Katan tyyliblogi

Pukeutumisvinkkejä ja asukokonaisuuksia

Viherpeukalot pellavamekoissa

 

 

Ivonne sai pihan ja innostui puutarhan hoidosta. Hän kyseli minulta neuvoja, mitä kukkia ja pensaita pihaan kannattaisi istuttaa ja neuvoni olikin, että kävele taimikauppaan ja pyydä apua. Kaikki mikä koskee puutarhaa ja kukkien hoitoa ei ole minun juttuni. Se ei tarkoita, ettenkö pitäisi kukista ja kauniista puutarhoista. Itseasiassa rakastan kukkia ja hyvinhoidettuja puutarhoja. Silmäni lepää siististi ajetussa nurmessa, kauniissa kukissa ja pensaissa.

 

Minulla on kesähuvilassamme ollut pieni projekti. Huvilahan on vanha, juuri 120-vuotias. Sellä on aikoinaan ollut aivan mielettömät puutarha-alueet ja hiekoitetut käytävät, joita pitkin ihmiset ovat päässeet kävelemään. Vintiltä löytyy vanhoja valokuvia, jotka kertovat paikasta enemmän kuin tuhat sanaa. Ajan saatossa puutarha-alueet ovat metsittyneet ja hiekkakäytävät on vaihdettu helppohoitoisimmiksi nurmikentiksi. Talon ympärillä on vanhoja kukkapenkkejä, jotka lupiinit ja heinät ovat vallanneet. Huvilaa kiertää iso ja upea kivijalka, joka on täysin moitteettomassa kunnossa.  Yksikään kivi ei ole siirtynyt vuosien saatossa. Muutama kesä sitten, revimme kaikki lupiinit pois huvilan edustalta, koska halusin kivijalan näkyville. Kesti kesän, kun rikkaruohot ja uudet lupiinit rupesivat taas valtaamaan aluetta. Olin hieman hukassa, en tiennyt mitä sille alueelle pitäisi tehdä.

 

Tänä keväänä, kun saimme paikan auki jäiden lähdettyä toukokuun alussa, sain inspiraation, että nyt kukkapenkit on laitettava kuntoon. Inspikseen vaikutti myös se, että maalarit maalasivat päähuvilan uudestaan, joten halusin alueen siistiksi. Kukkatätimme Pirkko ottikin puutarhatyön vastaan ja hän on häärännyt kasvien ja istutusten kanssa nyt koko kesäkuun alun. Nyt tänään pääsenkin sinne katsomaan hänen töidensä tuloksia. Ihan vatsassa nippaa, kun jännittää niin kovasti miltä paikat näyttävät. Annoin Pirkolle täysin vapaat kädet, minulla ei ole mistään mitään tietoa. Mutta kuten sanoin Pirkolle, luotan häneen 100 % ja uskon tuloksen olevan täysi kymppi. Laitan teille kuvia Juhannuksena Pirkon tekemästä puutarhasta, koska uskon, että se on sen arvoinen.

Kumisaappaathan ovat nykyään hyvin trendikkäät. Ennen niitä käytettiin vain marjassa ja mökillä, mutta nyt niitä käytetään ihan kaupunkisaappaina. Täytyy sanoa, että kumpparit ovat kätevät. Minusta kumpparit saavat olla värikkäät, niiden ei tarvitsekaan olla supertyylikkäät ja sointua hyvin asuun. Niiden kanssa voi hullutella. Oletteko nähneet miesten hauskoja kalosseja? varsinkin nuoremmat miehet hiihtelevät erivärisillä kalosseilla Helsingin keskustassa. Heillä on siisti puku ja takki päällä sekä vaikkapa oranssit kalossit jalassa. Minusta se näyttää kivalta ja ennenkaikkea ne suojaavat kenkien nahkapohjia vesisateelta.

Mekot 100 % pellavaa

Ivonnella ja minulla on päällämme Part Twon pellavamekot. Ivonnen mekko on ylhäältä istuva, mutta   mekko levenee helmaa kohden. Mekossa on vyö, joka kuroo mekon tiukasti vyötärölle. Minulla on päälläni tämä klassikkomalli pellavamekosta, sama malli, jonka olette nähneet ennenkin vaikkapa  tässä postauksessa. Kummassakin mekossa on taskut ja Ivonnen mekko on hihaton, minun mekossani on pienet hihat.

Kumppareista vielä sen verran, että itse käytän kumppareita kesähuvilalla. En tiedä mistä se johtuu, mutta inhoan kävellä paljain jaloin. Meillä on isot nurmikentät, joten se olisi hyvinkin mahdollista, mutta en tykkää. Mieheni ottaa heti sandaalit pois kun saavumme huvilalle ja kävelee siellä aina paljain jaloin. Hänen mielestä keho ”maatuu” kun on paljain jaloin, mitä se sitten lieneekään..Käärmevaaraakaan ei ole, koko aikana ei saarellamme ole nähty käärmeitä. Mutta ehkä  takaraivossani kuitenkin kummittelee ”käärmevaara”, koska vanhempieni huvilalla oli käärmeitä kun olin pieni, joten juoksentelimme tontilla ja metsässä kumpparit jalassa. Mieheni mielestä on järkyttävää, kun hiihdän kuumallakin kumpparit jalassa ja hän paljain jaloin. No myönnän, että välillä jalat kyllä ovat aika hikiset…

Puimme Ivonnen mekossa olevan vyön valkoisen neuletakin päälle. Neuletakki on In Wearin klassikkomalli eli hieman boleromainen, suoranmallinen neuletakki. Sen olisi voinut jättää aukikin mekon päälle, mutta koska mekon helma levenee hyvinkin voimakkaasti, näyttää vartalo linjakkaammalta kun sen sitoi neuletakin päälle. Valkoiset Caloun puukkarit sopivat kauniisti Part Twon tummansinivalkoisen pellavamekon henkeen. Yksi pointti vielä pellavasta. Pellava rypistyy käytössä, mutta kuosillisissa kankaissa ryppyisyys näkyy huomattavasti vähemmän kuin yksivärisissä kankaissa.

 

Minulla on mekon päällä Part Twon kevytuntuvatakki. Ihana ja helppo takki, joka on kätevä heittää päälle ja sopii mihinkä vaan. Ilman tätä takkia en itse tule toimeen, se on minulla mukana joka paikassa. Tämä minun asukokonaisuus voisi olla Juhannusasuni.

Postauksen tuotteet

  • Ivonne Part Twon mekko € 129,95
  • Katan Part Twon mekko 119,95
  • Ivonnen In Wearin neuletakki € 69,95
  • Ivonnen punainen pellavahuivi € 39,00
  • Caloun puukkarit € 129,95 (-20 % eli 103,95)
  • Katan pinkki pellavahuivi € 29,00
  • Katan Part Twon kevytuntuvatakki € 129,95
  • Kumisaappaat ovat rekvisiittaa
Kategoriat

Aiheeseen liittyvät kirjoitukset

2 kommenttia

  1. voi miten ihanat kesätytöt- kummatkin mekot kivoja malliltaan B(minulle tulisi valinnanvaikeus) ja huivit & kumpparit piristää asua nätisti!