Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Vierailu Iris Optikolla, löysinkö punaiset lasit?

 

Iris Optikko on toiminut Vaasassa jo 15 vuotta ja se sijaitsee ihan torin kupeessa. Iris Optikon kauppiaina toimivat Tuula ja Tarja. Iriksestä löydät useita kehysmerkkejä, joita ei muista Vaasan optikkoliiikkeistä löydä. Siitä minä pidän, pidän yksityisistä ja yrittäjävetoisista liikkeistä, niissä on aina oma persoonallinen tyyli. Tuula kertoi, että he käyvät myös Pariisin tai Milanon messuilla haistelemassa uusia tuulia ja hakemassa uutuuksia liikkeeseensä.

Kehyksien päissä on korkkarit:)

Minähän olen puhunut niistä punaisista kehyksistä jo hetken, muistathan? No, nyt minulle aukesi tilaisuus ne hankkia ja menimmekin Ivonnen kanssa yksi päivä Irikseen valitsemaan minulle uusia sankoja. Meillä oli tarkka työjako, Ivonne kuvasi ja minä sovittelin. Irikseen on aina kiva mennä, siellä on mukava henkilökunta ja hyvä fiilis. Kerroin, että fokus on punaisissa kehyksissä ja kylläpä niitä olikin paljon! Laseja on satoja, joten onneksi minulla oli edes väri, mistä lähdimme liikkeelle.

Nämä lasit otin ensimmäisenä käteeni, näissä minua kiehtoi raikas punainen sävy ja malli. Nämä ovat Faceaface merkkiset, ranskalaiset kehykset. Itse en ole niin tarkka sankojen merkistä, mutta haluan aina ostaessani ostaa laatua. Tärkeätä on myös, että lasit istuvat nenällä ja että ne näyttävät hyvältä päässä. Näihin kyllä tykästyin heti eli se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

Tuula kertoi, että nyt ovat pyöreät kehykset nostaneet päätään. Sovitin hieman kulmikkaimpia laseja ja kivat nämäkin, mutta ensimmäiset olivat paremmat. Kysyin Tuulalta, että kun kehyksiä on satoja, millä tekniikalla hän lähtee etsimään asiakkaalle silmälaseja, kun asiakas tulee liikkeeseen. Hän kertoi katsovansa ihmisessä koko persoonaa ja usein jo yksi vilkaisu, tuo hänelle mieleen jotkut kehykset, jotka sopisivat asiakkaalle. Ammattitaitoinen myyjä osaa lukea asiakasta, millaisia kehyksiä hänelle suositella.

 

Tässä minua naurattaa, koska näytän mielestäni Harry Potterilta 🙂 Mutta, kun tarkemmin näitä laseja katson, niin nämähän ovatkin kivat. Ne ovat todella kevyet, eivät paina nenällä yhtään. Ja bonuksena, näytän mahdottoman viisaalta nämä päässä!

Näissä vasemmanpuolisissa ruutulippukehyksissä on taas se malli, josta pidän. Tykkään, kun lasit nousevat ulkokulmista. Ne saavat näyttämään pirteältä. Mustavalkoinen ruutulippukehys on vänkä ja tummanpunainen kehyksien yläosa, on tyylikäs. Ihanat nämäkin Faceafacen kehykset. Oikealla on pyöreätä ja olisiko se linnun siipeä, yksissä laseissa. Hauskat, mutta minun persoonalle liian rajut. Mutta, näen sieluni silmissä reippaan ja rempseän naisen, jolle nämä sopivat täydellisesti.

Jälleen mustaa ja punaista. On paljon naisia, jotka käyttävät ainoastaan mustia vaatteita. Tällaiset lasit, joissa on mustaa ja ripaus punaista sopisi sellaiselle naiselle hyvin. Mitään muuta hän ei tarvitsisi kuin nämä lasit ja samansävyistä huulipunaa ja täydellinen lookki olisi valmis. Oikealla minulla on Versacen hieman oranssinpunaiset kehykset. Ihania nuo pienet kivet sangoissa.

