Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Mansikanpunaiset asukokonaisuudet

Siitä on hetki aikaa, kun olen pukenut ns. ”jakkupuvun” päälleni. Eihän niitä ole edes ollut tarjolla. Muutama viimeinen vuosi on kuljettu farkuissa ja neuletakeissa, eikö vain? Hieman on ainakin meikäläistä ruvennut kyllästyttämään lyhyet, lantion mittaiset ja pitkät neuletakit. Toki pakko on perään todeta, että onhan ne ihanan helppoja käyttää. Ne eivät kiristä eivätkä purista ja ovat pehmoisia ja lämpöisiä. Ne ovat sellaisia kriisiaamujen pelastajia, kun pää lyö tyhjää ja mielummin jäisi kotiin kuin lähtisi lumessa tarpomaan kohti pääkallopaikkaa. No, yhtään neuletakkeja väheksymättä, ovat jakut ja siistit housut tervetulleita ainakin minun vaatekaappiini.

 

Paitaa on valmistettu valkoisena ja pinkkinä
Jos haluat sellaisen paidan, joka on siisti, kaunis, tyylikäs ja helppohoitoinen, on se paita tässä. Tämä paita, jossa on trikoovuori ja sifonkinen päälliosa sekä kuminauha lantiolla, on mainio. Se sopii kapean hameen kanssa, voit yhdistää sen farkkuun ja mihin housuun tahansa. Sen päälle voi pukea neuletakin, boleron tai jakun. Tämä kevät on ensimmäinen kerta, kun paitaan on tehty pienet hihat. Vaikka hihat ovat pienet, ovat ne silti olemassa. Varsinkin töissä on kiva, kun paidassa on hihat. Harva voi olla hihattomalla paidalla työpaikalla.
Mansikanpunainen bleiseri on smokkitakin mallinen. Siinä on kaulus, joka nousee hieman niskasta ylös ja siinä on yksi nappi edessä. Kuten huomaatte, jakku on hieman pidempi, se ylettyy reilusti lantiolle. Jakku on slimmattu eli se istuu kauniisti vyötäröstä eikä jätä mitään pussia selkäosaan. Housut ovat malliltaan hieman alapäin kapenevat ja lahkeissa on pieni halkio. Vyötärö asettuu hyvälle korkeudelle ja housuissa on vyölenkit. Itselleni lahkeet ovat aavistuksen liian pitkät, koska otin kotiini kuvattavaksi yhden koon liian isot housut. More&Moren housuista saan aina ottaa yhden koon isomman kuin muiden merkin housuista, mutta nähtävästi nämä housut olivatkin reilumpaa kokoa. Olisipa ihanaa todeta, että olen laihtunut yhden vaatekoon, mutta se on unta vaan.
Paita € 65,95 koot 34-46 Housut koot 34-44

 

Miettiessäni jakkuun sopivaa mekkoa, osui silmääni tämä tropiikkimekko. Mekosta löytyy tulevan kesän värikartta. Kun tarkastelet sitä tarkasti, huomaat että siitä ei puutu yksikään kesäväri. Tällaisesta mekosta tulee esille juuri se väri, mihin sen haluaa yhdistää. Mekossa on pienet hihat, hyvä helman mitta sekä kaulus, joka ei ole liian avonainen. Suoravartaloiselle naiselle tämä malli on täydellinen, siinä on tilaa mekon keskikohdassa, rinnan alapuolella ja silti se istuu selästä kauniisti, vartalonmyötäisesti.

” Valitse tropiikkimekosta lempivärisi ja yhdistä asusteet sen mukaan ”

 

 

 

” Kun hankit itsellesi jakun, niin mietithän ostotilanteessa, että sinulla on kotona asuja, johon voit sen yhdistää. Jos sinulla ei ole sopivia alupaitoja, niin hanki niitä samalla muutama, sillä helpotat kiireisiä aamuja ”

Mekko koot 34-44 Jakku koot 34-44

 

 

T-paita koot 34-44 farkut koot 00-44

Käytännön naisina on jakun sovittava moneen asukokonaisuuteen ja moniin eri menoihimme. Puin jalkaani siniset farkut ja yläosaksi valitsin raitapaidan, mansikanpunaisilla raidoilla. Ihastuin raitapaidan kaulukseen. Se istuu kauniisti eikä ”löpsötä” kauluksesta niin, että olkapäillä näkyvät liivien nauhat tai että, eteen tulee pussi. Toinen asia mistä pidän, oli hihan mitta. Ne tulevat tarpeeksi pitkälle kyynervarteen, että käsivarret jäävät piiloon.

