Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Naisen mieli

Naisen mieli

Sain inpiraation tähän postaukseen ”Naisen mieli” päälläni olevista vaaleista housuista ja ajankohdasta. Ajankohdasta siinä mielessä, että eletään tammikuun alkua ja on aika ottaa taas itseään niskasta kiinni ja ruvettava laihduttamaan.

 

Naisen mieli

Naisen mieli

Annas kun arvaan sinun uuden vuoden lupauksesi! Se kuuluu näin: Aion syödä terveellisemmin ja aion lisätä liikuntaa tai aloittaa uuden harrastuksen sekä tietysti painon pudotus on agendalla. Aion myös panostaa enemmän perheeseeni ja antaa heille lisää aikaa. Kuulostiko tutulta, tuo kuulosti ainakin minun korvaani tutulta, sillä oma lupaukseni meni juuri noin. Lupaukseni tein mielessäni, en sitä muille kertoen. Muistatko kun kerroin vuosi sitten, että meidän perheen lapset eivät suostuneet tekemään uuden vuoden lupauksia? Lupauksien sijaan, pyysin jokaista kertomaan Levillä uutena vuonna kuluneen vuoden parhaan tapahtuman tai asian. Tapahtumia seitsemällä henkilöllä oli paljon, nuorilla romanttisia tapahtumia kun ovat tavanneet toisensa sekä opiskelun vaihtoon liittyviä asioita ja itselläni paras tapahtuma oli… arvaatko mikä?

 

Naisen mieli

Uuden vuoden lupauksista syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän tai aloittaa uusi harrastus kuulostaa hyvältä. Mutta miksi pitää aina pudottaa painoa? Onko elämän onnellisuus kiinni muutamasta lisäkilosta? Mietitään, että sitten kun olen tiputtanut painoa määrättyihin lukemiin, olen onnellinen ja tyytyväinen itseeni. Hoikistuminen nostaa itsetuntoa, mutta se ei tuo onnea, jos muut asiat ovat vinksin vonksin. Mutta voiko itsetunnon kohoaminen saada vinksin vonksin asiat parantumaan?

Kuulen paljon naisten kommentteja itsestään, kun he ovat pukukopissa ja sovittelevat vaatteita. He ovat mielestään  paksuja, pyöreitä, iso vatsaisia, iso rintaisia, leveä peppuisia, paksu reisisiä, lyhyt jalkaisia, paksu käsivarsisia jne..kirjo ilmaisuille on laaja.

Myönnän itsekin miettineeni, että voinko pukea näitä vaaleita housuja jalkaani kaiken tämän mässäilyn päälle, jota tuli harrastettua jouluna ja Levin matkalla. Kehtaanko laittaa itsestäni kuvia tänne vaaleissa housuissa ennen kuin olen karistanut joulukilot vartalostani?

 

Naisen mieli

Eräs asiakas sovitteli vaatteita ja aina kun hän tuli pukuhuoneesta eri asu päällä, hän kertoi miltä hän mielestään näyttää. Nämä kommentit eivät olleet itseään ylistäviä vaan päinvastoin. Nainen oli hyvävartaloinen ja kaunis ja kaikin puolin upea ilmestys kaikissa vaatteissa, mitä hän sovitteli. Tämä tapaus on jäänyt mieleeni ja olen mietinyt, että miten hän keksikään ne kommentit. Ne olivat sellaisia, mitä en pitkän urani aikana ole kuullut ja myönnän hämmentyneeni niistä. Aluksi sanoin, että ei pidä paikkaansa ja hän näyttää hyvältä! Mutta loppujen lopuksi en osannut enään sanoa mitään, kun sitä vaan jatkui. Homma meni niin, että hän ei ostanut mitään vaikka oli tullut uusimaan opastuksellani vaatekaappinsa. Minulle jäi tapahtuma mietityttämään ja olen analysoinut tapahtumaa useasti mielessäni. Mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, että nainen oli niin tyytymätön itseensä. Miehinen ala, missä hän työskenteli? Toistiko hän miesten lauseita, lauseita miten miehet puhuvat naisista. Apua, en tiedä, mutta tapahtuma teki minut surulliseksi naisen puolesta. Miten olisin saanut valettua häneen aimo annoksen itseluottamusta…

 

Naisen mieli

Möimme ensimmäiset yhdeksän vuotta DOPP Vaasassa myös miesten vaatteita. Kertaakaan en kuullut miehen haukkuvan itseään tai ala-arvioivan vartaloaan. Jos vanhat housut olivat käyneet pieniksi ja haettiin uusia housuja, niin se lähinnä aiheutti miehessä huvittuneisuutta. Tyytyväisen näköisenä hierottiin massukkaa ja voitiin todeta, että vähän on tullut massaa. Miehiä ei kehuttu komeiksi uudet vaatteet päällään eikä lohduteltu tulleista kiloista, koska siihen ei ollut tarvetta. Itsetunto heillä oli kohdallaan.