Tuula mainitsi, että minun on helppo löytää kehykset, koska kasvoni ovat soikean malliset. Eli se on helpoin kasvomalli silmälaseille. Tuula kertoi myös, että jotkut miehet ovat todella nopeita silmälasien ostajia. Joskus he ottavat jopa ensimmäiset kokeilemansa lasit. He eivät sovitakaan muita laseja eivätkä paljoa peiliä vilkaise. Silloin on todella tärkeää, että on ammattimyyjä, joka ensimmäisellä kerralla löytää miehelle täydelliset lasit.

Tuula oli kuullut, että etsin kultaisia ja kevyitä laseja. Hän oli löytänyt nämä ja tilannut ne. Sovitin niitä ja ne olivat aivan ihanat! Mutta minä olin jo ehtinyt ostaa melkein samanlaiset, joten nämä jätin Irikseen, pitkin hampain. Eli vinkkinä sinulle, jos etsit tällaisia sankoja, niin suosittelen heti ottamaan yhteyttä Irikseen, siellä on nämä yhdet. Tällaisia ohutsankaisia, pyöreitä ja kultaisia sankoja ei löydä joka liikkeestä. Minä tiedän sen kokemuksesta.

Sovitin vielä näitä aurinkolaseja. Nämä kultasankaiset olisin myös halunnut:) ja tietenkin avoauton ja silkkihuivin päähäni. Täydellinen cruisailulookki! Näissä mustissa pyöreissä aurinkolaseissa oli kiviä linssien ympärillä, mahtavat nämäkin. Minähän olen ”hieman” aurinkolasihullu, minulla on niitä monet, mutta ei koskaan riittävästi. Muuten, tämän hulluuden olen tartuttanut myös Gabiin.

Olen niin innoissani punaisista kehyksistä:)

Iris Optikosta löydät mm. seuraavat kehysmerkit Alain Mikli, Theo, Oliver Peoples ja australialainen Jono Hennessy, joka käyttää kangasta kehyksien sisällä sekä J.F Rey, Celine, Fendi, Dior, Cucci, Boss jne. Muutamat näistä merkeistä löytyy ainoastaan Iriksestä.

Iris Optikko tilaa linssit Ranskasta. Tuula kertoi, että he käyttävät ainoastaan parhaita linssejä sekä valmistavat eli tekevät linssit asiakkaille käsityönä sopiviksi ihan itse. Se tekee myös prosessin nopeammaksi eli Tuula lupasi minulle lasit viikossa.  Ajattelin, että toivottavasti saan ne jouluksi, mutta saankin ne jo viikossa nenälleni. Yleensä ainakin minä, kun olen valinnut kehykset, en malttaisi odottaa päivääkään, että saisin uudet lasit jo käyttöön.

 

Tämä laite on nimeltään Visioffice. Tällä laitteella otetaan mitat uusiin, yksilöllisiin silmälasilinsseihin. Se mittaa silmän pituuden ja kääntöpisteen, kehyksen kaltevuuden, kaarevuuden ja etäisyyden silmistä. Sillä mitataan myös johtava silmä sekä lukuetäisyys. Minun johtava silmä on oikea. Ja mikä tärkeintä, näillä mittauksilla saadaan tehtyä mahdollisimman yksilölliset moniteholinssit, joilla näkee hyvin, näköalueet ovat leveät eivätkä linssit häiritse eivätkä keinuta kävellessä. Ja jos asiakas haluaa, voi tällä laitteilla ottaa kuvia kehykset päässä ja vertailla niitä vierekkäin ruudulla. Kuvat voidaa myös lähettää asiakkaan sähköpostiin.

Löysinkö punaiset lasit? Kyllä löysin eli nämä minä valitsin, punaiset Faceafacen kehykset, joissa on korkkarit kehyksien päissä. Usein käy niin, että asiakas valitsee ensimmäiset, mitkä hän on sovittanut, sanoo Tuula. Ja niin tein myös minä!
Teimme vierailusta myös videon eli voit katsoa sen myös tästä linkistä.

Kategoriat,

2 kommenttia

  1. Hei ja kiitos viestistäsi! Minustakin ne näyttävät näin kuvissa oikein hauskoilta:) mutta faceliftingin otin silmälasien muodossa:) Hyvää joulun odotusta sinulle, Kata

  2. Peukutan punaisia ,pyöreitä, "harrypotter" … ne oli aivan näköisesi! Jotenkin niin ..hyvännäköinen kokonaisuus