Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Helppo naisen perusmekko hihoilla ja bad hair day

perusmekko

Minulla on ollut ”bad hair day” koko joulukuun. Olen niin kampaajan tarpeessa ja onneksi pääsenkin  Ninan käsittelyyn ensi viikolla. Ensimmäisen tunnin kun olen pessyt hiukseni, föönannut ne ja suoristanut ne, ovat ne ihan siedettävät, mutta sitten ne liimautuvat sähköisinä päätä myöden ja ei toivoakaan, että ne vielä seuraavana päivänä olisivat edustuskunnossa. Koska en jaksa pestä niitä joka päivä, joka toinen päivä saa riittää, niin olen nyt esiintynyt turbaani päässä muutaman päivän. Siis niin kätevää! Turbaani päähän ja ihan sama miltä ne hiukset siellä turbaanin alla näyttävät. Mutta turbaaniahan ei kesken päivän oteta päästä pois, siitä seuraisi lievä katastrofi.

 

perusmekko

Pinkki on kevään väri joka säväyttää!

Löydät kaikki valikoimissamme olevat pipot ja hatut tästä postauksesta. Muutamia vuosia sitten pipot olivat ihan out, nyt ne ovat trendikkäitä ja mikä sen parempi. Se on tyylikästä, kun on pipo tai hattu päässä ja hanskat käsissä kylmällä eikä juokse paikasta toiseen puolipukeisena kylmettyneenä kalikkana.

 

perusmekko

Perusmekko

Pinkki ja musta mekko ovat samoja mekkoja eri väreissä. Mekot ovat istuvia ylhäältä ja levenevät aavistuksen alaspäin. Ne eivät ole isoja säkkejä vaan linjakkaita ja naisellisia. Mekoissa on fyrrykanttiset hihat, jotka ovat 3/4 osa mittaiset. Hihat eivät ole liian leveät, että ne vaikeuttaisivat työskentelyä vaikkapa tietokoneella. Mekko on myös hyvän mittainen, se ylettyy polveen. Mekossa on helppo olla, se joustaa ja pieni löysyys mekossa tekee sen, että massukka pysyy piilossa. Mutta muistathan, että hyvät sukkahousut vatsatuella ovat must have. Jalassani oleva sukkahousu on täysinpeittävä 66 den paksuinen sukkis ja uutuutena siinä on vatsatuki.

66 den sukkahousut vatsatuella ovat minun tämän talven luottosukkikseni

 

perusmekko

Näinä talviaamuina on helppoa olla nainen

Talven perusasuihini, joissa viihdyn parhaiten, kuuluu mustat paksut sukkahousut, mustat nilkkurit ja musta perusmekko. Eli täysimusta asu, joka on tyylikäs ja ajaton. En koe asuani hautajaisasuksi, kuten jotkut kokevat. En tiedä mistä se johtuu, ehkä vaaleista hiuksistani ja siitä, että viihdyn mustissa vaatteissa. Eli tämä päälläni oleva asu on tyypillistä minua, talviaamuisin ei tarvitse uhrata sekunttiakaan asukriiseihin kun vetää sukkahousut jalkaan ja pukee perusmekon päälle. Näinä aamuina on helppoa olla nainen!

Mekon matsku on 64 % polyesteri, 31 % viskoosi ja 5 % elastani eli se on helppohoitoinen eikä rypisty

 

perusmekko

  • Mekko More&More € 119,95 koot 34-44 pinkki ja musta (minulla on koko 36)
  • Turbaani € 49,00 one size musta ja nutria
  • Sukkahousut Wolford 66 den € 41,00 koot S-XL

Voisiko tämä, pinkki tai musta perusmekko, tehdä aamustasi helpon ?

HUOM: Palvelemme myös sunnuntaina sekä DOPP Vaasassa ja DOPP Helsingissä klo. 12-16.00. Tervetuloa!

Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

6 kommenttia

  1. Löytyykö Vaasasta vielä mustaa koossa 42? Helsingissä ei ollut ja mekko oli kerrassaan ihana.

    • Hei Minna ja kiitos viestistäsi:) Voi, nyt en tiedä mekon tilannetta, olen ollut pari päivää poissa liikkeestä. Jos haluat tietää, niin soitatko/tekstaat liikkeeseen suoraan 040-1952113. Hyvää uutta vuotta sinulle, Kata

  2. Sinulta ostamani Wolford 66den sukkahousut on parhaat, mitä olen koskaan hankkinut. Olen pitänyt niitä koko syksyn ja ne ovat edelleen ehjät ja käytettävissä. Onko bad hair day-myssyjä myös Vaasan liikkeessä.

    • Hei Helena ja kiitos kommentistasi! Eikö vain, ne ovat ihanat! Kyllä löytyy kaikenlaisia pipoja ja hattuja DOPP Vaasasta, tervetuloa! Kata

  3. Pinkki mekko on ihana! Toisi valoa ja piristystä työkavereillekin!

    • Hei Hanna ja kiitos viestistäsi! Niin totta, se tuo valoa tähän pimeään aikaan ja ilahduttaa muita ihmisiä:) Mukavaa joulun odotusta, Kata