Olen kirjoittanut naisten ja miesten shoppailueroista ja miten he käyttäytyvät vaateliikkeessä. Katso tunnistatko itsesi tekstistä, pääset lukemaan sen  täältä.

 

Naisen mieli

Haastan sinut katsomaan itseäsi peilistä ja kommentoimaan kommenttikenttään, mikä vartalossasi on parasta? Se voi olla mitä tahansa, kunhan olet ylpeä siitä. Minä voin aloittaa haasteen ja se on minun hymyni. Hymyilen paljon ja sillä murran ihmisten ennakkoluuloja vaikkakin tiedän, että joitakin ihmisiä hymyni ärsyttää. Hymyäni on kritisoitu rasittavaksi jenkkihymyksi, mutta se ei minua lannista. Oikeastaan se saa minut miettimään, miksi se on jollekin niin iso asia, että sitä viitsii kommentoida. Se on myös niin, että kaikkia ei voi miellyttää.

 

Naisen mieli

Sekoittelin Levillä otettuja kuvia sekä kaksi päivää Levin matkan jälkeen otettuja kuvia Helsingissä. Maisemat ovat kovinkin erilaisia. Tuotteet ovat kevät 2018 mallistoista ja löytyvät kummastakin liikkeistämme. Musta toppatakki on tulevat syksyn 2018 mallistoa ja se löytyy liikkeistämme syyskuussa.

Arvonta

Vastaamalla haasteeseeni osallistut päälläni olevan keväisen persikanvärisen neuletakin arvontaan. Eli kommentoi allaolevaan kommenttikenttään mikä on parasta vartalossasi sekä neuletakkisi koko. Arvonta päättyy keskiviikkona 10.1. klo. 20.00. Voittaja julkaistaan torstaina täällä blogissa.

Arpaonnea!

ja niin…se minun paras tapahtuma vuonna 2017 oli DOPP Helsingin avaus!

Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

251 kommenttia

  1. Minussa parasta on naisellinen kurvikas vartalo. Ei voi mieheksi erehtyä. Takin koko M tai L

  2. Parasta on peppuni. Olen päärynävartaloinen ja tykkään sirosta yläosastani ja isosta pyöreästä pyllystäni. 🙂 Koko M olisi passeli.

  3. Kata, jag blev så berörd av dina ord, varför många-många kvinnor både känner och tänker på det sättet om sig själva, inklusive jag själv. Hoppas det blir en tankeställare hos flera läsare…jag skall komma ihåg dina ord nästa gång jag tänker så 🙂 Min storlek är M/L och kanske mina vrist.
    Jag avslutar med Tony R. citat: ”At any moment in time, our reality is based on whatever we focus on” Precis som du säger, vi skall fokusera på det goda <3

  4. Eniten tykkään sääristäni. Oikean mallisilla vaatteilla yritän korjailla epäkohtiani vartalossa.

  5. Kiitos inspiroivasta kirjoituksesta! Harmi kun Dopp ei ole rantautunut Kuopioon! En ole missin mitoissa mutta tyytyväinen kokonaisuuteen ja terve! ? Koko M/L

  6. Niin asiaa, osuu ja uppoaa. Haluan kuitenkin uskoa, että se on kokonaisuus joka ratkaisee, ei jokin yksittäinen ”osa”.
    Koko M on varmasti sopiva.

  7. Sopivasti pyöreyttä ja iloisuus?. Kokoni on M

  8. Ruskeat silmät ja vyötärö on parasta, koko XS.

  9. Sopusuhtainen kokonaisuus ja positiivinen ilme! Kokoni on M. Hyvää ja inspiroivaa uutta vuotta!

  10. Sääret, ja hymy herkässä. Jos arpaonni suosii, niin kokoni olisi kaiketi L. Onnellista ja menestyksekästä vuotta 2018.

