ostamassa miehelleni bleiseriä. Jokaisella osastolla on oma myyjä, joka ei liiku osastolta toiselle. Jos et löydä siltä osastolta haluamaasi, jatkat seuraavalle ja etsit taas myyjää, joka voisi etsiä kokoja, koska useat koot ovat varastossa. Lopuksi väsähdimme ja päätimme, että vanha bleiseri kelpaa.

 

Minulla on tapanani ”haastatella asiakasta”. Kyselen mihin tarkoitukseen hän hakee vaatteita, mitä hänellä on kotona jo valmiina ja kerron mielelläni, kuinka vaatteita yhdistellään. En haastattele siksi, että olisin utelias asiakkaasta, vaan siksi että hän saa mahdollisimman hyvän vaatteen/vaatteet, joilla on käyttöä. Tämä kertoo siitä, että olen oikeasti kiinnostunut siitä, että asiakas ostaa oikeat tuotteet.

Jos haluat saada minut ärtyneeksi, niin sano minulle ”sanot vain noin, koska haluat myydä”. Silloin minulla nousee niskakarvat pystyyn ja vastaukseni on ” DOPP tuskin olisi enään hengissä, jos me toimisimme tuolla asenteella ”. No, onneksi en ole kuullut lausetta enään vuosiin, koska se loukkaa minua. Se on juuri päinvastaista toimintaa, mitä meidän liike edustaa eli rehellisyyttä. Minä tai myyjämme eivät myy huonosti istuvia tuotteita. Jos asiakas haluaa ostaa liian isot housut tai mekon, joka pussittaa selästä, on toki päätös hänen, mutta aina mainitsemme hänelle asiasta. Emme sano, että tuote istuu hyvin, jos se ei sitä tee. Meillä kaikilla on vahva moraali ja ammattiylpeys.

 

Kun lähdet shoppailemaan, niin pue päällesi

  • Vaatteet, jotka ovat helppo riisua ja pukea
  • Jos etsit yläosia, älä pue päällesi mekkoa vaan laita jalkaasi housut ja päinvastoin
  • Mekko-ostoksille pue päällesi hyvät alusvaatteet. Älä lähde ilman rintaliivejä äläkä laita päällesi jumpparintaliivejä
  • Voit ottaa mukaan juhlakenkäsi.  Meillä on sovituskenkiä ja sovitussukkahousuja, joita saa lainata

Vielä pari vinkkiä:

  • Jos sinulla on jokin tuote kaapissasi, josta pidät, mutta sen yhdisteleminen muihin vaatteisiin tuottaa hankaluuksia, ota se mukaan. Me autamme löytämään sopivia asuja sen ympärille.
  • Maaritilla oli loistava kommentti eilisessä postauksessa: ” Kun olen käyttänyt jotain vaatetta, laitan sen takaisin kaappiin henkarikoukku toisinpäin. Kun huomaan, että jotain tuotetta en käytä, laitan sen kiertoon.” Hyvä idea!

Toivottavasti sait postauksesta vinkkejä onnistuneeseen shoppailuun. Toivon, että et tee huti ostoksia!

Tuotetiedot:

  • Raitahousut, mustavalkoiset € 89,95 koot 34-42
  • Huivi € 69,00
  • Nahkatakki € 329,95 koot 34-42, löydät sen myös täältä

 

Kategoriat

11 kommenttia

  1. Loistava kirjoitus! Juuri näin <3

  2. Hyvä kirjoitus, noinhan asia on! Olen myös huomannut, että DOPPissa ei tuputeta ostamaan mitään, vaan välillä siellä voi vain pistäytyä katsomassa, mitä uutta on tullut ja voi ostaa tai yhtä hyvin lähteä tyhjin käsin eikä kukaan myyjistä katso paheksuen. Lisäksi teillä on todella kauniita vaatteita! Ja blogi on kerrassaan mainio lisä!

    • Hei Marja ja kiitos viestistäsi:) Kiitos, ihana kuulla että koet noin! Juuri noin meillä pitääkin toimia. Saa tulla katselemaan ja vaikka vaan rupattelemaankin, ei aina tarvitse ostaa. Ihanaa kun pidät vaatteistamme ja blogista:) Aurinkoista viikkoa, Kata

  3. Hei!
    Kiitos hyvistä vinkeistä. Tuo 3 vaatteen sääntö on todella loistava! Ei ole mukavaa, kun kiva vaate jää lojumaan kaappiin, kun se käy vain yhteen tiettyyn kokonaisuuteen. Tuollaisia juuri laitoin kaapista kiertoon.

    • Hei AnniM ja kiitos viestistäsi:) Kiva kun pidit vinkeistä. Jep, aina kannattaa hieman miettiä, koska itse ainakin inhoan hutiostoksia, ihan sama mitä ne ovat. Mukavaa ja aurinkoista viikkoa sinulle, Kata

  4. Hyviä vinkkejä, samoja mitä itsekin vuosikymmenien aikana olen oppinut. Lisäksi olen ainakin itsestäni huomannut, että hyvällä fiiliksellä tekee onnistuneita hankintoja. Itsetunto kohdillaan; hiukset ja meikki huoliteltuna tuntee olevansa sinut ja tyytyväinen peilistä näkyvään itseensä ja on hyvää pohjaa uusia asuja sovitella.

    • Hei Reetta ja kiitos viestistäsi! Olet niin oikeassa, fiilis vaikuttaa paljon! Samoin se, onko tyytyväinen itseensä. Kun meikki ja hiukset on laitettu niin peilikuva on yleensä parempi ja silloin vaatteetkin näyttävät paremmalta:) Kokonaisuus ratkaisee.
      Mukavaa viikkoa sinulle, Kata

  5. Minä kuulun siihen ryhmään, joka kokee shoppailun rentouttavaksi. Teillä olen saanut aina todella hyvää palvelua enkä ole koskaan kokenut, että minulle yritettäisiin myydä jotakin väkisin. Lähden aina tyytyväisenä ja saatan olla kotona jopa vieläkin tyytyväisempi ostoksiini, kun huomaan niiden yhdistelymahdollisuudet muuhun vaatevarastoon:). Nuo neuvot ja niksit on kyllä hyvä pitää mielessä jatkossakin.
    Kivaa sunnuntaita!

    • Minkä mittainen nahkatakki on takaa? Olen kokoa 42

      • Hei Johanna! Koossa 42 nahkatakki on selästä 54 cm pitkä. Mukavaa sunnuntaita, Kata

    • Kiitos Marianne vististäsi:) Kiitos, ihanaa että koet niin. Minusta on asiakkaana ahdistavaa, jos tuputetaan enkä missään nimessä halua, että kukaan meillä kokee sitä. Kiva, että olet ollut tyytyväinen ostoksiisi. Aurinkoista viikkoa, Kata