Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Hyvää ja rauhaisaa joulua!

Kelasin blogihistoriani joulut eli kolme edellistä joulua. Ne olemme viettäneet leppoisasti Floridassa koko perheen voimin, paitsi yksi joulu meni niin, että kuopuksemme jäi Suomeen, koska oli silloin armeijassa.Tämän joulun päätimme viettää Suomessa, pitkästä aikaa kotona. Löydät jouluiset tervehdykseni Floridasta seuraavilta vuosilta eli  2014, 2015 ja  2016.

Oikeastaan suurin syy päätökseemme oli se, että lapset haluavat lähteä joulun jälkeen lappiin. Siitä on ainakin kymmenen vuotta, kun viimeksi olemme olleet lapissa ja sukset jalassa rinteessä. Mutta laskettelu on kuin pyöräily. Kun sen kerran oppii niin sen koko elämänsä taitaa. En tiedä kuitenkaan, onko viehättävyys laskettelussa vai after skissä? itse olen enemmän after ski ihmisiä 🙂 Odotan matkaa mielenkiinnolla, nimittäin minä ja mieheni matkaamme sinne auto-juna yhdistelmällä. Syy tähän on meidän isokokoinen Valora-neiti. Finnair ottaa lemmikkejä 8 kg koppineen matkustamoon, mutta meidän mopsi painaa reilut 10 kg, joten lentokoneeseen ei ole asiaa.

Hyvää ja rauhaisaa joulua

Joululahjat ovat aina aiheuttaneet minulle päänvaivaa. Nautin kun saan ilahduttaa ja yllättää antamalla lahjoja. Minun on vain vaikea keksiä, mitä lahjoja annan. Siksi aina lelukirjat, silloin vuosia, vuosia sitten olivat loistavia apuvälineitä pukille.  Lapset piirtelivät ympyröitä lelujen ympärille, joita toivoivat joululahjaksi. Minä sitten metsästin kyseisiä leluja ja karsin puolet pois, koska melkein jokaisen lelun ympärillä oli ympyrä. Tänä vuonna ostin lapsille yhden paketin ja samat asiat kaikille. En voi lahjaa tässä paljastaa, koska lapset lukevat tätä blogia 🙂

Hyvää ja rauhaisaa joulua

Me mieheni kanssa emme osta lahjoja toisillemme. Ostamme sitä mukaan, kun tarvitsemme jotain. Joidenkin mielestä tylsää, mutta voi rehellisesti sanoa, että en tiedä mitä miehelleni ostaisin. Vaatteita? Niitä on niin paljon, että muutama muukin mies pärjäisi niillä. Kirja? Sen voi tietty aina ostaa. Jotain harrastukseen liittyvää? Hän ei harrasta mitään erityistä. Kosmetiikkaa? Käyttää shampoota, suihkugeeliä ja hiusgeeliä. Siinä ne. Työkaluja? Ei tulisi mieleenikään. Jokin alkoholipullo? Meillä on niin paljon juomattomia pulloja vuosien varrelta pölyyntymässä. Kotiin jotain? Kodit ja varastot pursuavat tavaraa. Että semmosta. Luin Naisyrittäjien sivulta facebookista, kun naiset ehdottelivat joululahjoja miehille, yhden hyvän lahjaidean. Tehdään oma kortti ja johon kirjoitetaan joka kuukaudelle jokin juttu, mikä päätetään tehdä yhdessä. Niitä voi olla vaikkapa tammikuussa leffailta, helmikuussa blini-ilta, maaliskuussa kaupunkipäivä jossain Suomen kaupungissa jne. minusta idea oli kiva! Itse en nyt tätä lahjaa aio tehdä, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa 🙂 nyt jo paljastin tämänkin idean, miehenikin lukee tätä blogia…mutta olen äärettömän huono pitämään salaisuuksia!

Hyvää ja rauhaisaa joulua

Tämän päivän joulutouhuihimme kuuluu joulukirkko Senaatintorin kirkossa, kuusen koristelu, saunomme ja istumme ulkona paljussa ja kohokohtana on jouluruoka ja -juoma.

Hyvää ja rauhaisaa joulua sinulle ja rakkaimmillesi <3

TallennaTallenna

Kategoriat

3 kommenttia

  1. Ihanaa ja rauhaisaa joulua läheistesi kanssa. Joulusuunnitelmasi kuulostavat todella hyviltä.Tärkeää on rauhoittuminen ja tunnelmointi. Kiitos ihanasta blogistasi. Pääsin tänä syksynä käymään Helsingin liikkeessäsi ja oli todella ihanuuksia liike täynnä.

    • Hei Kirsi ja kiitos ihanasta kommentistasi! Kiva kuulla, että olet käynyt meillä:) Ihanaa joulunaikaa myös sinulle, Kata

    • Kiitos Kirsi kommentistasi:) Joulu meni rauhallisissa merkeissä, mutta Levin reissu on ollut vastaavasti aika riehakas 🙂 Kiva kuulla, että seuraat meitä ja mahtavaa, että olet päässyt käymään liikkeessämme. Meillä on aina paljon tavaraa ja paljon ihanuuksia, kiva kun tykkäsit! Hyvää uutta vuotta sinulle ja tervetuloa uudestaan, Kata