 

DAY laukku € 140,00 mansikanpunainen, harmaa ja musta

Jakku sopii loistavasti myös farkkujen kanssa. Farkut muuttuvat kertaheitolla huomattavasti siistimmäksi asukokonaisuudeksi, kun niihin yhdistää jakun eikä neuletakkia. Kuinka vähän on itselläni tullutkaan viime aikoina käytettyä klassista farkkujakku yhdistelmää, mutta nyt aion tehdä asiaan muutoksen.

” Viihdyn tässä kombossa, tunnen itseni iättömäksi ja ajattomaksi farkuissa, jakussa ja korkkareissa ”

 

 

” Tilasin Viking Linen taustaksi, koska tarkkasilmäisenä kaikkien värien on mätsättävä keskenään:) ”

TallennaTallenna

Kategoriat,

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

10 kommenttia

  1. Hei vakkarilukija ja kiitos viestistäsi:) Jep, teemme juhlavia housuasupostauksia huhti/toukokuun aikana! Kiitos kun pysyt kanavallamme ja hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle, Kata

  2. Hei,

    Kiitos kivoista housuasuvinkeistä!
    Postaustoive: Miten kootaan housuasu kesän perhejuhlien. Juhlavia housuasuja on niin vähän tarjolla. Eli nyt kaivataan mekon korvaajaa.

    Vakkarilukija

  3. Hei ja kiitos kommentistasi:) kengät ovat ratkaisu. Jos laitat korolliset kengät polveen/alapuolelle olevan hameen kanssa, kevenee alaosa huomattavasti. Jos käytät matalia kenkiä, on kokonaisuus huomattavasti raskaampi. Eli oikeanlaiset kengät on neuvoni ja helpoin ratkaisu. Hyvää kevättä, Kata

  4. Hei, minäkin tuskailen usein helman pituuden kanssa. Polvimittainen tai vähän alle polven tuntuu "sopivalta", mutta koska olen pitkäselkäinen ja lyhytjalkainen, näytän helposti kovin "alapainotteiselta". Vähän lyhempi helma keventäisi, mutta koska ikää jo 58, se ei tunnu oikein sopivalta. Mikä neuvoksi?

  5. Hei ja kiitos viestistäsi. Kaiva jakut esille:) Minä olen aina pidemmän helman puolestapuhuja, kuin lyhkäisemmän. MUTTA helma pitää olla sen mittainen, että sinä viihdyt asussa. Näin heittäen sanon, että ei lyhyempää helman mittaa kuin juuri polven yläpuolelle, ainakaan töihin ja virallisiin tilaisuuksiin. Helma aina myös lyhenee, kun istuu. Rento kesäpäivä on eri asia, silloin voi vaikkapa tunikamekko olla lyhyempikin. Kenkä vaikuttaa myös helman mittaan suursti. Jos helma on lyhyempi, niin matala kenkä on silloin rauhallisempi ja sääri ei näytä niin paljaalta kuin korkeissa koroissa. Myös tumma sukkis ja tumma hame, vaikkakin hame on lyhkäisempi, ei näytä niin lyhkäiseltä kuin vaalea sukkis. Samoin sinulle, hyvää pääsiäistä! Kata

  6. Kiitos Hansu vististäsi! Ei valitettavasti ole, jakkua on valmistettu ainoastaan punaisena ja raitapaitaa on myös tummansinivalkoisena. Kysyn jos saamme sitä lisää sekä Vaasaan että Hkiin. Mukavaa Pääsiäisviikkoa, Kata

  7. Viimeinen asukokonaisuus olisi mieleeni. Ihanat sävyt! Minkämerkkinen tuo raitapaita on?
    t. Kati

  8. Kiitos muistutuksesta farkkuleidille, jakut ovat täällä unohtuneet kaappiin neuletakkirivistön taakse.

    Postauksen mekko on naisellinen malliltaan ja väriyhdistelmä raikkaan,uuden
    näköistä. Mikä on mielestäsi sopiva yksiosaisen mekon helman pituus? Olen saman ikäinen kanssasi, 170 cm pitkä, ja tykkäisin käyttää lyhyempiä mekkoja, mutten toivo olevani naurettava.

    Ihania pääsiäispäiviä Vaasaan!

  9. Kivat asukokonaisuudet jälleen. Ja värit natsaa :)Onko jakkua ja raitaista t-paitaa muita värejä Vaasassa? -Hansu