  11. Viisas pohdinta blogissa! Olen tyytyväinen että olen aika pienikokoinen ja sopusuhtainen. Kokoni on S.

  12. Långa, snygga ben och ett brett leende 🙂 Koftan är superfin och min storlek är M-L beroende på hur ”rymlig” den är

  13. Minäkin koen olevani liian paksu perhoseksi,mutta pidän parhaimpana itsessäni korkeita poskipäitä ja nenääni!
    Kokoni on L

  14. Sopivan sopusuhtainen ja hyvinvoiva viiskymppinen.
    Koko M.

  15. Melko hyvä paketti vaikka välillä onkin vaikea muistaa kun lähinnä huomaa ne ns. ongelmat. Neuletakki on upeanvärinen ja M koko olisi varmasti hyvä.

  16. Minulla on hyvät sääret. Kokoni on M.

  17. Vartalomallini X, lievä A, jonka vuoksi mekot sopivat ja näyttävät hyvältä päälläni. Kokoni S/M.

  18. Ihan soppeli muija 🙂 kokoni sanoisin M — kivaa uutta vuotta 2018!

  19. Jag är nöjd med proportionerna! Storlek M.

  20. Olen tyytyväinen, kun olen saanut vartaloni kiinteytymään. Muutaman vuoden olen liikkunut aktiivisemmin ja se näkyy.

    Neuletakista ehkä koko m olisi sopiva jos onni suosii arvonnassa.

  21. Hyvä ryhti ja paksut hiukset. Koko L.
    Hyvää uutta vuotta 2018.

  22. Siro yläosa. Kokoni voisi neuletakista olla M.

  23. Tykkään pituudestani, paksuista hiuksistani ja siitä että minun vatsani on sopivan kokoinen, vaikka se onkin pehmeä 🙂 Koko M.

  24. Luonnonkihara tukka ja hymy. koko L

  25. Sopusuhtainen ja luonnostaan valkoiset hiukset.

  26. Katan ja koko DOPP Helsinki tiimin avustuksella minusta kuoriutui Nainen, joka ei peittele itseään isojen vaatteiden alle. Positiivisella palautteella on huumaava vaikutus. Olen sinut itseni kanssa (vihdoinki). Neuleessa mahdollisesti koko S tai M.

  27. Olen suhteellisen tyytyväinen itseeni. Koko M

  28. Olipa hyvää pohdintaa kirjoituksessa. Parasta itsessäni on hiukset, vaaleat pikähköt. Jos arpaonni suosii kokoni on L.

  29. Parasta suht sopusuhtainen vartalo….muotoja löytyy mut ei aina niin oikeasta paikasta kun on sovituskopissa = ) mutta hyvin on selvitty ja kohta siirryn minäkin viiskymppisten kerhoon = )

  30. Sopusuhtainen vartalo ja paksut hiukset. Kokoni on M

  31. Viisasta pohdintaa! Ikä tekee yleensä hyvää näissäkin asioissa ja muut asiat tulevat tärkeämmiksi. Oikeanlaiset vaatteet jotka itselle mukavia, lisäävät tyytyväisyyttä. Kohtuullisen tyytyväinen kokonaisuuteen. Pituus ja pitkät sääret jos on ”pakko” valita. Koko M voisi olla sopiva neuleessa.

  32. Siniset silmät, hyvä ryhti ? Ai että tuntuu hyvältä kehua itseään?. Neuleen koko m tai l. Onnekasta vuotta 2018.

  33. Sopusuhtainen ja muodokas . Koko (M) tai L

  34. Isot siniset silmät. Neuletakin koko M.

  35. Minulla on juuri sopivasti pehmeällä naislihalla kuorrutettu vartalo, kirkkaat silmät ja hymy herkässä.

  36. Just sopivan kokoiset rinnat, ei liian isot eikä pienet.

  37. Parasta on isot, lempeät silmäni pitkine ripsineen. Neuletakin koko olisi L, toivotaan arpaonnea ja ihanaa, inspiroivaa uutta vuotta Doppiin!

  38. Sirous ja punainen tukka.Neuletakin koko S

  39. Parasta on vyötäröni ja sopusuhtainen olemus.
    Kokoni on M tai L.