17.12.2017 |

Meikäläisen printtimekot

Haluatko mekon, joka ei koskaan rypisty, jonka saat vaan mytätä laukkuun, jonka peset pesukoneessa ja laitat henkarille kuivumaan ja jota et koskaan silitä? Siis nämä printtimekot ovat niin meikäläisen mekkoja!

 

Meikäläisen printtimekot

Tapahtui 20-vuotta sitten

Tulin lastemme kanssa ulos kauppakeskuksesta. Lapset juoksivat edellä ja minä tulin perässä rattaita työntäen. Ulkona oli tolppaan sidottu kiinni iso koira. Huusin lapsille, että ei saa mennä silittämään koiraa, koska omistajaa ei ollut näkyvissä. Meillä oli silloin kaksi bokseria, joten lapset olivat tottuneet koiriin ja halusivat aina mennä silittämään koiria, kun näkivät niitä. Olin välillä ihan pulassa heidän kanssaan. Keskimmäinen lapsemme, silloin noin 3-vuotias, tuumasi minulle tosissaan ” Ei se meikäläistä pure!”.  Muistan, että repesin ihan täysin! ”Meikäläinen” sana ei kuulunut meidän sanavarastoon, mutta äitini oli ollut hoitamassa lapsiamme, kun olimme jossain matkoilla ja hän käyttää sanaa meikäläinen. Joten sieltä sana siirtyi keksimmäisemme sanavarastoon 🙂

 

Meikäläisen printtimekot

Meikäläisen printtimekot

Näissä printtimekoissa on upeat värit. Minun lempimekkoni on tämä mustapohjainen mekko punaisilla isoilla kukilla. En oikein saa selvää mikä kukka tämä on. Onko se sinusta tulppaani tai amaryllis? Pioni se ei kuitenkaan ole, minun lempikukkani, mutta ei haittaa, se on silti minun lempimekko. Mustat paksut sukkikset nilkkureiden kanssa soveltuvat hyvin arkikäyttöön mekkoon yhdistäen. Kädessäni on vihreä villahuivi, minkä kietaisen mielelläni kaulaan, jotta saan lämpöä ja pukevuuttaa asuun.

 

Meikäläisen printtimekot

Mekko

Näissä kaikissa printtimekoissa on sama malli. Yläosa on kietaisumallinen, mutta alaosa on yhtenäinen. Vyötäröllä on kaksi ohuehkoa nauhaa, jotka yleensä sidon taakse. Helma levenee aavistuksen alaspäin eli se ei korosta lantiota. Hihat ovat 3/4 osa pituiset ja mekot ylettyvät polveen. Mekon alle ei tarvitse pukea toppia, koska kauluksen saa aseteltua niin, että se ei ole liian avonainen. Mekko on todella ihana päällä, pehmoinen ja kevyt, kuin höyhen. Minulla on aina mekoista koko S. Mekkoja löytyy koot S-XL ja ne vastaavat normaalia kokoa.

Tässä mekossa on kaunis toffeen värinen pohjasävy ja kukat ovat isoja, joissa on aniliininpunaista, rosaa ja harmaata sekä ripaus valkoista.

Näissä kaikissa mekoissa on aikaa kestävät printtikuosit, jotka soveltuvat käytettäviksi ympäri vuoden

 

Meikäläisen printtimekot

Neletakki harteilla on hyvä lämmike ja sopii mekkoon parhaiten

 

Meikäläisen printtimekot

Korkkarit

Saimme muutamia pareja lisää näitä toffeen värisiä korkkareita. Nämä ovat loistavan väriset, koska ne soveltuvat kaikkeen. Moni pähkäilee korkkarin väriä tummansinisten mekkojen kanssa, koska musta korkkari näyttää välillä tylsältä. Tämä kyseinen toffee korkkari on tummansinisen kanssa täysi kymppi. Beiget korkkarit käyvät myös ja niitäkin saimme pari päivää sitten lisää. Vaikkakin on talvi, voi kauniit vaaleat korkkarit pukea juhlaan, ei niiden aina tarvitse olla mustat. Beigensävyiset korkkarit löydät täältä.

 

Meikäläisen printtimekot

Meikäläisen printtimekot

Olen aikaisemminkin maininnut, että aina kun mallistoissa on  paisleykuvioita, ostamme niitä myyntiin, jos tuotteiden mallit ja sävyt ovat kauniita. Paisleykuvio on klassinen pisaran muotoinen kuvio. Paisleykuvioita käytetään myös useasti sisustuksessa ja koruissakin näkee kyseistä kuosia. Meillä on muutamat pussilakanasetit paisleykuviota, samoin koristetyynyt ja pidän niistä hurjasti. Ne ovat ajattomat ja tyylikkäät, niissä ei näy vuosiluku koska ne on hankittu.

Tässä mekossa on rehellisen punainen pohjaväri, jossa paisleykuviot ovat valkoisella, sinisellä ja beigellä sävytettyjä. Punaiset korkkarit ja valkoinen keeppi tekevät asusta rennon juhlavan. Olen yhdistänyt tähän mekkoon myös mustat paksut sukkiset sekä nilkkurit ja kaulassani on ollut punainen villahuivi.

 

Meikäläisen printtimekot

Tämä mekko ei ole jouluinen siten, että sitä ei voisi käyttää kesälläkin. Kesällä aion yhdistää tähän mekkoon keväällä valkoiset Panchicin tennarit. Oi, tule kevät jo pian!

  • Mekot Stockholms Klänningsfabrik € 139,00 koot S-XL
  • Korkkarit Gabor € 79,90 toffee, beige, musta, punainen, viini
  • Huivi Part Two € 54,95 vihreä, punainen, harmaa, musta, pinkki
  • Keeppi € 84,00 musta, harmaa, valkoinen
  • Neuletakki Part Two € 89,95 punainen, kitti, tummansininen

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna

TallennaTallenna


2 kommenttia

  1. Marianne 12199 sanoo:

    Voi miten hellyttävä tuo Teikäläisten Meikäläinen :), hihityttää kyllä edelleen. Printtimekot näyttävät kyllä hyvältä ylläsi. Mukavaa joulunalusviikkoa!

    • Kata sanoo:

      Hei Marianne ja kiitos viestistäsi:) Niin on, minua naurattaa se vieläkin, 20 vuotta jälkeenpäin:) Se tuli niin tosissaan sieltä pienestä suusta. Kiitos, printtimekot ovat ihania ja niin kivoja pitää päällä. Samoin sinulle, hyvää joulun odotusta! Kata

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *